Pari vuotta sitten tehdyn amerikkalaistutkimuksen mukaan 6 prosenttia ateisteista ja agnostikoista rukoilee päivittäin, ja 11 prosenttia heistä rukoilee vähintään kerran viikossa tai kuukaudessa.
Tällä palstalla tuskin kukaan myöntää ainakaan omalla nimimerkillään harjoittaneensa sellaista aatemaailmansa vastaista toimintaa.
Voin tietysti olla väärässäkin.
Tällä palstalla tuskin kukaan myöntää ainakaan omalla nimimerkillään harjoittaneensa sellaista aatemaailmansa vastaista toimintaa.
Voin tietysti olla väärässäkin.
Vastaukset 30
Vanhimmat
amerikkalaistutkimuksen? pidä mielessä että 60% amerikkalaisista uskoo kirjaimellisesti aadamiin ja eevaan, ja että maailma on vain 10000 vuotta vanha. voi ollakin että amerikkalaiset "ateistit" rukoilevat, mutta amerikka on aivan järkyttävän uskonnollinen maa. tehkääpä tuollainen tutkimus pohjoismaissa, tai edes luotettava tutkimus todisteilla + linkillä jotta voisi lukea mitä siellä sanotaan.
itse en rukoile, en usko mihinkään jumalaan.
Tässä on Washington Postin juttua rukoilevista ateisteista, ja kyseessä ovat siis ihmiset jotka harjoittavat hengen toimia ja rukoilevat korkeampaa voimaa, koska ovat huomanneet sen hyödyllisyyden.
https://www.washingtonpost.com/local/non-believers-say-their-prayers-to-no-one/2013/06/24/b7c8cf50-d915-11e2-a9f2-42ee3912ae0e_story.html
Mikäköhän mahtaisi olla se mun aatemaailma jonka vastaista rukoileminen olisi?
Rukoilijasirkan linkittämä artikkeli oli kiinnostava ja ajatuksiltaan osin tuttukin. Tälläkin palstalla on joskus puitu hengellisyyden roolia ateistien ajatus- ja tunnemaailmassa ja havaittu, että sille ainakin marginaalisesti sijaa.
Minäkin rukoilen, jos se on sana, joka ymmärretään (oikein tai väärin). Mutta en minä juurikaan pyydä mitään keneltäkään. Parempi sana olisi hiljentyminen, mutta ei sekään kuvaa asiaa oikein. No joo. Pyydän minä joskus jotain, joltain. Mutta kuten tuossakin artikkelissa kuvailtiin asiaa, niin siinä ei ole takana mitään kohdetta jonka olemassaoloon uskoisin. Se on enemmän tapa käsitellä asioita jotka ovat omille voimille liian suuria, sekä omia tunteita ja olla niihin yhteydessä.
Toiminnan ja tunteiden kohdentamisen muoto.
Suomenuskoisten foorumeilla tätä asiaa on käsitelty ja minusta on kiinnostavaa, että siellä tuntuu olevan jonkun verran ateisteja. Uskomisen rooli on puhuttanut. Siinä yhteudessä on esitetty että on ero ortodoksianja ortopraksian välillä. Ortodoksialla on viitattu uskomiseen ja oikein uskomiseen. Ortopraksialla taas on tarkoitettu tietynlaista oikeaa tai hyvää toimintaa, esim. jotain rituaaleja, joiden suorittaminen itsessään vaikuttaa ihmiseen, riippumatta siitä, mihin ihminen uskoo uskontomielessä.
Tälläkin palstalla ovat joskus muutamat ateistit maininneet jättäneensä lahjan, kolikon, makkaran palan tms. tärkeän kiven koloon liikkuessaan luonnossa. Kuka uskoo että se on seitakivi, jolla on yliluonnollisia voimia? Tuskin kukaan ateisti. Mutta itse toiminta on oikein. Se vaikuttaa ainakin ihmiseen, jos ei siihen kiveen.
Tuollainen toiminta ilmaisee ja toteuttaa hengellisyyttä tai henkisyyttä, jos se on parempi sana. Joillekin ateisteille kristillinen muoto voi olla sopiva, kuten rukoilijasirkan artikkelissa, joillekin muille joku muu. Mulla on omat rituaalini, joihin tämä keskittyy, tärkein niistä sauna ja siihen liittyvät toimet.
Joillekin ateisteille koko ajatus minkäänlaisesta hengellisyydestä on täysin vieras. Mutta epäilen että hengellisyyden kristillinen hegemonisointi on seikka, joka aiheuttaa torjuntaa koko käsitettä kohtaan, koska noille asioille ei ole helppo löytää muyita muotoja, kanavia, assosiaatioita kuin kristillisiä. Nyt kun tuo hegemonia on purkautumassa, saattaa löytyä enemmän tilaa ateisteillekin tutkia hengellisyyden/henkisyyden mahdollisia merkityksiä.
Sauna on pyhä paikka, pihlaja on pyhä puu, luonto on pyhä, ja pyhää on henki.
Toisaalta jotkut hihhulit pitävät saunaakin epäjumalanpalvontapaikkana.
Niin. Jokainen köytää oman polkunsa, jolla voi ilmaista tai kokea hengellisyyttä/henkisyyttä. Itselleni asiat muuttuivat helpommiksi, kun irrottauduin kristinuskon muokkaamista usko-, jumala-, ja rukouskäsityksistä. Ymmärrän kyllä että monille esim. USA:ssa tai Britanniassa voi olla helpompi muokata kristillistä perintöä ateistisiin tarkoituksiin. Mutta esim. minä olen helpostikin löytänyt sopivia tapoja omasta lähellä olevasta perinnöstämme. Ja kun noista ateistisista kirkoista on tällä palstalla puhuttu, niin kyllä se on koettu aika vieraaksi.
Mutta niinhän suomalaiset kristitytkin kokevat kirkossa käymisen vieraaksi. Ehkäpä se sauna on kaikille suomalaisille sopivampi paikka oman hengellisyyden ilmaisemiseen kuin kirkko :-)
"Ehkäpä se sauna on kaikille suomalaisille sopivampi paikka oman hengellisyyden ilmaisemiseen kuin kirkko :-)"
Toinen meille suomalaisille hyvin sopiva paikka hiljentymiseen on järvi, esimerkiksi saunan jälkeen rannalla tai sitten ihan vain järvenselällä kalastellen. Siinä voi samalla särpiä kohtuullisesti(!) myös ehtoollisjuomaa.
En pidä hiljentymistä rukoilemisena. Itse tykkään välillä käydä myös hiljaisissa kirkoissa istuksimassa. Hienoa päästä kaupungin vilinän keskellä hiljaiseen paikkaan vähäksi aikaa.
Järvi, metsä tai luonto yleensä on minulle lähes välttämätön hiljentymisen paikka henkisen hyvinvoinnin kannalta.
Useimmiten hiljentymiseeni liittyy myös kohtuullinen kehon kurittaminen, jotta mieli voisi paremmin lentää. Kun lähden kajakilla usvaiseen syysaamuun melomaan ja pääsen sopivaan lähes hypnoottiseen rytmiin, aatos lentää ja sielu lepää (jos nyt oikein runolliseksi heittäytyy). Saman kaltaisen kokemuksen voi saada vaikka keväthangella auringon paisteessa rahkasuota hiihtäessä. Toki arkisemmissakin tilanteissa fyysinen rasitus ja henkinen lepo antaa virtaa akkuun.
Sieni- ja marjametsässäkin sielu lepää, mutta ainakin kaltaiselleni "liikunnan suhteen rajoittuneesti syyntakeiselle" sopivan tehokas liikunta vielä korostaa henkisen rentoutumisen tunnetta. Samalla pysyy eläkeläisen kehokin kunnossa.
Olen kuullut, että jumalattomat ovat siellä ilman rihmankiertämää LASTENSA kanssa, En voi todeksi uskoa.
"Minäkin rukoilen, jos se on sana, joka ymmärretään (oikein tai väärin). Mutta en minä juurikaan pyydä mitään keneltäkään. Parempi sana olisi hiljentyminen, mutta ei sekään kuvaa asiaa oikein. No joo. Pyydän minä joskus jotain, joltain. Mutta kuten tuossakin artikkelissa kuvailtiin asiaa, niin siinä ei ole takana mitään kohdetta jonka olemassaoloon uskoisin."
Se on hyvä vaan, ettei ole mielikuvia korkeammasta voimasta.
No nyt ainakin ne amerikkalaiset herätyskristilliset pimahtivat täysin villin pohjoisen kansan pakanamenoista kuullessaan!
Kohta tulee sieltä lähetyssaarnamiestä naulaamaan rantasaunojemme ovet pysyvästi kiinni.
"Olen kuullut, että jumalattomat ovat siellä ilman rihmankiertämää LASTENSA kanssa, En voi todeksi uskoa."
Kyllä, niinsanotuissa aatamin ja eevan asuissa. Ja vielä koko perhe – naiset, miehet, tyttö- ja poikalapset, mummut ja vaarit – kaikki yhdessä tai milloin milläkin kokoonpanolla. Joskus myös ystävien ja sukulaisten kanssa, mutta aina alasti. Ja alasti myös kirmaamme järveen uimaan tai lumihankeen kieriskelemään.
Miksiköhän tämä on monille uskovaisille kauhistus? Eikös itse Ukko-Ylimmäinenkin Raamatun mukaan ihmetellyt, miksi ihminen häpeää omaa kehoaan.
Suomessa kai pahimpia hihhulilahkoja lukuunottamatta uskovaisetkin saunovat perheittäin yhdessä.
Tunnustan rukoilleeni joskus pienenä, noin 40 vuotta sitten. Silloin lapsenuskossani ajattelin, että koulun uskonnonopetuksessa voisi olla jotain perääkin.
Paskat.
Erittäin suuresti ihmettelen jos kosketuspintasi ohuuden vuoksi olet kuitenkin luonut itsellesi oikein vahvennuksen, taikauskonnoton. Oletko jollain tavalla fiksoitunut "huutamaan"sellaista vastaan, mihin et ole uskonut lapsuutesi jälkeen.
Kyllä on onnetonta elämää. Minä olisin sinuna ihan muilla saiteilla, ja en varmasti huutamassa täällä olematonta vastaan.
Anteeksi vain, mutta en käsitä.
"Paskat"
40 vuoden jälkeen???
En minä mitään olematonta vastaan huuda, turhaahan se olisi, sillä eihän olematon kuule. Nimimerkilläni totean uskovaisille lajitovereilleni etten usko taikuuteen, kuten yliluonnollisiin taikahenkiin joita jumaliksikin kutsutaan.
Saat sinä silti minun puolestani uskoa taikuuteen. Meillä Suomessa on taikauskonvapaus, jota suuresti kannatan.
"Silloin lapsenuskossani ajattelin, että koulun uskonnonopetuksessa voisi olla jotain perääkin. "
Helposti se koulun uskonnonopetus on syöttänyt harhaisia mielikuvia, ja lapsen usko on herkkä kuvittamaan asioita, joita lapsen mieli ei ymmärrä.
Jeesus ei ole taikuri.
"Helposti se koulun uskonnonopetus on syöttänyt harhaisia mielikuvia"
Kyllä. Ja karmeinta on, että näitä jeesus- ja jumalharhoja tuputetaan lapsille jo eskarissa.
Kouluissa ja eskareissa tuputtaminen ei ole lähelläkään sitä, mitä tapahtuu fundamentalisti kristittyjen kotikasvatuksessa. Ainakaan oman lapsenlapseni kohdalla ei kovin kummoista tuputusta ollut. Taisivat kerran käydä kirkossa jossain lasten tilaisuudessa. En tiedä, onko jossain lestadiolaissuduilla eri meiniki, mutta kouluopetusta onneksi valvotaan. Toisin on kotona tapahtuvan uskonnollisen aivopesun kanssa. Se pitäisi kyetä erottamaan maltillisesta kristillisestä kasvatuksesta.
Täällä on aika yleistä, että jo eskarissa tullaan sanomaan "uskottomille" lapsille:
"Sinä joudut tulijärveen".
Siis toisten lasten toimesta.
Aika usein muuten täällä lapsia käytetään kirkossa.
Amerikkalaisiin tutkimuksiin ei ole luottamista.
Onhan se viimeinen länsimaa, jossa ihmiset vielä aidosti uskovat "mielikuvituskaveriin taivaassa."
Rukoilin vuosia sitten vakuutusyhtiöltä eläkettä. Sain sen.
Ilmeisesti vakuutusyhtiö on jumalani.
Tuo ei kyllä onnistu ilman belsebuubin apua. Möitkö sielusi paholaiselle vai uhrasitko naapurin lapset?
Tein ensteks anomuksen, mutta kun se hylättiin, tein valituksen ja sillee se sitten hoitui. Ei tarvittu vihtahousuja eikä uhrauksia. Vain selkeää suomea "rukoilupaperiin".
Miksi rukoilisin? Kun ei se vaikuta lopputulokseen millään lailla. Niinhän uskovatkin sanovat: ota tai anna, mutta tee tahtosi mukaan. Sattumajumalaksi sitä voitaisiin sanoa, jos pitää jumalaksi kutsua.
Lapsesta asti iskostettu tapa voi olla mahdotonta hylätä.
Varsinkin joku iltarukouksen tapainen rituaali, johon joskus pakotetaan lapsi väkivallalla uhaten(olen tällaisia iltatoimia joutunut todistamaan, ja perhe ei ollut edes mikään lahkolainen tai muuten julkiuskovainen).
Jos jokaisessa ongelmatilanteessa on tottunut sanomaan tai ajattelemaan "Jumala auta", ei siitä refleksistä pääse ehkä eroon vaikka usko ko. olentoon olisikin haihtunut.
Tätä koulun uskonnonopetuksessa aikoinaan opettaja piti merkkinä Jumalan olemassaolosta.
En rukoile, mutta olen rukoillut ahkerastikin silloin, kun Jumalaan uskoin.
Hellari-enoni on ahkera lottokuponkien täyttäjä, ja monesti voittoa rukoillut. En tiedä, miksi Julmala ei ole oikeaa riviä suonut. Aatellut kai äijän parasta kuitenkin?
"Aatellut kai äijän parasta kuitenkin?"
Näin sen on oltava, sillä helluntailaiset ovat tunnetusti heikkoja luonteeltaan (ja lihaltaan), ja Jumala kaikessa viisaudessaan ymmärtää, ettei hellari-enosi osaisi käyttää viisaasti suurta rahasummaa. Eihän enosi osaa käyttää viisaasti elämäänsäkään (eihän hän muuten olisi hellari).
Ei Jumala lapselleen terävää veistä anna, vaikka tämä pyytäisikin. Ymmärsitkö?
Luulen, että suurin osa elää edelleen uskonnollisen perheen parissa, ja osallistuu rukouksiin heidän kanssaan, koska tietää sen olevan heille tärkeä asia. Eikä siitä haittaakaan ole.
Osa varmasti jopa komerossa ateisminsa kanssa eikä ole kertonut siitä lähipiirilleen ikävien seurausten pelossa. Aika monia tarinoita olen kuullut siitä, kuinka perhe on hylännyt lapsensa kun tämä on kertonut olevansa ateisti.
Amerikassa siis, siellä uskonto on vielä melko dominoivassa asemassa.