Taas tuli esille rasismi A-talkissa

Tuumailijaviiskymmentä

Ja sillä viitattiin Isiksen lisäksi kantaväestöön Euroopassa. Todellisuudessa kantaväestöön kohdistuu ulkomaalaistaustaisten taholta paljon enemmän rikoksia kuin toisinpäin. Eihän niille rasisti-merkintää kirjoiteta, koska uhri on valkoinen

Lisäksi maksamme vuosittain rahassakin miljardien laskua ulkomaalaistaustaisten sopeutumattomuudesta. Tuo puhe rasismista saa loppua kokonaan, tuo on törkeää, kun tietää, miten suuri osa ulkomaan tulijoista Afrikasta ja Lähi-idästä on käynyt riesaksi suomessakin.

Ja kun on muutoinkin surkea taloustilanne, niin ollaan tässä Suomea päästämässä tietoisesti kaatumaan anarkiaan.

Valtava huoli Hautalalla ja muilla ulkomaalaistaustaisista, kun oma kansa kärsiin työttömänä ! Mitähän siitäkin vielä seuraa...jokainen voi miettiä.

Toivotaan jotain parempaa, mutta poliittiset teot määrittelevät merkittävästi tulevaisuutta.

7

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HÄMMÄSTYTTÄVÄÄÄÄ

      Se mikä A Talkissa oli täysin uutta, niin siinä ei huudettu yhtään eikä puhuttu kuorossa vaikka juontajana oli tuo perinteinen moottoriturpa ja se teki ohjelmasta katsottavan ja seurattavan. Tuo on Suomessa jotain aivan uutta. Olikohan käsky käynyt ylemmästä johdosta?

      • realismi

        tosiasioiden edessä on pakko vaijeta pikkuhiljaa?


      • Jooniinoli

        Joo, oli Päivärintakin rauhoittunut.


    • lrrrnl

      Heidihän pääsi muistuttamaan että pitäisi SATSATA enemmän pakolaisiin(, ettei ne lähtis sitten terroristikouluun ?.) Ja hänen mielestään pitäisi lähettää maajoukkoja myös isisin kaatamiseen, mutta niin kauan kun meillä on täällä 20000 paikallista miestä reservissä, niin minä kyllä vastustan jyrkästi suomalaisesten sotilaiden lähettämistä kuin korkeintaan koulutustehtäviin.
      Mutta ihan hyvä keskustelu ja sujui ihan riekkumatta. Sen liikaviisaan toimittajan viisasteluista ei oikein saanut tolkkua. Heidi, Kanerva ja Tuomioja asiallisia. Ja juontajakin tällä kertaa.

      • AmmattiValehtelijoita

        Puhuttiinko ohjelmassa mitään noita-akka Hautalan pimeän työn teettämisestä tai Tuomiojan Iran shaahi-casesta tai Kanervan pimeistä puuhista alkaen huoraseikkailuistaan naikkosten kanssa.


    • Rakastakaa_islmia

      Islam on rakkaus joka ei käänny islaminuskoon niin siltä pää poikki. Islam on ihanaa.

    • islam tuhoaa itse itsensä, mitä pikemmin sen parempi. tuskin kukaan jää kaipaamaan, ehkä rakastunut kameli ja muutama tollo kurkunleikkaaja. mutta niistäkin aika jättää eli ei kukaan luomakappale kaiholla muistelisi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      154
      1363
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      946
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      695
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      610
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      598
    6. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      28
      588
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      19
      570
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      543
    Aihe