20.11.2015
Davidin sanoma
Pekka Kortelaisen kääntämä ja välittämä
Jumalan on erittäin vihainen Euroopan ja Suomen kelvottomien paimenten, leipäpappien ja väärien profeettojen tähden. He eivät varoita kansaa syntielämästä, vaan ovat pelokkaita ihmisten edessä ja pelkäävät loukkaavansa kuulijoita. Jumala on vihainen näille vääräuskoisille, heikkoluontoisille saarnaajille. Teitä on varoitettu. Tuomio on tulossa ja kirkkojen lattioille tulee vielä kaatumaan ruumiita. Lukekaa Hes.8. ja 9. Jumala tuomitsi kansansa, ja aloitti puhdistuksen omasta temppelistään.
David ei ollut varma, mitä tuo "ruumiit tulevat kaatumaan kirkkojen lattioille" on. Hän arveli, että saattaisi olla esim. Ananiaan ja Safiran tapauksen tyylistä, tai sitten Jumala käyttää terroristeja tuomionsa välineenä. Sellaistahan on sattunut ulkomailla (iskuja kirkkoihin).David ei ollut varma, mitä tuo "ruumiit tulevat kaatumaan kirkkojen lattioille" on. Hän arveli, että saattaisi olla esim. Ananiaan ja Safiran tapauksen tyylistä, tai sitten Jumala käyttää terroristeja tuomionsa välineenä. Sellaistahan on sattunut ulkomailla (iskuja kirkkoihin).
Davidin sanoma
Pekka Kortelaisen kääntämä ja välittämä
Jumalan on erittäin vihainen Euroopan ja Suomen kelvottomien paimenten, leipäpappien ja väärien profeettojen tähden. He eivät varoita kansaa syntielämästä, vaan ovat pelokkaita ihmisten edessä ja pelkäävät loukkaavansa kuulijoita. Jumala on vihainen näille vääräuskoisille, heikkoluontoisille saarnaajille. Teitä on varoitettu. Tuomio on tulossa ja kirkkojen lattioille tulee vielä kaatumaan ruumiita. Lukekaa Hes.8. ja 9. Jumala tuomitsi kansansa, ja aloitti puhdistuksen omasta temppelistään.
David ei ollut varma, mitä tuo "ruumiit tulevat kaatumaan kirkkojen lattioille" on. Hän arveli, että saattaisi olla esim. Ananiaan ja Safiran tapauksen tyylistä, tai sitten Jumala käyttää terroristeja tuomionsa välineenä. Sellaistahan on sattunut ulkomailla (iskuja kirkkoihin).David ei ollut varma, mitä tuo "ruumiit tulevat kaatumaan kirkkojen lattioille" on. Hän arveli, että saattaisi olla esim. Ananiaan ja Safiran tapauksen tyylistä, tai sitten Jumala käyttää terroristeja tuomionsa välineenä. Sellaistahan on sattunut ulkomailla (iskuja kirkkoihin).
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kirje roomalaisille 14
1. Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä.
2. Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia.
3. Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa.
4. Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään.
5. Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.
6. Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa.
7. Sillä ei kukaan meistä elä itsellensä, eikä kukaan kuole itsellensä.
8. Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.
9. Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi sekä kuolleitten että elävien Herra.
10. Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkätähden sinä halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen.
11. Sillä kirjoitettu on: "Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa".
12. Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme.
13. Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta.
14. Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään; vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, sille se on epäpyhää.
15. Mutta jos veljesi tulee murheelliseksi ruokasi tähden, niin sinä et enää vaella rakkauden mukaan. Älä saata ruuallasi turmioon sitä, jonka edestä Kristus on kuollut.
16. Älkää siis antako sen hyvän, mikä teillä on, joutua herjattavaksi;
17. sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.
18. Joka tässä kohden palvelee Kristusta, se on Jumalalle otollinen ja ihmisille kelvollinen.
19. Niin tavoitelkaamme siis sitä, mikä edistää rauhaa ja keskinäistä rakentumistamme.
20. Älä ruuan tähden turmele Jumalan työtä. Kaikki tosin on puhdasta, mutta sille ihmiselle, joka syö tuntoansa loukaten, se on pahaa.
21. Hyvä on olla lihaa syömättä ja viiniä juomatta ja karttaa sitä, mistä veljesi loukkaantuu tai joutuu lankeemukseen tai heikoksi tulee.
22. Pidä sinä itselläsi Jumalan edessä se usko, mikä sinulla on. Onnellinen on se, joka ei tuomitse itseään siitä, minkä hän oikeaksi havaitsee;
23. mutta joka epäröi ja kuitenkin syö, on tuomittu, koska se ei tapahdu uskosta; sillä kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä.
suosittelisin jokaista lukemaan Hesekielistä luvut 4-9
tästä tule mieleen tämä kohta
Luku 9:5,6,9 ja 10
5. Herra sanoi hänelle: Kierrä Jerusalemin kaupungin läpi ja tee x-merkki niiden miesten otsiin jotka huokaavat ja valittavat kaikkia sen kauhistuksia.
6. Tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, lapset, vaimot, mutta älkää koskeko keneenkään, jolla on otsassaan x-merkki.
ALOITTAKAA MINUN TEMPPELISTÄNI.
He aloittivat niistä miehistä vanhimmista jotka olivat temppelin edessä.
9. Hän vastasi minulle: Israelin ja Juudan syntivelka on ylen suuri.
maa on täynnä verivelkoja ja kaupunki on täynnä oikeuden polkemista. He sanovat: Herra on hylännyt tämän maan, ei Herra näe.
10. Niimpä en minäkään sääli enkä armahda, vaan annan heidän VAELLUKSENSA TULLA HEIDÄN OMAN PÄÄNSÄ PÄÄLLE.
Jeesus ilmoitti etukäteeen miten Hän tulee tuomitsemmaan terroristit, jotka vainoavat Jeesuksen omia!!!
"31 Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
32 Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
33 Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
34 Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
35 Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
36 minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
37 Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
38 Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
39 Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?'
40 Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'
41 Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
42 Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
43 minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'
44 Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
45 Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.'
46 Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."Matteuksen Evankeliumin 25.luku, Raamattu
JEESUS KRISTUS ON HERRA.
alkamassa?
Venäjä tallaa Euroopan jalkoihinsa ja samalla Arabimaat hyökkäävät Israeliin. Israel ei saa salaista asettaan toimimaan, ennen kuin 2/3 kansasta on hävitetty. Tämän jälkeen Hesekielin mukaan Israel asuu rauhassa, ilman ovia ja salpoja, kunnes Venäjä hyökkää Israeliin ns. Googin sota.
Suomalaisetkin ovat Venäjän mukana - näin sanoi Merikarvian Kirkkoherra Anton Nyholm 1870 luvulla.
Jumala puuttuu asiaan ja antaa Israelille voiton ja he 7 kuukautta hautaavat kimppuunsa hyökänneitä vihollisia.
Nämä asiat voi tarkistaa Raamatusta - sieltä nämä on otettu.