Oikein vai Ei.
Pitäisikö kysyä että missä maailmassa ne kovapalkkaiset johtajat ovat eläneet viimeiset 15 vuotta. Mikäli ovat palkannet uusia työntekijöitä sinä aikana niin KENKÄÄ koko porukalle kun tulos joka on saavutettu on ainoastaan työntekijöiden selkänahasta. Ei kai kukaan voi väittää että postinkantaja voi vaikuttaa konsernin tulokseen omalla työllään, mutta johtajat voivat jos ovat ammattitaitoisia. Istuvat johtajat ovat upottaneet oman firmansa suohon väärillä päätöksillä, vaihtaneet nimiä sinne tänne ja rahaa on palannut aivan turhiin hankkeisiin kun olisi pitänyt keskittyä bisnekseen. Itse erottaisin koko porukan sillä huonommin ei yritystä voi hoitaa kuten he nyt. Ps Itse odotan aamuisin kyllä Hesarin kolahtavan postiluukkuun ja asun aivan Helsingin ytimessä ja postinkantajille toivotan kaikkea hyvää.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.