Ristin Voitossa 47/2015 oli mielenkiintoinen pieni juttu, joka herättää monenmoista pohdintaa. Tuosta aiheesta en ole aikaisemmin nähnyt kirjoituksia, vaikka ongelma on todellinen.
Kysymys on vallan- tai vastuunvaihdosta seurakunnassa. Aikaisempi pastori jää eläkkeelle ja uusi astuu tilalle. RV:n jutun mukaan eläköityvän pastorin pitäisi pysyä ainakin yhden vuoden poissa "näkyvistä", mahdollisesti pitempäänkin, jotta uusi pastori kasvaisi "paimenuuteen" tai saisi tilanteen haltuunsa.
RV:n juttu oli tämmöinen kokonaisuudessaan:
> Vastuunvaihto haaste eläköityvän pastorin jäädessä seurakuntaan
> Miten seurakunta pääsee eteenpäin, kun pastori eläköityy, mutta yhteisö jää hänen hengelliseksi kodikseen?
> Thom S. Rainer toteaa Christian Postin kolumnissaan suurimmaksi haasteeksi vastuunvaihdon. Hän suosittelee eläköityvää pastoria pitämään ainakin vuoden tauon seurakunnasta, jotta uusi työntekijä saa tilaa kasvaa paimenuuteen. Jos palvelusaika on ollut pitkä, myös tauon olisi kestettävä pidempään, jopa seitsemän vuotta.
> Parhaimmillaan eläköitynyt pastori voi toimia uuden työntekijän puolestapuhujana. Hänen ei kuitenkaan tulisi enää pyrkiä esiintymään pastorina vaan kehottaa ihmisiä kääntymään uuden pastorin puoleen. "Muutoin todellista siirtymää ei tapahdu", Rainer toteaa.
> Pahimman luokan pattitilanteessa ollaan, jos seurakuntaan muodostuu vanhan ja uuden pastorin "puolueet" tai uusi pastori vähättelee edeltäjänsä työtä.
> Rainerin mukaan seurakuntalaisten ei kuitenkaan tulisi olettaa, että eläkkeelle jäänyt pastori katkaisee kaikki seurakunnassa luomansa ihmissuhteet, jotka usein ovat hänelle yksi pääsyy jäädä yhteisöön. (RV 47/2015).
Näin siis RV. Mutta on myös tärkeää muistaa, että pastori on seurakuntaa varten eikä seurakunta pastoria varten. RV:n juttu palautti mieleeni erään tapauksen lähes 20 vuoden takaa. Piirikunta oli päättänyt vaihtaa pastoria eräässä Itä-Suomen seurakunnassa. Aikaisempi pastori, joka oli pidetty, tunnettiin armon evankeliumin julistajana. Uusi pastori taas tunnettiin tiukasta lakihurskaudestaan ja sen mukaisesta julistuksesta.
No, kirkko tyhjeni varsin tehokkaasti ja toteutui se pahin skenaario: syntyi kaksi puoluetta. Tässä tapauksessa piirikunnallakin oli oma vastuunsa, jota ei ole pidettävä vähäisenä. Vanha ja uusi pastori joutuivat tilanteeseen, jota kumpikaan ei halunnut. Kummallista on myös se, että vanha pastori ei ollut vielä lähelläkään eläkeikää, mutta uusi pastori oli.
Erääseen, jo edesmenneeseen pastoriin liittyy hauska juttu. Joku seurakuntalainen oli tavannut pastorinsa sapatin edellä, siis ilmeisesti perjantaina. Keskustelu oli siirtynyt alkamassa olevaan sapattiin ja jumalanpalvelukseen. - En kai minä nyt kesälomalla kirkkoon lähde, oli pastori todennut.
Niin, rivijäsenten edellytetään menevän kirkkoon myös kesälomalla, mutta pastorien ei, koska kirkko on heille työpaikka.
Kysymys on vallan- tai vastuunvaihdosta seurakunnassa. Aikaisempi pastori jää eläkkeelle ja uusi astuu tilalle. RV:n jutun mukaan eläköityvän pastorin pitäisi pysyä ainakin yhden vuoden poissa "näkyvistä", mahdollisesti pitempäänkin, jotta uusi pastori kasvaisi "paimenuuteen" tai saisi tilanteen haltuunsa.
RV:n juttu oli tämmöinen kokonaisuudessaan:
> Vastuunvaihto haaste eläköityvän pastorin jäädessä seurakuntaan
> Miten seurakunta pääsee eteenpäin, kun pastori eläköityy, mutta yhteisö jää hänen hengelliseksi kodikseen?
> Thom S. Rainer toteaa Christian Postin kolumnissaan suurimmaksi haasteeksi vastuunvaihdon. Hän suosittelee eläköityvää pastoria pitämään ainakin vuoden tauon seurakunnasta, jotta uusi työntekijä saa tilaa kasvaa paimenuuteen. Jos palvelusaika on ollut pitkä, myös tauon olisi kestettävä pidempään, jopa seitsemän vuotta.
> Parhaimmillaan eläköitynyt pastori voi toimia uuden työntekijän puolestapuhujana. Hänen ei kuitenkaan tulisi enää pyrkiä esiintymään pastorina vaan kehottaa ihmisiä kääntymään uuden pastorin puoleen. "Muutoin todellista siirtymää ei tapahdu", Rainer toteaa.
> Pahimman luokan pattitilanteessa ollaan, jos seurakuntaan muodostuu vanhan ja uuden pastorin "puolueet" tai uusi pastori vähättelee edeltäjänsä työtä.
> Rainerin mukaan seurakuntalaisten ei kuitenkaan tulisi olettaa, että eläkkeelle jäänyt pastori katkaisee kaikki seurakunnassa luomansa ihmissuhteet, jotka usein ovat hänelle yksi pääsyy jäädä yhteisöön. (RV 47/2015).
Näin siis RV. Mutta on myös tärkeää muistaa, että pastori on seurakuntaa varten eikä seurakunta pastoria varten. RV:n juttu palautti mieleeni erään tapauksen lähes 20 vuoden takaa. Piirikunta oli päättänyt vaihtaa pastoria eräässä Itä-Suomen seurakunnassa. Aikaisempi pastori, joka oli pidetty, tunnettiin armon evankeliumin julistajana. Uusi pastori taas tunnettiin tiukasta lakihurskaudestaan ja sen mukaisesta julistuksesta.
No, kirkko tyhjeni varsin tehokkaasti ja toteutui se pahin skenaario: syntyi kaksi puoluetta. Tässä tapauksessa piirikunnallakin oli oma vastuunsa, jota ei ole pidettävä vähäisenä. Vanha ja uusi pastori joutuivat tilanteeseen, jota kumpikaan ei halunnut. Kummallista on myös se, että vanha pastori ei ollut vielä lähelläkään eläkeikää, mutta uusi pastori oli.
Erääseen, jo edesmenneeseen pastoriin liittyy hauska juttu. Joku seurakuntalainen oli tavannut pastorinsa sapatin edellä, siis ilmeisesti perjantaina. Keskustelu oli siirtynyt alkamassa olevaan sapattiin ja jumalanpalvelukseen. - En kai minä nyt kesälomalla kirkkoon lähde, oli pastori todennut.
Niin, rivijäsenten edellytetään menevän kirkkoon myös kesälomalla, mutta pastorien ei, koska kirkko on heille työpaikka.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mitä varten noita helluntailaisten löpinöitä tänne? Ei noilla ole merkitystä meille. Varsinkaan valheillas pastoreista.
Pastoreitakin on lahkoissa monenlaisia:
1. Lupsakoita, jopa hivenen maallistuneen oloisia ja liberaalisesti kaikkeen kristinuskoon liittyvään suuntautuvia. Myös hyvin ekumeenisesti ajattelevia.
2. Änkyröitä ja tiukasti seurakuntakäsikirjan ohjeen noudattamisen linjalla olevia, sekä kaikkein opinkohtien täsmällistä noudattamista seurakuntalaisiltaan vaativia.
Välimaastoon jää sitten vielä paljon sellaisia, jotka eivät edusta kumpaakaan ääripäätä. Yhteistä kaikille kuitenkin on, että pastorit pyrkivät saamaan seurakunnassaan statusta ja arvostusta jäsenten taholta, sekä olemaan mahdollisimman lojaaleja palkanmaksajalleen.