Mihin johtaa tämän päivän politiikka?

Nyt Suomea hallitsee kolmen ässän kaarti. Perinteinen sopimusyhteiskunta on menossa nurin pakkolakien ansiosta. Hallitus toimii EK:n juoksupoikana ja toteuttaa kaikki Häkämiehen pyynnöt.
Samaan aikaan työnantajat yrittävät käyttää rikkurityövoimaa ja hyökkäävät AY- liikettä vastaan kaikilla rintamilla. Tästä osoituksena oli Antti Rinteen haastaminen oikeuteen kun hän aikaisti lakkoa kahdella vuorokaudella vastavetona työnantajien rikkurityövoimaa käyttöön.

On aivan selvää että Suomen taloudellinen tilanne on surkea. Sitä ei kuitenkaan saada sillä kuntoon että pienipalkkaisia kuritetaan. Tällä kurjistamispolitiikalla on täysin päinvastainen vaikutus koska jo nyt olematon kulutus pienenee edelleen.

Työnantajille on jo tähän mennessä annettu veronalennuksia ja alennettu työnantajalle kuuluvia maksuja miljardikaupalla. Työpaikkoja ei kuitenkaan ole syntynyt. Ainoa vaikutus on ollut osinkojen kasvu samalla määrällä mitä helpotuksia työnantajille on annettu. Kyseessä on siis pelkkä tulonsiirto rikkaille.

Kun tilanne jatkuu tälläisenä vielä muutaman vuoden alamme olla todella kurjassa tilanteessa. Suomessa on silloin pieni joukko todella rikkaita ihmisiä ja suurin osa kansasta elää kädestä suuhun.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


VäärääPolitiikkaa kirjoitti:

Nyt Suomea hallitsee kolmen ässän kaarti. Perinteinen sopimusyhteiskunta on menossa nurin pakkolakien ansiosta. Hallitus toimii EK:n juoksupoikana ja toteuttaa kaikki Häkämiehen pyynnöt.
Samaan aikaan työnantajat yrittävät käyttää rikkurityövoimaa ja hyökkäävät AY- liikettä vastaan kaikilla rintamilla. Tästä osoituksena oli Antti Rinteen haastaminen oikeuteen kun hän aikaisti lakkoa kahdella vuorokaudella vastavetona työnantajien rikkurityövoimaa käyttöön.

On aivan selvää että Suomen taloudellinen tilanne on surkea. Sitä ei kuitenkaan saada sillä kuntoon että pienipalkkaisia kuritetaan. Tällä kurjistamispolitiikalla on täysin päinvastainen vaikutus koska jo nyt olematon kulutus pienenee edelleen.

Työnantajille on jo tähän mennessä annettu veronalennuksia ja alennettu työnantajalle kuuluvia maksuja miljardikaupalla. Työpaikkoja ei kuitenkaan ole syntynyt. Ainoa vaikutus on ollut osinkojen kasvu samalla määrällä mitä helpotuksia työnantajille on annettu. Kyseessä on siis pelkkä tulonsiirto rikkaille.

Kun tilanne jatkuu tälläisenä vielä muutaman vuoden alamme olla todella kurjassa tilanteessa. Suomessa on silloin pieni joukko todella rikkaita ihmisiä ja suurin osa kansasta elää kädestä suuhun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu