Laitan tähän lainauksen Ignace Leppin kirjasta Aikamme ateismin kasvot (kirjoitettu 50- ja 60-luvun vaihteessa Ranskassa). Kirjoittaja on siis uskova ”entinen ateisti”, joka pohtii kirjassaan erilaisia syitä ihmisten ateismiin.
”[Sen sijaan] ovat erittäin harvinaisia varsinkin miesten joukossa ne, jotka olisivat jatkaneet kirkossakäyntiä kauemmin kuin vuoden ajan ripillepääsyn jälkeen. Samoin ovat erittäin harvinaisia ne, jotka voisivat vilpittömästi sanoa. että he ovat tietyssä kehitysvaiheessa kadottaneet uskonsa. Heillä ei yksinkertaisesti ole koskaan ollutkaan uskoa. Koska uskonnonopetusta ei edeltänyt, myötäillyt eikä seurannut todella kristillinen elämä lähinnä perheen piirissä, se ei ole jättänyt sieluun paljonkaan jälkiä. Kokemukseni mukaan voi ainoastaan perheen piirissä vallitseva ”ilmapiiri” saada uskon kehittymään lapsen sielussa, ellei oteta huomioon henkilökohtaista kääntymystä, joka nuoruusiässä on harvinainen. Mitä taas tulee niihin, jotka ovat tulleet kommunisteiksi syistä, joilla ei tavallisesti ole mitään tekemistä uskonnollisten ongelmien kanssa, he vapautuvat hyvin nopeasti kaikista puolikristillisen kasvatuksensa jätteistä. Kun he joskus sattumalta muistavat sitä mitä ovat saaneet uskonnonopetuksessa, he puhuvat siitä samalla tavalla kuin saduista, joita he ovat lukeneet lasten kirjoista tai joita isoäiti on heille kertonut. Kertomukset Marian ilmestyksestä tai ristiinnaulitsemisesta – luomisesta tai Baabelin tornista puhumattakaan – eivät näytä heistä enemmän tai vähemmän ”oikeilta” kuin esimerkiksi satu pikku Punahilkasta. Vakavinta kaikesta – – on, että yksikään tämäntyyppinen jumalankieltäjä, jonka kanssa olen keskustellut uskonnosta, ei näytä koskaan edes uskoneen, että ne raamatulliset kertomukset, joita he olivat rippikouluaikanaan oppineet, voisivat olla mitään muuta kuin satua. Eivätkä he usko, että uskonnonopettaja itsekään voisi uskoa niihin. Rippikoulun aikaan niitä kuunneltiin enemmän tai vähemmän tarkkaavaisesti ja vastaan sanomatta. Sen enempää ajattelematta myönnetään, että opettajien ja opetettavien välillä vallitsi tässä asiassa sanaton sopimus: oltaisiin uskovinaan, seurattaisiin pelin sääntöjä.
Saadakseni vahvistuksen sille, mitä aikuiset ovat kertoneet, olen pyrkinyt käsittelemään tätä aihetta monien parhaillaan rippikoulussa olevien lasten kanssa. Hyvin tietäen, että nämä asiat eivät koskaan ole kovin selviä lapsen tietoisuudessa, ja koska en ole halunnut herättää enemmän epäilyä kuin levottomuuttakaan, en ole tietenkään osoittanut heille yhtään suoraa kysymystä, vaan olen tyytynyt käsittelemään Raamatun kertomuksia muita asioita koskevien keskustelujen yhteydessä. Minun on ollut pakko myöntää, että ainakin kaikkein älykkäimpien lasten mieleenkään ei ole koskaan juolahtanut, että nämä kertomukset voisivat olla totta. Kaikki tekivät selvän eron historian tuntien ja raamatunhistorian tuntien välillä.”
Aika mielenkiintoista tekstiä, mutta ihmeellisintä on, että kirjoittaja ei itsekään näytä huomaavan esittämäänsä tärkeää pointtia. Tuossahan hän oikeastaan selittää, mistä ihmisten uskovaisuus tai sen puute johtuu. Tuossa on paljon myös sellaista, joka sopii suoraan minuun.
”[Sen sijaan] ovat erittäin harvinaisia varsinkin miesten joukossa ne, jotka olisivat jatkaneet kirkossakäyntiä kauemmin kuin vuoden ajan ripillepääsyn jälkeen. Samoin ovat erittäin harvinaisia ne, jotka voisivat vilpittömästi sanoa. että he ovat tietyssä kehitysvaiheessa kadottaneet uskonsa. Heillä ei yksinkertaisesti ole koskaan ollutkaan uskoa. Koska uskonnonopetusta ei edeltänyt, myötäillyt eikä seurannut todella kristillinen elämä lähinnä perheen piirissä, se ei ole jättänyt sieluun paljonkaan jälkiä. Kokemukseni mukaan voi ainoastaan perheen piirissä vallitseva ”ilmapiiri” saada uskon kehittymään lapsen sielussa, ellei oteta huomioon henkilökohtaista kääntymystä, joka nuoruusiässä on harvinainen. Mitä taas tulee niihin, jotka ovat tulleet kommunisteiksi syistä, joilla ei tavallisesti ole mitään tekemistä uskonnollisten ongelmien kanssa, he vapautuvat hyvin nopeasti kaikista puolikristillisen kasvatuksensa jätteistä. Kun he joskus sattumalta muistavat sitä mitä ovat saaneet uskonnonopetuksessa, he puhuvat siitä samalla tavalla kuin saduista, joita he ovat lukeneet lasten kirjoista tai joita isoäiti on heille kertonut. Kertomukset Marian ilmestyksestä tai ristiinnaulitsemisesta – luomisesta tai Baabelin tornista puhumattakaan – eivät näytä heistä enemmän tai vähemmän ”oikeilta” kuin esimerkiksi satu pikku Punahilkasta. Vakavinta kaikesta – – on, että yksikään tämäntyyppinen jumalankieltäjä, jonka kanssa olen keskustellut uskonnosta, ei näytä koskaan edes uskoneen, että ne raamatulliset kertomukset, joita he olivat rippikouluaikanaan oppineet, voisivat olla mitään muuta kuin satua. Eivätkä he usko, että uskonnonopettaja itsekään voisi uskoa niihin. Rippikoulun aikaan niitä kuunneltiin enemmän tai vähemmän tarkkaavaisesti ja vastaan sanomatta. Sen enempää ajattelematta myönnetään, että opettajien ja opetettavien välillä vallitsi tässä asiassa sanaton sopimus: oltaisiin uskovinaan, seurattaisiin pelin sääntöjä.
Saadakseni vahvistuksen sille, mitä aikuiset ovat kertoneet, olen pyrkinyt käsittelemään tätä aihetta monien parhaillaan rippikoulussa olevien lasten kanssa. Hyvin tietäen, että nämä asiat eivät koskaan ole kovin selviä lapsen tietoisuudessa, ja koska en ole halunnut herättää enemmän epäilyä kuin levottomuuttakaan, en ole tietenkään osoittanut heille yhtään suoraa kysymystä, vaan olen tyytynyt käsittelemään Raamatun kertomuksia muita asioita koskevien keskustelujen yhteydessä. Minun on ollut pakko myöntää, että ainakin kaikkein älykkäimpien lasten mieleenkään ei ole koskaan juolahtanut, että nämä kertomukset voisivat olla totta. Kaikki tekivät selvän eron historian tuntien ja raamatunhistorian tuntien välillä.”
Aika mielenkiintoista tekstiä, mutta ihmeellisintä on, että kirjoittaja ei itsekään näytä huomaavan esittämäänsä tärkeää pointtia. Tuossahan hän oikeastaan selittää, mistä ihmisten uskovaisuus tai sen puute johtuu. Tuossa on paljon myös sellaista, joka sopii suoraan minuun.
Vastaukset 10
Vanhimmat
urhokale
13.11.2015 16:59
UUSI
Eo mittä minua isompo olemsakan.minä syön jajuon japaskon janukun. olennaiteisti!!??
On vain uskomaton ateisti !
Katkelman alussa jää ehkä vähän epäselväksi keitä siinä tarkoitetaan, mutta tekstiä lukiessa se varmaan selviää.
Katkelma on luvusta, jonka otsikko oli "Kristityt luopiot". En oikein tiedä mitä luopioilla tarkoitetaan, mutta ilmeisesti kristityssä maassa asuvia ns. kristittyjä ihmisiä, jotka eivät kuitenkaan oikeasti usko Jumalaan eivätkä ota uskontoa/Raamattua vakavasti tai tosissaan.
Krititty luopio tarkoittaa sellaista ihmistä kuin minua, joka on joskus tullut uskoon ja sitten luopunut siitä. Ihminen, joka ei ole ottanut "uskontoa/Raamattua vakavasti" ei ole edes luopio.
Näin ainakin sen suunnan kaanaankielessä, jota itse edustin.
Luojan kiitos olet päässyt eroon siitä kultista! Kulttijargonista löysin hyvän jutun, jonka kirjoittaja oli pistänyt suomi24:n lestadiolaisuus-palstalle, jossa se oli saanut enimmäkseen asiattomia kommentteja osakseen, ei mikään yllätys.
http://www.hakomaja.net/sekalaista/vl-fraaseja
Noinhan se tietenkin onkin, sanoilla on sama kanta: luop-io <> luop-ua.
Kirjan kirjoittajalla on jotenkin kahtalainen suhtautuminen asiaan. Toisaalta hän sanoo, että "heillä" ei ole koskaan ollutkaan uskoa, mutta kuitenkin hän nimittää heitä luopioiksi, aivan kuin he olisivat jotain kristinuskon pettureita.
Minä en (onnekseni) lapsena tiennyt oikeastaan mitään uskonnosta, tutustuin kristinuskoon vasta kansakoulussa. Sittemmin uskoinkin Jumalaan, mutta en koskaan "ollut uskossa" eli ollut "uskis". Ja kun koulussa luettiin "Raamatun kertomuksia", minä ajattelin juuri niin kuin tuossa lainauksessa, että ne ovat vain hauskoja uskonnollisia kertomuksia eivätkä oikeasti totta. Luulen myös, että olisin ollut Jumalaan uskoessanikin monien kiihkouskovaisten mielestä täysi kerettiläinen... :)
"Minun on ollut pakko myöntää, että ainakin kaikkein älykkäimpien lasten mieleenkään ei ole koskaan juolahtanut, että nämä kertomukset voisivat olla totta. Kaikki tekivät selvän eron historian tuntien ja raamatunhistorian tuntien välillä.”
No minkäs sille mahtaa että uskonnon väittämät eivät kestä alkeellisintakaan kriittistä tarkastelua, vaan kaatuvat kuin korttitalot. Vain todella säälittävät tapaukset pitävät puhuvia aaseja ja Noan arkkia muuna kuin satuna.
Raamatun sana on totta ja tulee aina pysymään, hullu se on joka ei usko siihen
Raamatussa ei sanota "EI" tälle!
Tuo on se kivespussi kuvaus. Aika sairasta, jos suoraan sanon jos joku ei tätä harrasta! - Tuskin kuitenkaan olet tuo edellä oleva Raaamattua lukija, vaikka käytätkin samaa kirkkoa, ellet nuuski pallejasi!
Ei ole noita puhuvia aaseja koskaan mistään löytynyt, mutta säälittävät tampiot ja seinähullut hihhulit edelleenkin uskovat niihin.