SIPILÄN HALLITUS SYRJII OMAA KANSAANSA

"Hallitus esittää merkittävää lisärahoitusta pakolaiskriisin hoitoon: Lähes puoli miljardia euroa"

"Pääministeri Juha Sipilän (kesk) johtama hallitus on julkaissut tänään esityksensä ensi vuoden lisäbudjetista."

Samaan aikaan hallitus leikkaa eläkeläisiltä, pienituloisilta, lapsiperheiltä, vanhuksilta ja sairailta vähäisetkin tuet jotta holtiton rahanjako turistipakolaisille turvattaisiin. Missä tasapuolisuus? Holtiton rahanjako pakolaisille suomalaisten hyvinvoinnin kustannuksella on lähinnä kuvottavaa ja haisee röyhkeälle pisnekselle jota SPR johtaa.

Kuinka moni vielä uskoo, että kansalaisaloitteilla on jotain vaikuttamista tähän Sipilän hallituksen äälimäiseen toimintaan?

Uskoisin että tulevat velat jäävät lapsenlapsiemme maksettavaksi ja on varmaa että näitä Sipilän kaltaisia ääliöitä ei hyvällä muisteta ja he jäävät historiaan tyhmimpinä johtajina mitä koskaan ollut täällä maassamme.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mitä se susi pulliainen höpöttää

Äänestä

Kaiken kukkuraksi nämä pakolaiset työllistetään heti sen takia, että eivät radikalisoituisi. Kuinkahan kauan suomalainen jaksaa kestää tätä rumbaa, persutkin pettivät. Eikös olisi Suomessa riittänyt yksi puolue pettäjä puolueeksi? Nyt niitä oikeasti on kaksi puoluetta persut, että kepulaiset. Kepu pettää aina oli niillä sitten johtajana vaikka arkkienkeli.

Valtavasti rahoja upotetaan tuohon pakolaisten hyysäämiseen ja pakolaisvastaanottobisnes kukoistaa. Politiikot ovat mukana näissä vastaanottobisneskuvioissa ja varmaan kohta paljastuu, että rahat eivät menneetkään tarvittuun tarkoitukseen.

Äänestä
  • Maatalous tukiaiset unohtui.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


DISKRIMINOINTI kirjoitti:

"Hallitus esittää merkittävää lisärahoitusta pakolaiskriisin hoitoon: Lähes puoli miljardia euroa"

"Pääministeri Juha Sipilän (kesk) johtama hallitus on julkaissut tänään esityksensä ensi vuoden lisäbudjetista."

Samaan aikaan hallitus leikkaa eläkeläisiltä, pienituloisilta, lapsiperheiltä, vanhuksilta ja sairailta vähäisetkin tuet jotta holtiton rahanjako turistipakolaisille turvattaisiin. Missä tasapuolisuus? Holtiton rahanjako pakolaisille suomalaisten hyvinvoinnin kustannuksella on lähinnä kuvottavaa ja haisee röyhkeälle pisnekselle jota SPR johtaa.

Kuinka moni vielä uskoo, että kansalaisaloitteilla on jotain vaikuttamista tähän Sipilän hallituksen äälimäiseen toimintaan?

Uskoisin että tulevat velat jäävät lapsenlapsiemme maksettavaksi ja on varmaa että näitä Sipilän kaltaisia ääliöitä ei hyvällä muisteta ja he jäävät historiaan tyhmimpinä johtajina mitä koskaan ollut täällä maassamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu