Sekopäät tekivät terrori-iskun imatran vastaanotto

Imatran vastaanottokeskukseen on heitetty viime yönä savupommi.

Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen mukaan savupommi heitettiin vastaanottokeskukseen noin puoli yhden aikaan yöllä.

Poliisin mukaan savupommi räjähti rakennuksen ulkopuolella. Jo aiemmin Etelä-Saimaa lehti kirjoitti, ettei kukaan loukkaantunut tapauksen vuoksi.

Poliisi painottaa tiedotteessaan, että "sisätiloissa lauetessa heitteen tuottama savu olisi aiheuttanut yleistä terveyden vaaraa sisällä olleille henkilöille".

Aineellisia vahinkoja on kuitenkin tullut. Vartiointia vastaanottokeskuksessa on nyt lisätty, SPR:n Kaakkois-Suomen piirin toiminnanjohtaja Arja Vainio sanoi Etelä-Saimaalle.

Poliisi tutkii tekoa tuhotyön yrityksenä.

Poliisi pyytää tekoon liittyen havaintoja beigen tai viininpunaisella henkilöautolla liikkuneista henkilöistä.

- Osalla autossa olleista henkilöistä on ollut yllään pilottitakki ja baretti-tyyliset päähineet, Kaakkoi-Suomen poliisilaitos kirjoittaa tiedotteessaan.

Havainnot tapauksesta pyydetään soittamaan ennen kello 15.30 numeroon 0295 414 631 sekä sen jälkeen numeroon 0295 531 4559.

Vastaanottokeskukseen on majoitettuna noin 200 ihmistä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015112220709502_uu.shtml
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Harmi että jäi suutariksi

Äänestä

montako kuoli ja haavoittui???

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voki kirjoitti:

Imatran vastaanottokeskukseen on heitetty viime yönä savupommi.

Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen mukaan savupommi heitettiin vastaanottokeskukseen noin puoli yhden aikaan yöllä.

Poliisin mukaan savupommi räjähti rakennuksen ulkopuolella. Jo aiemmin Etelä-Saimaa lehti kirjoitti, ettei kukaan loukkaantunut tapauksen vuoksi.

Poliisi painottaa tiedotteessaan, että "sisätiloissa lauetessa heitteen tuottama savu olisi aiheuttanut yleistä terveyden vaaraa sisällä olleille henkilöille".

Aineellisia vahinkoja on kuitenkin tullut. Vartiointia vastaanottokeskuksessa on nyt lisätty, SPR:n Kaakkois-Suomen piirin toiminnanjohtaja Arja Vainio sanoi Etelä-Saimaalle.

Poliisi tutkii tekoa tuhotyön yrityksenä.

Poliisi pyytää tekoon liittyen havaintoja beigen tai viininpunaisella henkilöautolla liikkuneista henkilöistä.

- Osalla autossa olleista henkilöistä on ollut yllään pilottitakki ja baretti-tyyliset päähineet, Kaakkoi-Suomen poliisilaitos kirjoittaa tiedotteessaan.

Havainnot tapauksesta pyydetään soittamaan ennen kello 15.30 numeroon 0295 414 631 sekä sen jälkeen numeroon 0295 531 4559.

Vastaanottokeskukseen on majoitettuna noin 200 ihmistä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015112220709502_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu