Miran uni...

Miran uni 21.11.2015

Näin 21.11.2015 unta, että olin puistossa mietteliäänä kädet yhdessä ja etukenossa istuskellen, kun paikalle saapui kolme musliminaista huiveineen. Naiset olivat nuoria, hädin tuskin 20-vuotiaita. Yksi viereeni istunut kysyi vilpillisen kiinnostuneena ja todella oudosti: "Ootko sää Jeesus?" "Ei, en ole mutta Jumalan palvelija kylläkin", vastasin.

Naiset arvostelivat tapaani istua yksin puistossa ja pilkkasivat. Olisin halunnut rukoilla heidän kanssaan ja puolesta, mutta paikalle saapui iso joukko 19-vuotiaan näköisiä nuoria miehiä. Kaikki olivat tummatukkaisia, ulkomaalaistaustaisia ja pahantahtoista energiaa täynnä olevia nuorukaisia. Katseesta heijastui heidän sieluntilansa. Kaikki muodostuivat isoksi, yhtenäiseksi porukaksi. He takertuivat heti kristityn läsnäoloon ja alkoivat jahdata minua polttopullojen kera. He satuttivat, huusivat ja kävivät minuun käsiksi raivoissaan. Vastaan panematta yritin paeta kivusta huolimatta.

Yksi välähdys oli mustat muurahaiset kodissa. Omassa kodissani niitä esiintyy alkukeväästä loppukevääseen, ja vainokin voisi kohdistua kevääseen. Aidoille Jeesuksen seuraajille koittaa vaikeat ajat Suomessa lähitulevaisuudessa, tämän sanoman sain.
http://www.jouko-piho.fi/211357871
4103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Joo ei kannata uskoa Jeesukseen , polttopullot lentelevät Sionistien leireihin paetkaa tulevia vainoja.
Isis muuttaa nimeään muutto aallon seurauksena ja on Suomessa LISIS.

Äänestä

Älä Piho pelottele jutuillasi kaiken maailman Miiroja.
Ne on herkkiä ja näkee painajaisia.

Äänestä

Profetia palsta taitanee olla uskontojen hard core juttu.
On täällä niin kummallisia keskusteluja. Ovatko ne sitten tosissaan ja vakavissaan?

Äänestä

Ollaan vakavia ,- ettei mikään täällä pidä paikkaansa ja Jumalat eivät pulise.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


211357871 kirjoitti:

Miran uni 21.11.2015

Näin 21.11.2015 unta, että olin puistossa mietteliäänä kädet yhdessä ja etukenossa istuskellen, kun paikalle saapui kolme musliminaista huiveineen. Naiset olivat nuoria, hädin tuskin 20-vuotiaita. Yksi viereeni istunut kysyi vilpillisen kiinnostuneena ja todella oudosti: "Ootko sää Jeesus?" "Ei, en ole mutta Jumalan palvelija kylläkin", vastasin.

Naiset arvostelivat tapaani istua yksin puistossa ja pilkkasivat. Olisin halunnut rukoilla heidän kanssaan ja puolesta, mutta paikalle saapui iso joukko 19-vuotiaan näköisiä nuoria miehiä. Kaikki olivat tummatukkaisia, ulkomaalaistaustaisia ja pahantahtoista energiaa täynnä olevia nuorukaisia. Katseesta heijastui heidän sieluntilansa. Kaikki muodostuivat isoksi, yhtenäiseksi porukaksi. He takertuivat heti kristityn läsnäoloon ja alkoivat jahdata minua polttopullojen kera. He satuttivat, huusivat ja kävivät minuun käsiksi raivoissaan. Vastaan panematta yritin paeta kivusta huolimatta.

Yksi välähdys oli mustat muurahaiset kodissa. Omassa kodissani niitä esiintyy alkukeväästä loppukevääseen, ja vainokin voisi kohdistua kevääseen. Aidoille Jeesuksen seuraajille koittaa vaikeat ajat Suomessa lähitulevaisuudessa, tämän sanoman sain.
http://www.jouko-piho.fi/211357871

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu