MIKSI?

Miksi käy näin miksi miksi?Miksi jumala tekee tän meille miksi me emme voisi elää kunnon elämää ettei kukaan kuolisi miksi?
6867
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

me ollaan pelkkiä eläimiä. Pelkkää hometta tämän kauniin taivaankappaleen pinnalla tuhoamassa sitä.

Sitäpaitsi Jumala kuoli AIDSiin San Fransiscossa vuonna 1981.

Aamen

Äänestä

Koska Jumala osaa duuninsa.

Äänestä
  • Luonto ravistuttelee ihmisiä välillä ikäänkuin muistuttaakseen, että kuka on kingi ja kenelle ei toinna kettuilla.
    Niin harmillista kuin se onkin niin maailma tarvitsee tällaisia katastrofeja pysyäkseen balanssissa.Ei sitä vaan niin ajattele kun sattuu omalle kohdalle.

    Äänestä

Tämä maapallo on niin pirullisesti rakennettu värkki, että tällaisia katastrofeja sattuu, ja takuulla isompia on vielä tulossa. Saattaapa jokin toinen taivaankappalekin vielä tulevaisuudessa palloamme töytäistä - ei olisi sekään ensimmäinen kerta.
Ilmeisesti sinulta on kiertokoulussa jäänyt maa- ja luonnontiedon tunnit väliin, kun osallistuminen olisi ollut syntiä?!

Ei tähän sinun jumalaasi tarvita! Eikä se sinua auta!

Äänestä
  • Oletteko ikinä ajatelleet,että maa pallo voisi joskus tuhoutua,ja että meillä on vain 1mahdollisuus elää ihanaa,ja rauhallista elämää.Pienissä kylissä on helppo elää,sillä siellä harvemmin sattuu mitään.On harmi,että jotkut ihmiset joutuivat kokemaan jouluna hirveän katastrofin.Tämä ei ole aikuisen kirjoittama,vaan lapsen,joka ymmärtää edes jotakin näistä asioista.

    Äänestä

Emme täysin ymmärrä mihin tapahtumaan viittasit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KERTOKAA! kirjoitti:

Miksi käy näin miksi miksi?Miksi jumala tekee tän meille miksi me emme voisi elää kunnon elämää ettei kukaan kuolisi miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu