Mikä olisi Suomessa terroristien kohde?

mietiskelin

Mietiskelin että mihin mahtaisivat täällä iskeä jos tänne tulisivat ja ei täällä paljon kohteita olisi loppujen lopuksi. He pyrkivät saamaan kansainvälistä julkisuutta raukkamaisilla teoillaan joten jotain isoa pitäisi olla josta kirjoitettaisiin laajalti mediassa. Suomessa on hankala saada pimeiltä markkinoilta pistooleja tai metsästyskiväärejä kummempia aseita joten siinäkin takkuaisi. Räjähteet tulisivat ennemmin kysymykseen helpomman saatavuuden takia ja kun jonkinlaisia räjähteitä voi itsekin tehdä melko vaivattomasti.

En oikein keksi muuta kuin että Helsingin alueelta joku iso kohde, risteilyalus, lentokenttä tai sitten joku iso tapahtuma muualta Suomesta. Sellainen joka tuli mieleen on itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati. Paljon sotilaita, kalustoa, aseita mutta vähän ampumatarvikkeita. Tuskin yksikään ase on ladattu, kalustosta puhumattakaan. Siitä tulisi sellainen isku joka iskisi suomalaisten pyhimpiin asioihin.

Onneksi asumme täällä melko hyvässä lintukodossa vaikka terrorismi varmasti jossain vaiheessa tännekin tulee jos ei isistä saada matalaksi. Luotan aika paljon viranomaisiin myös että seuraavat tarkkaan tilannetta ja täällä kun ei kovin paljon ole asukkaitakaan ottaen huomioon maan koon.

19

165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • antiterrrori

      Kohteena ovat toisinajattelijat, kaikki ne jotka eivät kannata Trio s mamutuslinjaa.

    • nettivaino

      Lisämäärärahat mahdollistavat ennennäkemättömän terrorin toisinajattelijoita kohtaan!

    • ajatuksenruokaateille

      Onneks täällä kirjoittavat sentään vaikuttavat yhtä ennakkoluuloisilta kuin Isis.

    • Pohjoinenkalifaatti

      http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1448356191584.html

      "Videon lopussa Isis listaa 60 maata, jotka kuuluvat ”Isisin vastaiseen maailmanlaajuiseen koalitioon”. Suomi on yksi näistä maista, kuten myös Ruotsi, Norja, Tanska ja Viro.

      Suomen päätymistä Isisin listalle selittää se, Suomi muun muassa kouluttaa kurditaistelijoita Irakissa. Lisäksi syynä ovat Suomen ulkopoliittiset toimet ja diplomaattinen Isisin tuomitseminen."

      • täytyy_olla_puolueeton

        Suomi luulee olevansa suurvalta, puuttuu maiden sisäpolitiikkaan.


    • dsffsd

      Ei Suomessa ole mitään kohdetta. Varmaan jonkun puun käyvät sahaamassa jostain Helsingin puistosta korkeintaan.

    • zapparank

      Siis ajattele miten helppo täällä on mennä yleisätilaisuuksiin (jääkiekko-ottelut, elokuvat, teatterit, konsertit, kauppakeskuset jne) repun tai kassin kanssa. Onko sun kassia koskaan tarkistettu Suomessa? Israelissa tarkistetaan kassit ja tutkitaan metallinpaljastimella markettiin mennessä. Ovat oppineet pitämään huolta kansalaisistaan.

      • helppokohde

        Täällä nyt voi kävellä minne vaan rakennukseen paitsi eduskuntasaliin pommiin käärittynä. Oikeastaan mihin tahansa mieleen välähtää kävellä.


    • naapurisuosittelle

      Toistaiseksi terroristien kohde ovat vastaanottokeskukset. D.Medvedev puhetta-Jos maa ei tekee yhteistyö (totelle) Venäjän kanssa, terrori iskut jatkuvat.

    • raiskausterroria

      Yksilöön kohdistuvaa terrorismia tapahtuu koko ajan; raiskauksia.
      Olkoonpa tekijä minkä maalainen tai minkä värinen hyvänsä, mielestäni raiskaus on terroriteko. Teko saa varmasti mediahuomiota, vaikka tärkein tarkoitus taitaa olla tuhon aiheuttaminen uhrissa ja uhrin lähipiirissä.
      Se on muuten valhetta, ettei ulkomaalaiset tiedä, ettei täällä saa raiskata!
      Valheen verho, joka vetäistään suojaksi!
      Ihmiset, jotka ovat muslimimaissa pitkään työskennelleet, ovat kertoneet, että varmasti kaikki ihmisolennot tietävät, mikä on laillista, mikä ei.
      Jos jokin väkivallanteko tuhoaa yksilöä tai yhteisöä, on se mielestäni terroriteko ja rangaistukset pitäisi olla sen mukaisia.

    • HämeenHitainSimo

      Nuo 60 maata on listalla, koska ne pyöritteli siellä pääkonttorilla niin surkeaa karttapalloa isoilla sormillaan. Jos ne Suomen löytää, niin varmaan ensi kesänä sinne Hämeenlinnan suuntaan, missä taas soitetaan jotain paskaa musaa.

    • Aboriginaali
    • debiilijeesus

      Joulun ajan kirkot.

    • prian

      suomessa taktiikka on erilainen,,,on huomattu etyleisturvallisuus on hyvä,,,tehdäänpas pelottelun pisteittäin,,,,joka päivä kuluu,,tapettu,,,raiskattu,,,,
      ehkä se tomi,,,viranomaiisista näkee,,,ei edes uskaltaa ,,maastapoista tolaista
      kaveria,,,,,ikävä juttu,,,,mut on paljonkin suomalaisija jotka eivät pelkää,,mistään,,,
      tosi on,,

    • hyväniin

      Maailmalla terroristit näyttävät olevan sitenkin vähän yksinkertaisia että haluavat ammuskella ja räjäytellä itseään. Teollisen mittakaavan massamurhat eivät tunnu innostavan.

    • onneksi.en.liiku

      En suosittele Joulukirkkoa tänä vuonna. Enkä muutenkaan paikkoja missä on paljon yleisöä. Mitähän hallititus tuumaa jos apinamusut iskevät oikeasti Joulukirkkoon jossain? Eivät varmasti vieläkään tee yhtään mitään. hyssyttelevät vain vaikka kuolonuhreja olisi kymmeniä, jopa satoja.

    • Wiirivehka2

      Vai ei ole kohteita? Voisin luetella parikymmentä kohdetta, pienikin sabotaasi niin Suomi pysähtyy totaalisesti, polttoaineiden jakelukin pysähtyy, kännyköillä ei tee mitään, televisio on mykkä ja koko maa pimeä. Mietippä kohteita, ei tämä salaista ole jokainen voi iha ite ajatella.
      On turhaa kuvittelua ettei ole kohteita. Varoittavana esimerkkinä on jo Venäjän maa omistukset mastojen ja puolustuslaitteiden läheltä. Onko tämä jotakin valmistautumista?

    • untamounelias

      Ei ainakaan lentokenttä.Vantaalla sen aivan välittömässä läheisyydessä on useita paperittomien lähi-idänmiesten kokoomakeskuksia.

      Ja pojat ovat luvanneet ilmoittaa jos havaitsevat jotain poikkeuksellista.

    • syyhypulveri

      Uskoisin että VOKeilla bisnestä tekevät ovat potentiaalisin kohde.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2371
    2. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      344
      1971
    3. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1856
    4. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      10
      1653
    5. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1478
    6. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      1022
    7. Nyt on sanottava että sattuu kipeästi

      Jos, sinä aikana kun olen kaivannut ja odottanut sinua ja olet tiennyt sen, niin jos valitsit toisen miehen. Katsot minu
      Ikävä
      17
      990
    8. Miksi rakastuit

      Kaivattuusi?
      Ikävä
      63
      855
    9. Teit asiat lopulta niin

      Ettei meillä ole ikinä mitään mahdollisuuksia toisiimme.
      Ikävä
      55
      840
    10. Jussi "Mestari" Halal-ahon sotilasarvo?

      Minä vuonna Jussille myönnettiin sotilasansiomitali? Vai myönnettiinkö Jussille sotilasansiomitalia lainkaan?
      Maailman menoa
      2
      798
    Aihe