Marraskuun 8. päivän iltana 1917 pidettiin Helsingin neuvoston päämajassa (nykyisessä presidentinlinnassa)kokous, jossa venäläisiä bolsevikkeja edustivat mm. Dybenko, Seinman, Smilga ja Jukka Rahja. Suomalaisista olivat läsnä Manner, Turkia, Kuusinen, Pietikäinen, Gylling, Torniainen ja Wiik.
Kuten Dybenkon muistelmista käy ilmi, yhteisymmärrykseen pääsy kapinan järjestelystä ei ollut helppoa toisen osapuolen valmistautumattomuuden vuoksi, vaikka sille korostettiin Venäjältä voitavan lähettää elintarpeita ainoastaan työläisten hallitsemaan
maahan. »Suomalaiset toverit yhä vain epäröivät. Me julistamme heille: 'Jos te kieltäydytte tukemasta meitä, me toteutamme itse kumouksen täällä. Silloin teidän on pakko ottaa valta käsiinne.'
Pitkien keskustelujen jälkeen
suomalaiset suostuvat.» Kuusinen ilmoitti sosialistien aikovan ottaa vallan haltuunsa vielä samalla viikolla. Aseita he odottivat saavansa venäläisiltä.
Marraskuussa Suomen korkeimman vallan haltijaksi suunniteltiin Ruotsin vallan aikaisen perustuslain 38. §:n nojalla kolmijäsenistä valtionhoitajakuntaa (P. E. Svinhufvud, J. K. Paasikivi, Alexis Gripenberg), joka toistaiseksikäyttäisi suuriruhtinaan oikeuksia. Sosialistit asettuivat ankaraan vastarintaan esittäen omasta puolestaan kuuluisan »Me vaadimme»-julistuksensa, johon sisältyi mm. kansalliskokouksen koollekutsuminen eduskunnan sijaan. Sosialistien jäätyä äänestyksessä tappiolle vallankumouksellinen keskusneuvosto käytti tarjoutunutta syytä hyväkseen ja julisti Leninin suositteleman yleislakon.
Asiaa ei enää auttanut, että eduskunta luopuen toistaiseksi valtionhoitajahankkeesta päätti 15. 11. 1917 hyväksyä maalaisliiton edustaja Alkion välitysehdotuksen ja ottaa itse haltuunsa korkeimman vallan. Samassa istunnossa vahvistettiin lopullisesti uudet kunnallislait ja 8 tunnin työaikalaki.
Suurlakko (14.—20. 11. 1917) levisi nopeasti ja lähes sataprosenttisena yli koko maan. Tehtaat ja liikkeet suljettiin, rautatieliikenne pysähtyi ja lehdet lakkasivat ilmestymästä. Syrjäyttäen vaivattomasti heikon miliisin punakaarti otti useimmilla paikkakunnilla todellisen vallan käsiinsä. Aseita saatiin venäläiseltä sotaväeltä.
Helsingin punakaartille venäläinen agitaattori Adolf Taimi järjesti Viaporin varastoista 3 000 kivääriä patruunoineen, jotka tosin lakon päätyttyä jouduttiin luovuttamaan takaisin, »koska ne Työväentalolla huonosti vartioituina saattoivat joutua porvareiden käsiin».
Sosiaalidemokraattisen puolueen pystymättä hillitsemään liikkeelle lähteneitä joukkojaan suurlakko johti monin paikoin kurittomuusilmiöihin laittomme vangitsemisineen, murhi-neen ja väkivaltaisuuksineen.
Porvariston muodosteilla olleet suojeluskunnat eivät heikosti aseistettuina pystyneet vakavaan vastarintaan.
Smolnassa Leninin esikunnassa suurlakon alkamispäätöstä tervehdittiin tyydytyksellä. Ranskan suurlähetystössä palvelevalle Jacques Sadoulille Kollontai totesi ratkaisun merkitsevän bolsevikkien kansallisuuspolitiikan voittoa Suomessa, missä aikaisemmin oli tunnettu halua turvautua Saksaan. Nyt sen sijaan oli alkanut kehittyä liike, joka suosi pysymistä Venäjän yhteydessä.
Suomen sosialistien johto kuitenkin yhä epäröi koska aseita ei oltu saatu Venäjältä tarpeeksi.
lähteet;
Polvinen 1967,
V.Smirnov Iz revoljutsionnoi istoori Finljandii 1905,1917,1918, gg. Leningrad 1933 s.113
.
Ilmeisesti silloisena "perustuslakina" voidaan pitää vuoden 1906 valtiopäiväjärjestystä.
Valtakunta oli itsenäistynyt, eikä perustuslakia oltu vielä säädetty. Valtakuntaa hallittiin vielä säätyvaltiopäivien laeilla.
Kuten Dybenkon muistelmista käy ilmi, yhteisymmärrykseen pääsy kapinan järjestelystä ei ollut helppoa toisen osapuolen valmistautumattomuuden vuoksi, vaikka sille korostettiin Venäjältä voitavan lähettää elintarpeita ainoastaan työläisten hallitsemaan
maahan. »Suomalaiset toverit yhä vain epäröivät. Me julistamme heille: 'Jos te kieltäydytte tukemasta meitä, me toteutamme itse kumouksen täällä. Silloin teidän on pakko ottaa valta käsiinne.'
Pitkien keskustelujen jälkeen
suomalaiset suostuvat.» Kuusinen ilmoitti sosialistien aikovan ottaa vallan haltuunsa vielä samalla viikolla. Aseita he odottivat saavansa venäläisiltä.
Marraskuussa Suomen korkeimman vallan haltijaksi suunniteltiin Ruotsin vallan aikaisen perustuslain 38. §:n nojalla kolmijäsenistä valtionhoitajakuntaa (P. E. Svinhufvud, J. K. Paasikivi, Alexis Gripenberg), joka toistaiseksikäyttäisi suuriruhtinaan oikeuksia. Sosialistit asettuivat ankaraan vastarintaan esittäen omasta puolestaan kuuluisan »Me vaadimme»-julistuksensa, johon sisältyi mm. kansalliskokouksen koollekutsuminen eduskunnan sijaan. Sosialistien jäätyä äänestyksessä tappiolle vallankumouksellinen keskusneuvosto käytti tarjoutunutta syytä hyväkseen ja julisti Leninin suositteleman yleislakon.
Asiaa ei enää auttanut, että eduskunta luopuen toistaiseksi valtionhoitajahankkeesta päätti 15. 11. 1917 hyväksyä maalaisliiton edustaja Alkion välitysehdotuksen ja ottaa itse haltuunsa korkeimman vallan. Samassa istunnossa vahvistettiin lopullisesti uudet kunnallislait ja 8 tunnin työaikalaki.
Suurlakko (14.—20. 11. 1917) levisi nopeasti ja lähes sataprosenttisena yli koko maan. Tehtaat ja liikkeet suljettiin, rautatieliikenne pysähtyi ja lehdet lakkasivat ilmestymästä. Syrjäyttäen vaivattomasti heikon miliisin punakaarti otti useimmilla paikkakunnilla todellisen vallan käsiinsä. Aseita saatiin venäläiseltä sotaväeltä.
Helsingin punakaartille venäläinen agitaattori Adolf Taimi järjesti Viaporin varastoista 3 000 kivääriä patruunoineen, jotka tosin lakon päätyttyä jouduttiin luovuttamaan takaisin, »koska ne Työväentalolla huonosti vartioituina saattoivat joutua porvareiden käsiin».
Sosiaalidemokraattisen puolueen pystymättä hillitsemään liikkeelle lähteneitä joukkojaan suurlakko johti monin paikoin kurittomuusilmiöihin laittomme vangitsemisineen, murhi-neen ja väkivaltaisuuksineen.
Porvariston muodosteilla olleet suojeluskunnat eivät heikosti aseistettuina pystyneet vakavaan vastarintaan.
Smolnassa Leninin esikunnassa suurlakon alkamispäätöstä tervehdittiin tyydytyksellä. Ranskan suurlähetystössä palvelevalle Jacques Sadoulille Kollontai totesi ratkaisun merkitsevän bolsevikkien kansallisuuspolitiikan voittoa Suomessa, missä aikaisemmin oli tunnettu halua turvautua Saksaan. Nyt sen sijaan oli alkanut kehittyä liike, joka suosi pysymistä Venäjän yhteydessä.
Suomen sosialistien johto kuitenkin yhä epäröi koska aseita ei oltu saatu Venäjältä tarpeeksi.
lähteet;
Polvinen 1967,
V.Smirnov Iz revoljutsionnoi istoori Finljandii 1905,1917,1918, gg. Leningrad 1933 s.113
.
Ilmeisesti silloisena "perustuslakina" voidaan pitää vuoden 1906 valtiopäiväjärjestystä.
Valtakunta oli itsenäistynyt, eikä perustuslakia oltu vielä säädetty. Valtakuntaa hallittiin vielä säätyvaltiopäivien laeilla.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.