Aamulehdestä lainattua

Taksinkuljettaja Sigurd Kärnä ampui häntä kohti hyökkäävää ja aiemmin häntä vasaralla päähän lyönyttä miestä sekä merkkasi ampumalla toisen miehen takkiin reijän, jotka molemmat miehet yrittivät ryöstää Kärnän. Molemmat ryöstöä yrittäneet pakenivat paikalta. Kärnä sanoo, että nykyisin tuomion olisi saanut taksimies eli hän.
Milloin tästä maasta tuli näin sairas, että rikolliset ovat valtion erityissuojelussa. Ovatko vasemmistolaiset vihreiden ohella saaneet maan rikollisten suojelupaikaksi ja onko talouselämän ja politiikan ylin niin moraaliton ja korruptoitunut, että he ovat valmiit vääristämään oikeutta pelätessään ihmisten heihin kohdistuvaa kostoa, jotta syntyvä kapina ei pakottaisi heitä pakenemaan maasta henkensä kaupalla. Vai mistä on kysymys?
356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Taksikuljettaja ei olisi saanut tuomiota. Hänellä oli selkeästi oikeus puolustautua.

Äänestä

Höpöhöpö.
Tottakait holtittomasta ammuskelusta olisi tullut tuomio, hätävarjelun liioittelusta ja laittomasta uhkauksesta ja kuolemanvaaran aiheuttamisesta.
Isot sakot, korvaukset vastapuolelle, vastapuolenkin oikeuskulujen maksaminen, taksiluvan menetys ja linnatuomio.
Totuus pitää kertoa, me emme elä missään Amerikassa, jossa voi pyssyllä uhkaillen suojella rahallista mammonaansa. Me elämme tasa-arvoisessa pohjoismaisessa yhteiskunnassa, jossa ryöstäjälläkin on ainakin samat oikeudet.

Äänestä

Taksinkuljettajien kannattaa ajaa niiden päälle ja mieluusti raahata se raato suojatielle niin ei tule mitään tuomiota.Jos löytää vielä pyörä jostain niin asettelee sen sinne näkyvälle paikalle, niin saa korvauksen lommoista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MiksiAsiatOnNäin kirjoitti:

Taksinkuljettaja Sigurd Kärnä ampui häntä kohti hyökkäävää ja aiemmin häntä vasaralla päähän lyönyttä miestä sekä merkkasi ampumalla toisen miehen takkiin reijän, jotka molemmat miehet yrittivät ryöstää Kärnän. Molemmat ryöstöä yrittäneet pakenivat paikalta. Kärnä sanoo, että nykyisin tuomion olisi saanut taksimies eli hän.
Milloin tästä maasta tuli näin sairas, että rikolliset ovat valtion erityissuojelussa. Ovatko vasemmistolaiset vihreiden ohella saaneet maan rikollisten suojelupaikaksi ja onko talouselämän ja politiikan ylin niin moraaliton ja korruptoitunut, että he ovat valmiit vääristämään oikeutta pelätessään ihmisten heihin kohdistuvaa kostoa, jotta syntyvä kapina ei pakottaisi heitä pakenemaan maasta henkensä kaupalla. Vai mistä on kysymys?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu