Venäjän nykyjohdon ja osin kadunmiestenkin haaveena on ollut paluu maailmaan, jossa Venäjään suhtauduttaisiin Yhdysvaltain kanssa tasavertaisena kilpailijana, toisena supervalloista.
Se ei ensisijaisesti tarkoita edes sotilaallista vastakkainasettelua, vaan ylipäänsä jonkinlaisen pariteetin tunnustamista.
Lännessä ajatusta on pidetty naurettavana. Onhan kyseessä energian ja raaka-aineiden viennillä elävä kehitysmaa, jonka väestömäärä jää alle puoleen ja bruttokansantuote seitsemäsosaan Yhdysvalloista. Kuilu on vain kasvamassa.
Nöyryyttävä asiaintila on johtanut sotilaalliseen pullisteluun, jolla on ollut ikäviä seurauksia sekä kolmansille osapuolille että venäläisille itselleen.
Yhdysvaltoja ne eivät ole juuri hetkauttaneet.
Koska kylmä sota ei koskaan riistäytynyt kuumaksi, supervallat mittelivät siinä välillisesti liittolaistensa kautta. Omien aseiden menestys oli kunnia-asia.
Venäläisten kansallinen ylpeys kärsi kolhuja etenkin Lähi-idässä, jossa lännen aseistama Israel löi Neuvostoliiton aseistamat arabit kerta toisensa jälkeen. MiG:it tuhottiin 1967 jo kentille. Samanlainen shokki oli ensimmäinen Persianlahden sota 1990.
Tätä traumaa lääkitään edelleen niin Ukrainassa kuin Syyriassakin, ei ehkä niin menestyksekkäästi kuin piti.
Tiistaina vastakkain olivat ilmeisesti 1967 käyttöön otettu rynnäkkökone Suhoi Su-24 ja kymmenisen vuotta nuorempi amerikkalaishävittäjä F-16, vanhuksia molemmat.
Se, että taisteluhävittäjä saa pudotetuksi maataistelukoneen, ei ole edes mikään ilmataistelu.
Venäläispilotti tuskin odotti Turkin ampuvan kohti. Hän oikaisi kai rajan pinnassa yhtä suurpiirteisesti kuin on ollut tapana Itämerelläkin. Ehkä vastapuolikin ylitti valtuutensa – tuloksena ilmeisesti kaksi kuollutta.
Turkki on edelleenkin lähempänä länsimaista demokratiaa ja oikeusvaltiota kuin Venäjä. Sen EU-jäsenyyskin on todennäköisempi, joskaan ei kovin ajankohtainen.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Venäjä on persereijän kanssa tasavertainen neuvottelukumppani ja tulturesonaattoreiden ihantola. Tottakai on syytä odottaa olevansa maali jos ei varoituksista piittaa.
Venäjä on todellakin palannut monella tavalla menneisyyteensä. Savijaloilla seisova jättiläinen on tosin käynyt läpi laihdutusmankelin joka on vienyt aika lailla massaa mennessään.
Venäjä on enää sama pilaantunut läjä, mitä NL oli loppuaikoina.
Jättiläinen on alkanu heiluun ja hyppiin.
Tietäähän sen miten siinä käy, kun jalat on savea.
Venäjä ressukka ei voi tehdä mitään vaikka sen kobeita ammuttaisiin alas urakalla. Sillä ei ole todellisuudessa mitään voimaa syyriassa.
Venäjä on pärjännyt juuri ja juuri lähialueillaan, kun vastassa on ollut heidän omaa vanhentunutta kalustoa. Länkäri kalustoa vastaa ovat täysin alakynnessä ja putleri tietää sen oikein hyvin.
Mielenkiintoisempi kysymys on se, mitä Venäjällä tapahtuu parin vuoden sisällä kun talous romahtaa ja sen myötä Putinin hallinto. Siitä tulee helvetillinen sekasotku!
Itse arvelen Venäjän hajoavan ja yht'äkkiä Venäjän sijaan Suomella onkin rajanaapurina Karjalan tasavalta. Sehän taas ei välttämättä olisi lainkaan huono asia :)
Talouden retuperästä kai tuo savijalkaisuus paljolti taitaa johtua.