Marssimaan!

Nyt kun Suomeen saapuneet uudet kansalaiskokelaat ovat aloittaneet kulttuurimme rikastamisen mm. äänekkäillä uskonnollisilla kulkueillaan, alkaa suomalainen arjen harmaus vaikuttaa masentavalta. Mitäpä jos me kanta-asukkaatkin marssisimme Helsingin kaduilla jonakin kauniina arkipäivänä jonkin sydäntä lähellä olevan asian puolesta? Tai inhoamaamme asiaa vastaan. Kulkueen nokassa voitaisiin kantaa vaikka sianpäätä ja porukka huutaisi: ”EI HALAL-LIHAA!” ja ”KUNNON SIKAA KUNNON IHMISILLE!” jne. Mitään teemaakaan ei välttämättä tarvitsisi olla, kunhan vaan saisi päästellä paineita sisältään mölyn muodossa. Olen vakuuttunut, että tulokkaatkin tuntisivat olonsa heti paljon kotoisammaksi kun kadut täyttyvät eloisista äänistä.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei kun nyt suomalaisille on sanottu, että jäitä hattuun ja toivotaan pakolaismiehille jäitä housuihin.

Äänestä

Voi että kun olisin jo eläkkeellä niin tulisin kanssasi. Nyt en uskalla.

Äänestä
  • Saa pelätä työpaikan ja ympäristön vuoksi, en myöskään uskalla puolustaa julkisesti ja omalla naamalla meitä suomalaisia tai isänmaata. Hiljaa kärsitään ja niellään.

    Äänestä

  • eiuskalla kirjoitti:

    Saa pelätä työpaikan ja ympäristön vuoksi, en myöskään uskalla puolustaa julkisesti ja omalla naamalla meitä suomalaisia tai isänmaata. Hiljaa kärsitään ja niellään.

    Kansan tulisi ottaa valta itselleen, kuten demokratiassa eli kansanvallassa kuuluukin. Vaalit ovat pelkkä näytelmä, koska puoluejohdot ovat samaa valtaeliittiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eloistaja kirjoitti:

Nyt kun Suomeen saapuneet uudet kansalaiskokelaat ovat aloittaneet kulttuurimme rikastamisen mm. äänekkäillä uskonnollisilla kulkueillaan, alkaa suomalainen arjen harmaus vaikuttaa masentavalta. Mitäpä jos me kanta-asukkaatkin marssisimme Helsingin kaduilla jonakin kauniina arkipäivänä jonkin sydäntä lähellä olevan asian puolesta? Tai inhoamaamme asiaa vastaan. Kulkueen nokassa voitaisiin kantaa vaikka sianpäätä ja porukka huutaisi: ”EI HALAL-LIHAA!” ja ”KUNNON SIKAA KUNNON IHMISILLE!” jne. Mitään teemaakaan ei välttämättä tarvitsisi olla, kunhan vaan saisi päästellä paineita sisältään mölyn muodossa. Olen vakuuttunut, että tulokkaatkin tuntisivat olonsa heti paljon kotoisammaksi kun kadut täyttyvät eloisista äänistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu