mamuuuuuuu

perkele

vittu

saatana

vittu

perkeleeeeeeeeeeeeeeeee!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

pillu

emätin

peräaukko

vagina

siitin

suihinotto

mulkkua perseeseen

Siitin on pehmeästä sidekudoksesta muodostunut putkimainen elin, joka sijaitsee etupuolella vartalon alaosassa kivesten yläpuolella. Siitin kiinnittyy lantion pohjaan eikä ole kokonaan näkyvissä.

Siittimessä on kolme paisuvaista, kaksi varsinaista paisuvaista ja yksi virtsaputkea ympäröivä paisuvainen,[1] jotka muodostavat suurimman osan siittimen tilavuudesta. Paisuvaiset jatkuvat kivesten yläpuolitse lähelle peräaukkoa asti. Seksuaalisen kiihottumisen seurauksena paisuvaisten paisuvaiskudokseen pakkautuva veri saa aikaan erektion, jolloin siitin nousee pystyyn sekä laajenee pitemmäksi, paksummaksi ja kovemmaksi.

Siittimen uloin osa eli terska on limakalvon peittämä virtsaputken paisuvaisen laajentunut pää, jonka päähän siittimen sisällä kulkeva virtsaputki avautuu. Virtsaputki alkaa virtsarakosta, ja siihen liittyvät siemenjohtimet, jotka lähtevät lisäkiveksistä. Terskassa on runsaasti hermopäätteitä, ja se on miehen tuntoherkintä aluettalähde?.

Siittimen päällä on joustava nahka, jonka terskan peittävää ulointa osaa kutsutaan esinahaksi. Esinahka peittää terskan kokonaan tai osittain, siittimen paisuessa erektioon se yleensä liukuu terskan päältä pois. Esinahka kiinnittyy terskaan kapean ihopoimun, frenulumin avulla. Ympärileikkauksessa esinahka poistetaan, jolloin terska on aina paljaana.

Yksilöiden väliset erot siittimen koon ja ulkonäön suhteen ovat huomattavia.

Siitin on pehmeästä sidekudoksesta muodostunut putkimainen elin, joka sijaitsee etupuolella vartalon alaosassa kivesten yläpuolella. Siitin kiinnittyy lantion pohjaan eikä ole kokonaan näkyvissä.

Siittimessä on kolme paisuvaista, kaksi varsinaista paisuvaista ja yksi virtsaputkea ympäröivä paisuvainen,[1] jotka muodostavat suurimman osan siittimen tilavuudesta. Paisuvaiset jatkuvat kivesten yläpuolitse lähelle peräaukkoa asti. Seksuaalisen kiihottumisen seurauksena paisuvaisten paisuvaiskudokseen pakkautuva veri saa aikaan erektion, jolloin siitin nousee pystyyn sekä laajenee pitemmäksi, paksummaksi ja kovemmaksi.

Siittimen uloin osa eli terska on limakalvon peittämä virtsaputken paisuvaisen laajentunut pää, jonka päähän siittimen sisällä kulkeva virtsaputki avautuu. Virtsaputki alkaa virtsarakosta, ja siihen liittyvät siemenjohtimet, jotka lähtevät lisäkiveksistä. Terskassa on runsaasti hermopäätteitä, ja se on miehen tuntoherkintä aluettalähde?.

Siittimen päällä on joustava nahka, jonka terskan peittävää ulointa osaa kutsutaan esinahaksi. Esinahka peittää terskan kokonaan tai osittain, siittimen paisuessa erektioon se yleensä liukuu terskan päältä pois. Esinahka kiinnittyy terskaan kapean ihopoimun, frenulumin avulla. Ympärileikkauksessa esinahka poistetaan, jolloin terska on aina paljaana.
.
Yksilöiden väliset erot siittimen koon ja ulkonäön suhteen ovat huomattavia.

Emätin on putkimainen ja lihaksikas elin, joka ulottuu kohdun suulta sukupuoliaukkoon. Se on joustava, joten se venyy esimerkiksi yhdynnässä ja synnytyksessä.[2] Synnytyksen jälkeen emätin palautuu normaaliin kokoonsa. Emättimen herkin alue on ulkosuun seutu ja emättimen etuseinämässä aivan emättimen aukon lähellä sijaitseva G-piste. Suurin osa emättimestä on melko tunnotonta.[2]

Emätin on itsepuhdistuva elin ja se erittää puhdistuakseen valkovuodoksi kutsuttua nestettä.[3] Valkovuotoa alkaa erittyä usein jo runsas vuosi ennen kuukautisten alkamista.

Emätin on noin 6–12 cm pitkä normaalitilassa, mutta se joustaa ja venyy huomattavasti yhdynnän ja synnytyksen yhteydessä.[2]

Peräaukon valkaisu[1] tarkoittaa peräaukkoa ympäröivän ihon tummemman pigmentin vaalentamista kosmeettisista syistä. Tähän käytettyä ainetta on epäilty karsinogeeniksi, ja se on kielletty monissa maissa mukaan luettuna Ranska ja Iso-Britannia.[2][3][4][5][6] Valkaisu kestää noin 20 minuuttia, mutta vaikeissa tapauksisa se joudutaan toistamaan useita kertoja, jopa kahdeksan viikon ajan. Valkaisu voidaan tehdä myös vaginan alueelle.[7]

Uloste (lat. faeces) on eläimen peräaukosta poistuvaa ruoansulatuksen jätettä. Se on ruumiinlämpöistä ja yleensä kiinteähköä ainetta, joka koostuu ruoan sulamattomista osista, bakteereista, limasta ja ruoansulatuselimistön omista eritteistä. Ulosteen ruskea väri on peräisin pääasiassa sapen tuottamista aineista, mutta myös kuolleista punasoluista, jotka poistuvat elimistöstä ulosteen mukana.

Vetelä ja nestemäinen uloste eli ripuli on kypsytettyjä ruoka-aineita käyttävän ihmisen kohdalla merkkinä ruoansulatusjärjestelmän häiriöstä. Terveen ihmisen uloste on kiinteää ja säännöllisesti muotoutunutta. Ihmisen suolistoloiset, kuten kihomato, voidaan havaita muiden keinojen ohella myös ulosteen pintaan nousevista madoista.

Tietyillä eläinlajeilla esiintyy ulosteen syömistä, joka voi olla joko normaalia tai johonkin sairauteen liittyvää. Ilmiö tunnetaan nimellä koprofagia.

Ihmisellä tavallisimpia ulostamiseen liittyviä ongelmia ovat peräpukamat, ummetus ja ulosteenkarkailu.

Etenkin lihansyöjien uloste haisee usein epämiellyttävältä. Ulosteen erikoinen rakenne ja haju voivat johtua epäterveellisestä ruokavaliosta tai suolistosairaudesta - esimerkiksi keliakiasta tai Crohnin taudista.

Virtsa (lat. urina) on eläinkuntaan kuuluvan eliön muodostamaa nestemäistä kuona-ainetta. Virtsa erittyy munuaisissa, jotka suodattavat verta. Verestä suodatettua ainetta kulkeutuu virtsajohtimia pitkin virtsarakkoon, jonka tarpeeksi täytyttyä eliö, myös ihminen, alkaa tuntea virtsaamisen tarvetta. Virtsa poistuu rakosta virtsaputkea pitkin ulos elimistöstä.

Elimistössä kiertää jatkuvasti monia litroja nestettä, josta munuaiset suodattavat vuorokauden aikana 160 litraa alkuvirtsaa. Suurin osa nesteestä ja ainesosista imeytyy kuitenkin takaisin, sillä lopullinen virtsamäärä on vain noin 0,5–2,5 litraa vuorokaudessa. Virtsa on vaaleampaa, jos kehon nestemäärä on suuri ja tummempaa, jos se on pieni. Kuivuuteen sopeutuneilla eläinlajeilla virtsa voi olla erittäin väkevää.

Ihminen tuottaa keskimäärin 500 litraa virtsaa vuodessa eli vuorokautta kohti 1–2 litraa. Virtsasta on 95 prosenttia vettä ja 2,5 prosenttia virtsa-ainetta eli ureaa, joka on suurina määrinä myrkyllistä. Loput 2,5 prosenttia virtsasta on erilaisia mineraaleja kuten magnesiumia ja kalsiumia. Virtsa sisältää myös virtsahappoa, hippuurihappoa, urobiliiniä sekä fosfori- ja rikkihappoa. Virtsa ei ole myrkyllistä, kuten monissa kulttuureissa uskotaan, mutta nautittuna se saattaa suurina annoksina olla haitallista. Virtsan pH-arvo vaihtelee 4,5:n ja 8:n välillä; normaalisti se on neutraali. Voimakkaasti hapan tai emäksinen virtsa on merkki sairaudesta.

Virtsa saattaa muuttua tahmeaksi sokeriliemeksi, jos henkilö sairastaa hoitamatonta diabetesta, jolloin sokeria pääsee virtsaan.