luotettava

Yle näin 92% suomalaisista.Hetki sitten yle puhe kertoi, Putin tapasi Jordanian presidentin.Jordania on kuningaskunta, eikä siellä ole pressaa.
1351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Uloste (lat. faeces) on eläimen peräaukosta poistuvaa ruoansulatuksen jätettä. Se on ruumiinlämpöistä ja yleensä kiinteähköä ainetta, joka koostuu ruoan sulamattomista osista, bakteereista, limasta ja ruoansulatuselimistön omista eritteistä. Ulosteen ruskea väri on peräisin pääasiassa sapen tuottamista aineista, mutta myös kuolleista punasoluista, jotka poistuvat elimistöstä ulosteen mukana.

Vetelä ja nestemäinen uloste eli ripuli on kypsytettyjä ruoka-aineita käyttävän ihmisen kohdalla merkkinä ruoansulatusjärjestelmän häiriöstä. Terveen ihmisen uloste on kiinteää ja säännöllisesti muotoutunutta. Ihmisen suolistoloiset, kuten kihomato, voidaan havaita muiden keinojen ohella myös ulosteen pintaan nousevista madoista.

Tietyillä eläinlajeilla esiintyy ulosteen syömistä, joka voi olla joko normaalia tai johonkin sairauteen liittyvää. Ilmiö tunnetaan nimellä koprofagia.

Ihmisellä tavallisimpia ulostamiseen liittyviä ongelmia ovat peräpukamat, ummetus ja ulosteenkarkailu.

Etenkin lihansyöjien uloste haisee usein epämiellyttävältä. Ulosteen erikoinen rakenne ja haju voivat johtua epäterveellisestä ruokavaliosta tai suolistosairaudesta - esimerkiksi keliakiasta tai Crohnin taudista.

Äänestä
  • Uloste (lat. faeces) on eläimen peräaukosta poistuvaa ruoansulatuksen jätettä. Se on ruumiinlämpöistä ja yleensä kiinteähköä ainetta, joka koostuu ruoan sulamattomista osista, bakteereista, limasta ja ruoansulatuselimistön omista eritteistä. Ulosteen ruskea väri on peräisin pääasiassa sapen tuottamista aineista, mutta myös kuolleista punasoluista, jotka poistuvat elimistöstä ulosteen mukana.

    ...

a

    e

Jos me aiomme tarjota minkäänlaista vastusta meitä ympäröivälle tietämättömien moukkien maailmalle, olisi Yle ja muut tiedotusvälineet saatava sivistämään oma toimittajakuntansa. Jos ei opi niin sitten ulos. Sieltä niitä säästöjä syntyy.

Äänestä
  • Uloste (lat. faeces) on eläimen peräaukosta poistuvaa ruoansulatuksen jätettä. Se on ruumiinlämpöistä ja yleensä kiinteähköä ainetta, joka koostuu ruoan sulamattomista osista, bakteereista, limasta ja ruoansulatuselimistön omista eritteistä. Ulosteen ruskea väri on peräisin pääasiassa sapen tuottamista aineista, mutta myös kuolleista punasoluista, jotka poistuvat elimistöstä ulosteen mukana.

    Vetelä ja nestemäinen uloste eli ripuli on kypsytettyjä ruoka-aineita käyttävän ihmisen kohdalla merkkinä ruoansulatusjärjestelmän häiriöstä. Terveen ihmisen uloste on kiinteää ja säännöllisesti muotoutunutta. Ihmisen suolistoloiset, kuten kihomato, voidaan havaita muiden keinojen ohella myös ulosteen pintaan nousevista madoista.

    Tietyillä eläinlajeilla esiintyy ulosteen syömistä, joka voi olla joko normaalia tai johonkin sairauteen liittyvää. Ilmiö tunnetaan nimellä koprofagia.

    Ihmisellä tavallisimpia ulostamiseen liittyviä ongelmia ovat peräpukamat, ummetus ja ulosteenkarkailu.
    äää
    Etenkin lihansyöjien uloste haisee usein epämiellyttävältä. Ulosteen erikoinen rakenne ja haju voivat johtua epäterveellisestä ruokavaliosta tai suolistosairaudesta - esimerkiksi keliakiasta tai Crohnin taudista.

    Äänestä

Uloste (lat. faeces) on eläimen peräaukosta poistuvaa ruoansulatuksen jätettä. Se on ruumiinlämpöistä ja yleensä kiinteähköä ainetta, joka koostuu ruoan sulamattomista osista, bakteereista, limasta ja ruoansulatuselimistön omista eritteistä. Ulosteen ruskea väri on peräisin pääasiassa sapen tuottamista aineista, mutta myös kuolleista punasoluista, jotka poistuvat elimistöstä ulosteen mukana.

Vetelä ja nestemäinen uloste eli ripuli on kypsytettyjä ruoka-aineita käyttävän ihmisen kohdalla merkkinä ruoansulatusjärjestelmän häiriöstä. Terveen ihmisen uloste on kiinteää ja säännöllisesti muotoutunutta. Ihmisen suolistoloiset, kuten kihomato, voidaan havaita muiden keinojen ohella myös ulosteen pintaan nousevista madoista.

Tietyillä eläinlajeilla esiintyy ulosteen syömistä, joka voi olla joko normaalia tai johonkin sairauteen liittyvää. Ilmiö tunnetaan nimellä koprofagia.

Ihmisellä tavallisimpia ulostamiseen liittyviä ongelmia ovat peräpukamat, ummetus ja ulosteenkarkailu.
,,
Etenkin lihansyöjien uloste haisee usein epämiellyttävältä. Ulosteen erikoinen rakenne ja haju voivat johtua epäterveellisestä ruokavaliosta tai suolistosairaudesta - esimerkiksi keliakiasta tai Crohnin taudista.

Äänestä
  • Äärettömän mielenkiintoista ja tärkeää tietoa.Oletko kenties ylen palveluksessa.

    Äänestä

  • tottakai

    Äänestä

92%:n kansanluottamuksella saa vähän omia satuja ja tuhannen yön matutarinoita sepittääkin, eiks je?

Äänestä

Kyllä Yle on se suurin ja paras media kaiken paskanjauhannan keskellä johon Suo-
men kansa luottaa,ei silmittömästi vaan viitteellisesti uusia uria aukoen.Yle on
ilman möliseviä mainoskatkoja toimiva sivistäjä.

Äänestä
  • Hyi kakkaa hyi.

    Äänestä

  • Uloste (lat. faeces) on eläimen peräaukosta poistuvaa ruoansulatuksen jätettä. Se on ruumiinlämpöistä ja yleensä kiinteähköä ainetta, joka koostuu ruoan sulamattomista osista, bakteereista, limasta ja ruoansulatuselimistön omista eritteistä. Ulosteen ruskea väri on peräisin pääasiassa sapen tuottamista aineista, mutta myös kuolleista punasoluista, jotka poistuvat elimistöstä ulosteen mukana.

    Vetelä ja nestemäinen uloste eli ripuli on kypsytettyjä ruoka-aineita käyttävän ihmisen kohdalla merkkinä ruoansulatusjärjestelmän häiriöstä. Terveen ihmisen uloste on kiinteää ja säännöllisesti muotoutunutta. Ihmisen suolistoloiset, kuten kihomato, voidaan havaita muiden keinojen ohella myös ulosteen pintaan nousevista madoista.

    Tietyillä eläinlajeilla esiintyy ulosteen syömistä, joka voi olla joko normaalia tai johonkin sairauteen liittyvää. Ilmiö tunnetaan nimellä koprofagia.

    Ihmisellä tavallisimpia ulostamiseen liittyviä ongelmia ovat peräpukamat, ummetus ja ulosteenkarkailu.

    Etenkin lihansyöjien uloste haisee usein epämiellyttävältä. Ulosteen erikoinen rakenne ja haju voivat johtua epäterveellisestä ruokavaliosta tai suolistosairaudesta - esimerkiksi keliakiasta tai Crohnin taudista.v

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

luotettavahah kirjoitti:

Yle näin 92% suomalaisista.Hetki sitten yle puhe kertoi, Putin tapasi Jordanian presidentin.Jordania on kuningaskunta, eikä siellä ole pressaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu