Raiskattua 10-vuotiasta uhkaa "kunniamurha"
Julman raiskauksen uhriksi joutuneen pikkutytön henki on vaarassa, ihmisoikeusjärjestö Amnesty varoittaa.
Amnesty International kampanjoi 10-vuotiaan Brishnan puolesta. Tyttö joutui viime toukokuussa raiskauksen uhriksi Kunduzin provinssissa Afganistanissa.
Tytön raiskaaja oli paikallinen mulla ja tapahtumapaikkana moskeija. Tekijä on vangittu ja odottaa oikeudenkäyntiä Kabulissa, mutta uhrin henki on silti vaarassa, Amnesty uskoo.
Brishna pääsi sairaalahoidon jälkeen naisten oikeuksia ajavan Women for Afghan Women (WAW) -järjestön suojiin. Kaksi kuukautta myöhemmin poliisi palautti hänet perheensä luo.
Tytön miespuoliset sukulaiset ovat Brishnan tädin mukaan uhanneet tappaa hänet ja heittää hänen ruumiinsa jokeen. Miesten mielestä tyttö tuo häpeää perheelle.
Uhkauksia ovat saaneet myös tytön suojelijat. Nederah Geyah, joka kampanjoi aktiivisesti tytön suojelun ja mullan syyttämisen puolesta otti lopputilin jo toukokuun lopulla ja muutti toisaalle, New York Times kertoo. Lisäksi WAW:n Kunduzin nykyinen toiminnanjohtaja, lääkäri Hasina Sarwari on saanut tappouhkauksia.
Syytetty mulla Mohammad Amin on myöntänyt 1. toukokuuta tapahtuneen seksin tytön kanssa. Hän väittää luulleensa tyttöä vanhemmaksi ja toimineensa tytön aloitteesta. Brishnan oma lausunto ja lääketieteelliset tutkimukset sen sijaan osoittavat raiskauksen olleen äärimmäisen väkivaltainen.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014101418744759_ul.shtml
Naisen sukupuolielinten silpominen
https://fi.wikipedia.org/wiki/Naisen_sukupuolielinten_silpominen
Kotouttamisessa olisi hyvä kertoa, mikä passaa suomessa.

Vastaukset 20
Vanhimmat
Näiden ihmisten älyllisestä tasosta. Ei varmaan mistään löydy edes eläintä, joka on näitä tyhmempi. Tänne vaan noita älykääpiöitä joukottain, niin hyvä tulee.
Islam ei kuulu sivistysvaltioihin.
Ketkä ovatkaan niitä huippurasiteja naista kohtaan? Länsimaissa vapaus ja tasa-arvo ja sen puolesta nyt taistellaan. Moni maa sulkee rajojaan, eikä ota vastaan huippurasiteja nuoria miehiä. Lapset ja naiset turvaan näiltä huippurasisteilta. Joko aletaan käsittään kuka onkaan rasisti. Tyttö raiskataan ja miehet tappamassa häntä häpeän vuoksi. Kuka onkaan rasisti? Onko alaikäisten tyttöjen koulutie enään turvallinen
Burka päälle ja saattaja mukiaan niin kuin muissakin sivistysvaltioissa.
Opit on saatu lapsena, tyttöjen silpominen, raiskattu tyttö murhataan, tuo häpeää suvulle. Ylelle äkkiä ylimääräinen TV-kanava mikä kertoisi mitä on elää Suomessa. Juontajat olisi pakolaisia ketkä olisi kotoutuneet. Hyyssäri ämmät ja SPR kauaksi tästä infosta. Ensiksi Suomen lakia opiksi, myöhemmin kielen ym, tapojen opiskelua.
Eiköhän nuo ole kaikki sukua keskenään ja moneen kertaan. Naidaan äitiä, tytärtä ja siskoa ja taitaa mennä velikin paremman puutteessa, niin ja kamelit.
Tuskin pakolaisille olisi oppi pahastakaan. Suomessa on vaan erilait.
joo nuo idiootti ählämit kivittää aina raiskauksen uhrin kuoliaaksi. uskonto määrää. Kuikahan paljon täällä suomessakin löhöilee näitä kivittäjiä.
Kunniamurhat ja sukuelinten silpomiset ovat kaunis monikulttuurinen tapa, jonka soisi yleistyvän kantasuomalaistenkin keskuudessa.
Muutetaan Suomen lakia siten, että raiskaustuomioksi tulee " Kunnian palautus silpominen " eli vehkeiden poisto juurta myöten. Kuskoot reisille lopun ikäänsä.
Että silleen.
"Syytetty mulla Mohammad Amin on myöntänyt 1. toukokuuta tapahtuneen seksin tytön kanssa. Hän väittää luulleensa tyttöä vanhemmaksi ja toimineensa tytön aloitteesta. Brishnan oma lausunto ja lääketieteelliset tutkimukset sen sijaan osoittavat raiskauksen olleen äärimmäisen väkivaltainen."
"Tytön miespuoliset sukulaiset ovat Brishnan tädin mukaan uhanneet tappaa hänet ja heittää hänen ruumiinsa jokeen. Miesten mielestä tyttö tuo häpeää perheelle."
Nämä miespuoliset sukulaiset eivät ole mitään ihmisiä, jos he katsovat, että 10-vuotias tyttö on jotenkin syyllinen raiskaukseensa ja tulee siksi tappaa. Ja koska he eivät ole ihmisiä, ei heitä tule sellaisena myöskään kohdella, kuten ei ketään muutakaan joka heidän tavallaan ajattelee. Tällaiset "ihmiset" täyttävät tehtävänsä parhaiten eläinten rehuna. Myös ihmiset jotka heitä puolustavat, vaatien että erilaisia kulttuureja tulee ymmärtää, eivät kuulu ihmislajiin.
Ja näitä petoja Suomen hyysäri naiset puolustelevat vielä. Että silleen.
Kaunista. Todella hieno kulttuuri.
Heillä ei ole kaikki murot kulhossa.
Minä jättäisin kokonaan tuon loppuosan ( Ihmisiä ) pois tuosta " Epäihmisiä". Täysiä järjettömiä petoelukoita ne ovat. Että silleen.
Me täällä Naisasialiikkeessä emme viitsi edes kommentoida tuollaisia.
Me vihaamme vain suomalaisia heteromiehiä. Homot on Ok.
Ja kyllä. Emme ole ihan terveitä päästämme.
Kiitos.
Kylläpä taas aloittajaa lapsettaa. Hienon monologin sait aikaan, mutta et näköjään tiedä yhtään mitään esimerkiksi pakolaisuuden syistä tai naisasialiikkeiden toiminnasta. Oletko todella noin ulalla, pääsi kaikuu tyhjää, kun ajatus huutaa tavoittaakseen toisen...
Avaajana kannan vain huolta. Antaa Tervon tutkia silpomiset, raiskaukset ym.jne. Olisiko raiskatun tytön sukulaisten murhattava kempeleen raiskattu näiden oppien mukaan, sitäkö tässä haet.
Kaikki kulttuurit ovat saman arvoisia! Kaikkien kukkien annettava kukkia!
Kerro se islamistille, kun se viiltää kaulasi auko tyhmä suvakki!