Maailmanloppu tulee yllättäen
Kirkkovuoden viimeisen sunnuntain tekstit muistuttavat henkilökohtaisen uskon ja valvomisen tärkeydestä. Kun kaikkeuden Herra saapuu kirkkaudessaan enkeleineen ja istuu kunniansa valtaistuimelle, jokaisen on tultava tuomiolle. Silloin erehtymätön tuomari jakaa ihmiset kahteen joukkoon. Yksin Jumala tietää, milloin maailmalle tulee loppu.
Armollinen Jumala
Jumala on vanhurskas ja oikeamielinen, mutta myös armollinen. ”Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” Jumala ei lähettänyt Poikaansa tuomitsemaan vaan pelastamaan maailman. (Joh. 3:16–17.) Tämän lahjavanhurskauden ihminen voi omistaa vain uskolla.
Vapahtaja lähetti seuraajansa Jumalan valtakunnan työhön: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” (Mark. 16:15–16.) Hän lupasi: ”Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti” (Matt. 28:20).
Kristuksen työ maailmassa jatkuu hänen seurakunnassaan Pyhän Hengen työnä (KO 1948 44). Eksyneitä kutsutaan tänäänkin takaisin Jumalan valtakuntaan, Isän kotiin.
Palkkaa ei voi ansaita
Voittajat pääsevät omistamaan valtakunnan, joka on ollut heille valmistettuna maailman perustamisesta asti. Kunnian Herra kertoo näille itsessään kelvottomuutta tunteville, miten he ovat häntä palvelleet: ”Kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” Elävän uskon ensimmäinen hedelmä, rakkaus, on lähtöisin Jumalasta.
On arvokasta ja oikein palvella ja tehdä hyvää kaikille. Kristityn velvollisuus on rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään ja rukoilla vihamiestenkin puolesta. Se on Jumalan tahto. Mutta taivasosuutta ei yksikään ihminen voi omilla töillään ansaita eikä niillä puolustaa itseään. Ainoa Jumalalle kelpaava teko on lahjana saatu usko Vapahtajaan ja hänen sovitustyöhönsä (Joh. 6:29). Raamatun mukaan ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, Jeesuksen Kristuksen tähden.
Uskossa valvoen
Tuomiosunnuntain teksti pysäyttää ja vavahduttaa: olenko minä valmis Jumalan eteen? Ainut turvamme on Jumalan Pojan valmistama pyhyys ja puhtaus, jota omistetaan sydämen uskolla. Siksi on tärkeä hoitaa uskoa ja tallentaa sitä hyvässä ja loukkaamattomassa omassatunnossa Jumalan ja ihmisten edessä (1. Tim. 1:18–19).
Kilvoituksen matkalla tarvitsemme Jumalan sanan neuvoja, sakramentteja, rukousta ja uskovaisten yhteyttä. Evankeliumin hoidon alla saamme turvallisesti luottaa siihen, että olemme Kristuksen ansion tähden valmiita suureen hääjuhlaan, tulkoon lähtömme yksin tai yhteisesti. Armopalkka maksetaan perillä taivaassa.
Rohkaiskoot jokaista kaidan tien kulkijaa Jeesuksen sanat: ”Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun” (Ilm. 2:10).
Kirkkovuoden viimeisen sunnuntain tekstit muistuttavat henkilökohtaisen uskon ja valvomisen tärkeydestä. Kun kaikkeuden Herra saapuu kirkkaudessaan enkeleineen ja istuu kunniansa valtaistuimelle, jokaisen on tultava tuomiolle. Silloin erehtymätön tuomari jakaa ihmiset kahteen joukkoon. Yksin Jumala tietää, milloin maailmalle tulee loppu.
Armollinen Jumala
Jumala on vanhurskas ja oikeamielinen, mutta myös armollinen. ”Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” Jumala ei lähettänyt Poikaansa tuomitsemaan vaan pelastamaan maailman. (Joh. 3:16–17.) Tämän lahjavanhurskauden ihminen voi omistaa vain uskolla.
Vapahtaja lähetti seuraajansa Jumalan valtakunnan työhön: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” (Mark. 16:15–16.) Hän lupasi: ”Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti” (Matt. 28:20).
Kristuksen työ maailmassa jatkuu hänen seurakunnassaan Pyhän Hengen työnä (KO 1948 44). Eksyneitä kutsutaan tänäänkin takaisin Jumalan valtakuntaan, Isän kotiin.
Palkkaa ei voi ansaita
Voittajat pääsevät omistamaan valtakunnan, joka on ollut heille valmistettuna maailman perustamisesta asti. Kunnian Herra kertoo näille itsessään kelvottomuutta tunteville, miten he ovat häntä palvelleet: ”Kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” Elävän uskon ensimmäinen hedelmä, rakkaus, on lähtöisin Jumalasta.
On arvokasta ja oikein palvella ja tehdä hyvää kaikille. Kristityn velvollisuus on rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään ja rukoilla vihamiestenkin puolesta. Se on Jumalan tahto. Mutta taivasosuutta ei yksikään ihminen voi omilla töillään ansaita eikä niillä puolustaa itseään. Ainoa Jumalalle kelpaava teko on lahjana saatu usko Vapahtajaan ja hänen sovitustyöhönsä (Joh. 6:29). Raamatun mukaan ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, Jeesuksen Kristuksen tähden.
Uskossa valvoen
Tuomiosunnuntain teksti pysäyttää ja vavahduttaa: olenko minä valmis Jumalan eteen? Ainut turvamme on Jumalan Pojan valmistama pyhyys ja puhtaus, jota omistetaan sydämen uskolla. Siksi on tärkeä hoitaa uskoa ja tallentaa sitä hyvässä ja loukkaamattomassa omassatunnossa Jumalan ja ihmisten edessä (1. Tim. 1:18–19).
Kilvoituksen matkalla tarvitsemme Jumalan sanan neuvoja, sakramentteja, rukousta ja uskovaisten yhteyttä. Evankeliumin hoidon alla saamme turvallisesti luottaa siihen, että olemme Kristuksen ansion tähden valmiita suureen hääjuhlaan, tulkoon lähtömme yksin tai yhteisesti. Armopalkka maksetaan perillä taivaassa.
Rohkaiskoot jokaista kaidan tien kulkijaa Jeesuksen sanat: ”Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun” (Ilm. 2:10).
Vastaukset 2
Vanhimmat
! Näin sitä pitää! Sinun elämässäsi ja asenteissasi lienee aivan hiljattain tapahtunut suuri muutos.
sinäpä sen sanoit