Näky (määritelmä)
Kuva tai näkymä, joka pantiin ihmisen mieleen päivällä tai yöllä, yleensä jollain poikkeuksellisella tavalla ja joskus silloin, kun näyn saaja oli hurmostilassa tai näki unta (Ap 10:3; 1Mo 46:2). Raamatussa kuvaillut näyt ja unet on usein vaikea erottaa selvästi toisistaan, ja joskus niistä puhutaan yhdessä.
Vaikuttaa siltä, että kun ihminen sai Jumalalta näyn valveilla ollessaan, kuva siirrettiin hänen tajuntaansa. Näyn saaja saattoi myöhemmin muistaa sen ja kuvailla sitä tai kirjoittaa sen muistiin omin sanoin. Jotkut, esim. Daniel ja Nebukadnessar, näkivät näkyjä myös yöllä, ts. ”yön näkyjä”. Nämä siirrettiin nähtävästi saajan alitajuntaan hänen nukkuessaan. (Raamatun ymmärtämisen opas, osa 2, sivu 390)
Raamatussa kerrotaan useista tapauksista, joissa joku henkilö sai "näyn". Kyseessä oli Jumalan ihme. 1. Korinttilaiskirjeen 13. luvussa puhutaan ihmelahjojen lakkaamisesta. Mutta sisältyykö tuohon se mahdollisuus, että myös näyt lakkasivat kokonaan. Tuohon asiaan en halua ottaa ehdotonta kantaa, varsinkaan seuraavan kertomuksen takia. Tämä seuraava tarina voi vaikuttaa keksityltä kertomukselta, enkä ehkä itsekään uskoisi sitä, ellen olisi kuullut sitä suoraan "näyn" saaneelta henkilöltä. Näky alkaa tästä.
.............................
Vuosia sitten vierailin hyvin iäkkään veljen luona. Tämä veli oli vuosikymmenet ollut uskollinen Jehovan palvelija. Hän oli saanut taivaallisen kutsun, hän kuului siis "pieneen laumaan". Tuo veli asui omakotitalonsa yläkerrassa. Hänen kuntonsa oli melko hyvä, kun ottaa huomioon, että ikää oli noin 90 vuotta. Dementia ei vaivannut, ajatus pelasi veitsenterävästi, ja puhe sujui moitteetta. Toki hän oli hyvin heiveröisen ja hauraan oloinen. Mutta henkisesti hyvin virkeä.
Tämä iäkäs veli kertoi muutama päivä aikaisemmin sattuneesta oudosta tapauksesta. Hän oli herännyt normaalisti aamulla ja vilkaissut ulos. Normaalisti hänen yläkerran ikkunastaan näkyy piha ja sen takana metsä. Mutta nyt siinä oli lentokenttä. Koneita rullasi kohti kiitotien päätä ja valmistautui nousuun. Ja lentokentän laidalla oli odottamassa punainen lentokone. Tämä iäkäs veli tiesi, että ei tuo lentokenttä voi olla todellinen, vaikka siinä se näkyi. Hän tiesi, että ikkunasta piti näkyä vain piha ja metsä. Mutta ei! Lentokenttä siinä oli. Päivän mittaan hän kävi useita kertoja katsomassa ikkunasta, ja aina vain siinä oli lentokenttä nousevine ja laskeutuvine koneineen.
Hän yritti vakuuttaa itselleen, että ei tuo voi olla todellisuutta, ei siinä ole lentokenttää. Mutta kuitenkin hän näki sen koko päivän ajan. Koneita tuli ja meni, mutta se yksinäinen punainen lentokone oli koko päivän odottamassa. Se ei lähtenyt minnekään.
Seuraavana päivänä lentokenttä oli poissa. Ikkunasta näkyi taas vain piha ja metsä, niinkuin pitikin. Lentokentästä ei ollut kuin muisto vain jäljellä. Mutta se muisto oli sitäkin elävämpi.
.............................
Kun hän kertoi tuon näyn minulle, hän oli hyvin vakuuttava, varma asiastaan. Hän ihmetteli kovasti, ja niin minäkin. Noin viikon päästä tuosta tapauksesta sain suru-uutisen: tuo vanha veli oli yllättäen kuollut.
Tuossa vaiheessa minulle heräsi kysymys: oliko tuolle taivaallisen toivon omaavalle vanhalle veljelle jotenkin näyn avulla ilmoitettu, että "kone" on jo odottamassa, että matka kohti taivasta voi alkaa. Tuo veli ei maininnut tästä asiasta sanaakaan, mutta uskon, että se kävi hänenkin mielessään. Vai oliko pelkkä sattuma, että muutamaa päivää aikaisemmin hän oli nähnyt näyn lentokoneesta, joka odottaa koko päivän, ja joka on eri värinen kuin kaikki muut.
En tiedä, mitä ajatella tuosta kaikesta. Jo vuosia se on jotenkin vaivannut aika ajoin. Näyttääkö Jumala näkyjä vielä meidän aikanammekin, vai mistä oikein oli kyse?

Vastaukset 3
Vanhimmat
vanhoilla ihmisillä. Tiedän itsekin lähipiiristä
pari tapausta, jolloin ennen kuolemaa näkivät
näitä lähtönäkyjä ja niistä kertoivat ja ihmettelivät.
Joten ei liene kovin harvinaista. Tuskin siihen mitään sen kummempaa liittyy.
Olivat jo itsekin odotelleet lähtöhetkeä ja mielessään
kaikki muuttui kuin todeksi.
Tuolla ikää alkaa olla melko usein "finaali" mielessä. Ei sitten ihme jos ne jollain tasolla näyksi muuntuvat/ tuntuvat.
Itsellä on monesti ollut tuollaisia tavallaan unissakävelyn tyyppisiä juttuja, jossa suoritan tai näen jotain juttuja. Vieläpä muistan puuhailuni aamulla. Tosin sitten se puuhastelu tuntuu hieman koomiselta. Onneksi ei ole tarvinnut lähteä autolla ajelemaan.
Olisiko pappa ollut päivälevolla ja sitten näitä puoliunia nähnyt.
Jehova Jumala ei voi valahdella (Hepr 6:18). Saatana Panettelija ei vain voi valehdella vaan myös valehtelee (Joh 8:44), koska kaikenlainen petos kuuluu hänen strategiaansa (2Kor 4:4).
Näin ollen Jehova ei voi samaan aikaan toisaalta sanoa Paavalin kautta, että ihmelahjat kuten näyt lakkaavat (1Kor 13:8-10) ja toisaalta antaa jollekulle 144 000:een kuuluvalle näkyjä ja unia ohi Raamatun.
Sitä vastoin 1Kor 13:8:n mukaan "´Rakkaus ei koskaan häviä´ ... Kun ihmelahjat olivat täyttäneet tarkoituksensa, ne lakkasivat. Mutta verrattomat ominaisuudet, jotka ovat Jumalan hengen hedelmää, olisivat yhä ilmeisiä krisittyjen elämässä". (JT:ien kirja "Puhu perustellen", 2003, s 262).
Ihmelahjojen tarkoitus oli osoittaa juutalaisille ja muille, että Jehovan henki oli siirtynyt lihallisten juutalaisisten joukolta vaikuttamaan Kristuksen seuraajissa ja siis tukemaan tosi kristityjen hengellisiä toimia kuten hyvän uutisen kertomista. Kun Raamattu oli tullut loppuun kirjoitetuksi 98 ya, kaikki tärkeät periaatteet olivat siinä, eikä ihmelahjoja enää tarvittu totuuden ymmärtämisen lisäämiseksi.
Tämä ei sulje pois sitä, että tulevassa maallisessa paratiisissa Jehovan pyhä henki rupeaa jälleen vaikuttamaan Kristuksen kautta ihmnisissä ihmeitä tekevästi ja poistamaan meissä olevia ruumiillisia ja henkisiä vikoja, vammoja ja puutteita. Ja niitähän ihmiskunnassa on.
N. N.