Kansalaisaloite: Työeläkeindeksin palauttaminen palkkatasoindeksiksi.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1591
Työeläke on ansiosidonnainen etuus. Indeksoinnin tehtävänä on varmistaa tulotasoon suhteutetun eläkkeen ostovoima.
Ns. taitettu indeksi syö eläkkeiden ostovoimaa.
6
171
Vastaukset 6
- JotainOnPahastiPielessä
Kansalaisaloitteet menee ö-mappeihin ja jäävät sinne käsittelemättöminä kun hallituksella on nyt kiirrellisimpiä asioita hoidettavina ja ne ovat pakolaisien elatuksien hoitoon ja heidän elämisen turvaamis huollia.
Pelkään pahoin ettei hallituksen pöllöt välitä yhtään mitään kansalaisistamme eikä varsinkaan köyhistä eläkeläisistä nykyisin tärkeintä on maahamme rynnivät miehittäjien joukkiot.
Huomioikaa mitä tulee maksamaan valtiolle jo tänäkin vuonna tulleiten 36 000 miesmuslimiterroristin hyysäminen ja elättäminen? Huomioikaa kaiken tuon terroristien hyysäämisen joutuu maksamaan työtätekevät kansalaisemme.
Tässä taloustilanteessa voisi hallituskin jo unohtaa kaikki johtohenkilöitten ja johtajien palkankorotukset, kun samaan aikaan leikataan vähäosaisilta!
Kummallista on kun leikkauskohteita pitää löytää eikä lastensairaalaan tai reumasairaalaan löytynyt muutamia kymmeniä miljoonia mutta kylläpä Sipilä löysi 900 miljoonaa maahamme hyökänneille elätettäville jotka ovat nuoria Isis-sotilaita.joku on nyt pahasti pielessä...- JotainOnPahastiPieless
Tuohon ylläolevaan lisäystä koska tuntuu järkyttävältä, että jopa reumasairaatkin on jätetty ulkopuolelle kun maahanrynniville pitää saada majoituspaikkoja.
Heinolan entiseen reumasairaalaan on tulossa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus.
"Toiminnasta vastaa Jyväskylän Seudun Tukikodit oy, joka tuottaa sosiaali- ja terveysalan palveluita aikuispsykiatrian ja lastensuojelun alalla."
"Yritys kertoo toimineensa vuodesta 1994 asti ja perustaneensa tänä syksynä alaikäisten turvapaikanhakijoiden tukiasumisyksikön. Nyt toiminta laajenee myös Heinolan entisen reumasairaalan tiloihin."
"Vastaanottokeskukseen haetaan parhaillaan ohjaajia kokoaikaiseen työsuhteeseen. Työt alkavat jo nyt marraskuussa." - nimienkerääjä
Tämä maahanmuutto on valitettavaa kaikin puolin, mutta Suomen kansalaisten hiljaisuus on myöntymisen merkki. Meidän on puolustettava oikeuksiamme, olkaamme yhtä äänekkäitä ja vaativia kuin nämä maahanmuuttajat.
- PönttöpäätPäättäjät
Yrittänyttä ei laiteta joten kannattaa osallistua kansanaloitteisiin eihän siinä mitään menetäkkään mutta nykyinen poliittinen johto on pahasti ojassa.
Meitä johtaa nykyään aivoton apinalauma eikä siellä ole mitään järkevää aivotoimintaa havaittavissa.
Miksi rajoja ei suljeta miehittäjiltä joista ei tiedetä yhtään mitään mitä he ovat ja mitä rikoksia he ovat tehneet. - SipiläJaUskonlahko
Ajatelkaapa seniorit Sipilän hallitus löysi noinvain miljardin vuodessa miehittärosvoille. Miehittäjä tulijoita riittää ja heillä bisnestä tekevillä poliitikoilla pankkitilit senkun kasvaa, mutta vielä tulee tilinteon aika näille limanuljaskoillekin.
Miehittäjät eivät ole oikeita pakolaisia sillä ovat hyväkuntoisia miehiä ja lähteneet vain etsimään ilmaista elantoa täältä Sipilän johtamasta hyysärien maasta.
- PönttöpäätPäättämässä
Poliittinen tilanne on mennyt jo niin vastenmieliseksi että jos nyt pitäisi äänestää olisi vaikea löytää semmoista edustajaa jolla olisi jotain järkeä yläpäässäkin, mutta nykyisiltä se järki on täysin alapäässä. Jos puolueilla on ainut unelma pitää Suomi turistikohteena jossa turisteille järjestetään kaikki palvelut ilmaiseksi veronmaksajiemme maksaessa heidän lomansa ja kaiken täyspalvelun on se törkeää kansan alistamista tuolle unelmalle.
Meillä tulee tosi unelmat eteen kun nämä miehittäjoukot aloittavat täystuhon täällä ja silloin saattaa näille unelmissa eläville poliitikoillekin tulla ikävä äitiä.
"Aleksander Stubb ja Juha Sipilä ovat korostaneet, että Suomi on avoin, kansainvälinen ja suvaitsevainen maa. Perussuomalaisten. Olli Immosen ja Jussi Halla-ahon varoitukset huudettiin kumoon Helsingin mielenosoituksessa, kun RKP, Vihreät, SDP ja Vas.liitto vakuuttivat, että heillä on unelma. "
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091330
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50736Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129694- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93483Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20480- 34467
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32458Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e91451- 5448
- 49447
- 51445
- 52403
- 42400