Aina hoetaan että Jeesus tulee. Niin koska se tulee? En usko hokemaan jos ei ole mitään muuta tietoa. Sama kuin hokisi että, lottovoitto tulee, ja sitä sitten odottelisi. Jeesus tulee tai sitten ei. Lopettakaa hokeminen jos ette kuitenkaan tiedä että tuleeko.
Jeesus tulee?
tullakkovaiei
3394
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Sillä niin on jumala maailmaa rakastanut että hän antoi ainoan poikansa ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä . Hyvää Joulua. Jeesuksen juhlapäivää.
Lottovoitto tulee joskus kunhan vain lottoat edes yhden rivin silloin tällöin. Yksi rivi per vuosi, ja noin 16 000 000 vuotta siihen menee aikaa, ja tämäkin toteutuu vain sillä ehdolla, että et tee kahta kertaa samaa riviä. Yksi rivi per viikko, niin täysosuma tulee reilussa 300 000:ssa vuodessa. Ja tämä on fakta.
Jeesuksen tuleminen onkin sitten jo paljon epävarmempi asia.
Jeesuksen toisessa tulemisessa ei ole mitään epävarmaa: EI TULE. KUOLLUT ON.
Jeesuksen paluu on silloinkun pakanain luku on täyttynyt,tarkoitta pakana kansoita kun tulee kristittyjä,se lukun kun on täynnä Israel tunnutaa Jeesuksen herrakseen näkee hänet tulevan.
Aku ankka tulee joka viikko, jeesus ei koskaan.
Harvinaisen tyhmää sakkia.
Jotkut on kännipäissään kirjoittaneet hauskaa pitäessään raamatun ja saaneet myytyä sen aikalaisilleen tolloille jotka on lähteneet saarnaamaan sitä eteenpäin. Varmaan ovat saaneet hyvät provikat kun myi hyvin.
Sama asia nykyään. Eri lahkot tuputtaa samaa sontaa eri muodoissa ja heikkopäiset uskoo ja maksaa. Kieltämättä hyvä bisnes, walt disney jää toiseksi.., tai eihän sitä koskaan tiedä, aku ankka voi olla tuhannen vuoden päästä uusi jeesus tai jumalan poika, mitätahansa ja heikkopäiset uskoo ja maksaa.
Ilmestys kirjaassa on kerrottu hänen takaisin tulonsa,sieltä se löytyy ei tarvitse sitä hokea.
Mark.13:31 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa. 32 Mutta siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa, eikä myöskään Poika, vaan ainoastaan Isä. 33 Olkaa varuillanne, valvokaa ja rukoilkaa, sillä ette tiedä, milloin se aika tulee. 34 On niinkuin muille maille matkustaneen miehen: kun hän jätti talonsa ja antoi palvelijoilleen vallan, kullekin oman tehtävänsä, käski hän myös ovenvartijan valvoa. 35 Valvokaa siis, sillä ette tiedä, milloin talon herra tulee, iltamyöhälläkö vai yösydännä vai kukonlaulun aikaan vai varhain aamulla, 36 ettei hän, äkkiarvaamatta tullessaan, tapaisi teitä nukkumasta. 37 Mutta minkä minä teille sanon, sen minä sanon kaikille: valvokaa."
Täsmennä,mitä haluat tuoda esiin?
Ehkäpä me olemmekin Kristuksen toinen tuleminen. Aina kun toimimme hänen opetustensa mukaan eli annamme vettä janoiselle, ruoka nälkäiselle, vaatetamme palelevat, käymme katsomassa sairastavaa jne. me teemme sitä mitä Kristuskin teki. Levitämme huolenpitoamme, välittämistämme, rakkauttamme. Jumala on rakkaus. Jumala on toimintaa, yhä syvempää ihmisyyttä ja sen jakamista.
Teististä Jumalaa ei ole, Jeesus Nasaretilainen on kuollut, pallo on meillä.
ihan kauniita ajatuksia, mutta noin ei ole. Jumala on, ja Jeesus elää ja toimii.
Mukava harha, mutta valitettavasti näin ei ole. Tai no, valitettavasti ja valitettavasti. Jos Raamatun kuvailema jumala olisi todellinen, olisi hän varsin epämiellyttävä.
Missä sanotaan, että hänen tulisi olla asiassa kuin asiassa "miellyttävä"??
Hän antaa meille elämän ja kaiken mitä meillä on, niin ihminen torjuu hänet siltä istumalta, jos ei satu jokin " ei niin rakentava" asia mikä nyt milloinkin "siltä tuntuu" miellyttämään... Sen vuoksi hylkäät jumalan, siirryt jyvistä akanoihin, jos jumala niin päättää?
Älä anna kristittyjen kusettaa sinua. Jeesus ei pelkästään ruokkinut nälkäisiä eikä tehnyt hyvää vaan myös äärettömän määrän pahaa kuten Raamatusta näemme:
http://see_the_truth.webs.com/sinning_nazarene.html
Raamatussa kuvattu Jeesus oli ylimielinen, julma, varas, väkivaltainen ja ahne.
"Jos Raamatun Jumala olisi todellinen."
Älä nyt hassuja puhu. Ilman Luoja-Jumalaa ei olisi mitään.
Jeesus on COOL. Hän on Luoja. Hän omistaa kaiken. Hänellä on kaikki valta. Hän ARMAHTAA.
Joh 1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. 1:2 Hän oli alussa Jumalan tykönä. 1:3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
Matt 28:18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Room:
9:11 ja ennenkuin kaksoset olivat syntyneetkään ja ennenkuin olivat tehneet mitään, hyvää tai pahaa, niin - että Jumalan valinnan mukainen aivoitus pysyisi, ei tekojen tähden, vaan kutsujan tähden -
9:12 sanottiin hänelle: "Vanhempi on palveleva nuorempaa",
9:13 niinkuin kirjoitettu on: "Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin."
9:14 Mitä siis sanomme? Ei kaiketi Jumalassa ole vääryyttä? Pois se!
9:15 Sillä Moosekselle hän sanoo: "Minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, ja armahdan, ketä armahdan."
9:16 Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka on armollinen.
9:17 Sillä Raamattu sanoo faraolle: "Juuri sitä varten minä nostin sinut esiin, että näyttäisin sinussa voimani ja että minun nimeni julistettaisiin kaiken maan päällä."
9:18 Niin hän siis on armollinen, kenelle tahtoo, ja paaduttaa, kenen tahtoo.
9:19 Sinä kaiketi sanot minulle: "Miksi hän sitten vielä soimaa? Sillä kuka voi vastustaa hänen tahtoansa?"
9:20 Niinpä niin, oi ihminen, mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan? Ei kaiketi tehty sano tekijälleen: "Miksi minusta tällaisen teit?"
9:21 Vai eikö savenvalajalla ole valta tehdä samasta savensa seoksesta toinen astia jaloa, toinen halpaa käyttöä varten?
Toimii meissä - jos toimii: juuri kuten edellä kirjoitettiin.
odotin jeesusta 30 vuotta. sitten tajusin että minua ennen on jeesuta odottaneet vuosisadasta toiseen ihmiset, eikä vieläkään ole jeesus tullut. tajusin että uskomuksesta tässä on kyse. ihmiset uskoo mitä vain jos uskomus on heistä mielyttävää. tosimies on ateisti eikä tarvi valheellisia uskomuksia elämänsä voimaksi. hän kantaa itse vastuun teoistaan ja omatuntokin toimii.
Eisetule. Älä vaivu. Paavalikin piti Jeesusta halpana, kunnes...
Apt:
26:8 Miksi on teistä uskomatonta, että Jumala herättää kuolleet?
26:9 Luulin minäkin, että minun tuli paljon taistella Jeesuksen, Nasaretilaisen, nimeä vastaan,
26:10 ja niin minä teinkin Jerusalemissa. Paljon pyhiä minä suljin vankiloihin, saatuani ylipapeilta siihen valtuuden, ja kun heitä tapettiin, annoin minä ääneni sen puolesta.
26:11 Ja kaikkialla synagoogissa minä usein koetin rankaisemalla pakottaa heitä herjaamaan Jeesusta, ja menin niin pitkälle vimmassani heitä vastaan, että vainosin heitä aina ulkomaan kaupunkeihin saakka.
26:12 Kun näissä asioissa matkustin Damaskoon ylipappien valtuudella ja suostumuksella,
26:13 näin minä, oi kuningas, tiellä keskellä päivää taivaasta valon, auringon paistetta kirkkaamman, leimahtavan minun ja matkatoverieni ympärillä,
26:14 ja me kaaduimme kaikki maahan, ja minä kuulin äänen sanovan minulle hebreankielellä: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua? Työläs on sinun potkia tutkainta vastaan.'
26:15 Niin minä sanoin: 'Kuka olet, herra?' Ja Herra sanoi: 'Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.
26:16 Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn.
26:17 Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän
26:18 avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.'
26:19 Sentähden, kuningas Agrippa, minä en voinut olla tottelematta taivaallista näkyä,
26:20 vaan saarnasin ensin sekä Damaskon että Jerusalemin asukkaille, ja sitten koko Juudean maalle ja pakanoille parannusta ja kääntymystä Jumalan puoleen, ja että he tekisivät parannuksen soveliaita tekoja.
26:21 Tämän tähden juutalaiset ottivat minut kiinni pyhäkössä ja yrittivät surmata minut.
26:22 Mutta Jumalan avulla, jota olen saanut tähän päivään asti, minä seison ja todistan sekä pienille että suurille, enkä puhu mitään muuta, kuin minkä profeetat ja Mooses ovat sanoneet tulevan tapahtumaan,
26:23 että nimittäin Kristuksen piti kärsimän ja kuolleitten ylösnousemuksen esikoisena julistaman valkeutta sekä tälle kansalle että pakanoille."
26:24 Mutta kun hän näin puolustautui, sanoi Festus suurella äänellä: "Sinä olet hullu, Paavali, suuri oppi hulluttaa sinut."
26:25 Mutta Paavali sanoi: "En ole hullu, korkea-arvoinen Festus, vaan puhun totuuden ja toimen sanoja.
26:26 Kuningas kyllä nämä tietää, jonka tähden minä puhunkin hänelle rohkeasti. Sillä minä en usko minkään näistä asioista olevan häneltä salassa; eiväthän nämä ole missään syrjäsopessa tapahtuneet.
26:27 Uskotko, kuningas Agrippa, profeettoja? Minä tiedän, että uskot."
26:28 Niin Agrippa sanoi Paavalille: "Vähälläpä luulet taivuttavasi minut kristityksi."
jeesus tuli jo
maria makuleenan visvaiseen tuusaan
Jeesus tulee mutta Jumala on meitä armahtanut, Hän vielä ole tullut. Katsos kun Jeesus tulee ihmiset parkuvat ja pakenevat kallioluoliin ja onkaloihin ja sanovat vuorille peittäkää meidät Karitsan vihalta. Sillä ensitöikseen hän käskee tuomaan eteensä kaikki vihollisensa, jotka eivät Jeesusta minään pitäneet ja käskee teloittaa kaikki, myös ne jotka sanovat ettei Jumalalla ole Poikaa.
"Mutta viholliseni, jotka eivät tahtoneet minua kuninkaaksensa, tuokaa tänne ja teloittakaa minun edessäni.'"
Luukkaan evankeliumi:
19:27
Jotta jokin voisi tulla jostakin, hänen pitää ensin olla jossakin. Siis ihan fyysisesti olla olemassa jossakin paikassa. Muutoinhan sitä sitten vaan ilmestyisi jonnekin ilman, että varsinaisesti tulisi yhtään mistään.
Te jotka uskotte Jeesuksen tulevan ja olevan fyysisesti olemassa jossakin, niin väitättekö te, että on olemassa suunta ja etäisyys Jeesuksen tämän hetkiselle sijainnille? Siis esimerkiksi tyyliin: Senaatintorilta katsottuna tammikuun 1. päivänä, Pohjantähden takana, noin 36:n valovuoden etäisyydellä. Siellä Jeesus on isänsä oikealla puolella.... jne.
Joka tapauksessa, jos Jeesus aikoinaan nousi taivaisiin valon nopeudella, on hän vielä kotigalaksissamme matkalla...
Lähti siis johonkin suuntaa. Lienee sieltä suunnasta sitten paluukin. Tai sitten koko juttu onkin vaan mielikuvituksen tuotetta.
"Te jotka uskotte Jeesuksen tulevan ja olevan fyysisesti olemassa jossakin, niin väitättekö te, että on olemassa suunta ja etäisyys Jeesuksen tämän hetkiselle sijainnille?"
Koska RUUMIS on ainetta, sillä on sijainti. Simbeliä.
vastaus kysymykseen missä hän on: "Jotta jokin voisi tulla jostakin, hänen pitää ensin olla jossakin. Siis ihan fyysisesti olla olemassa jossakin paikassa."
Ap.t. 1: 7-11 Hän sanoi heille: "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut, vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka."
Kun hän oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään. Ja kun he katselivat taivaalle hänen mennessään, niin katso, heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa; ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."
Rinnakkaisviitteet
Matt. 26:64 Jeesus sanoi hänelle: "Sinäpä sen sanoit. Mutta minä sanon teille: tästedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä." > Siirry
Fil. 3:20 Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, > Siirry
1Tess. 4:16 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; > Siirry
Ilm. 1:7 Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen
Monet tutkivat salattua Danielin kirjaa. En ymmärrä. Tieto on saatavissa salaamattomasta Matteuksesta ja Psalmista ja ilminäkyvästä Israel-valtiosta. Valtio 1948. Matt: Se ikäluokka joka alkoi 1948 ei lakkaa ennen 1000-vuotista valtakuntaa. Psalmi: Ihmisen ikä on max 80 vuotta. KAAVA: 1948 80 = 2028. TULOS: Jeesus ja pyhät tulevat aloittamaan maailmanrauhan 2028 mennessä. Tämäkin tieto on TURHA, koska Jumalan lapset valvovat ALATI.
Tule Herra Jeesus!
https://www.youtube.com/watch?v=7ZnKeMiXInc
Eipä taida jeesus tulla, huomenna eikä ylihuomenna. Ihan samaa höpinää kuin "Elvis elää" Enemmän uskon Elvikseen kuin jeesukseen.
Jeesuksen paluun päivän ja hetken tietää vain Isä Jumala yksin, ei kukaan muu. Siis ei kukaan muu, ei koskaan, ei missään. Vain Isä Jumala yksin! Lue Raamatusta lopun aikojen merkeistä niin tiedät että elämme niitä aikoja. Se miksi Jeesuksen paluu ei ole vielä tapahtunut ja tuntuu edelleen kestävän kauan, ei johdu siitä että Jumala viivyttelisi vaan siitä että Hän on pitkämielinen ja armollinen ihmiskuntaa kohtaan ja haluaa että kaikki kääntyisivät Hänen puoleensa Hänen Poikansa kautta. Jumala haluaa että mahdollisimman moni ottaisi Hänet vastaan elämäänsä ja pelastuisi. Jumala haluaa että ihmiset valitsevat Hänet omasta vapaasta tahdostaan.
Jumala lähetti Jeesuksen maan päälle opettamaan Hänen Sanaansa. Pelastustyö tapahtui Golgatan ristillä, jossa Jeesus sovitti hengellään ja verellään ihmiskunnan kaikki synnit. Jumala on säätänyt synnin palkaksi kuoleman. Jeesus maksoi tuon hinnan sinunkin puolesta, sinun ei tarvitse maksaa synneistäsi itse jos hyväksyt Jeesuksen Herraksesi. Synti ja kuolema voitettiin jo tuolloin tuona päivänä. Jumala herätti Jeesuksen ja nosti Hänet takaisin luokseen. Nyt on kyse enää siitä että hyväksyykö ihminen Jeesuksen Vapahtajakseen vai jatkaako hän vain itseensä ja tähän maailmaan uskomista. Kun Jeesus tulee takaisin, Hän nostaa Häneen uskoneet kuolleet ja elävät luokseen ja tuhoaa jumalattomat pahuuksien tekijät.
Tässä muutamia avainkohtia Raamatusta:
Johanneksen 3:17
17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
2 Pietarin 3:3-7
3 Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan
4 ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta."
5 Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta
6 ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen.
7 Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.
2 Pietarin 3:9
9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.
Roomalaisille 6:23
23 Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
Johanneksen 3:16
16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Heprealaisille 9:27-28
27 Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio,
28 samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat.
Malakian 4:1
4 Sillä katso: se päivä on tuleva, joka palaa kuin pätsi. Ja kaikki julkeat ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljenkorsia; ja heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot, niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa.
Heprealaisille 11:1
11 Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.
Jeremian 29:11
11 Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.
1 Korinttilaisille 2:9
9 vaan, niinkuin kirjoitettu on: "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat".
Niin sanotaa koska Jeesus tulee sitten kun on kaikille kansoille evankeljumi julistettu. tapahtuu ensimäinen tuleminen,seurakunta otetaan ylös.
Jeesus tulee sitten kun kaikki ne ennustukset ovat toteutuneet, joiden toteutua tulee ennen hänen tulemustaan. Sitä ennen ihmiset ovat tällaisia:
Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta." Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen. Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään. (2Piet 3:3-7)
Kuulostaako tutulta? Kuvaako tuo ennustus nykypäivän ihmisiä?
Kaikki profetiat eivät ole vielä toteutuneet, joten Jeesuksen tulemukseen on vielä aikaa. Moni ehtii kuolla sitä ennen. Tärkeintä on tehdä hyvää ja karttaa pahaa tämän elämän aikana ja Jeesus on luvannut auttaa tässä, jos vain uskomme häneen ja hänen kauttaan isään Jumalaan (jos siis uskomme evankeliumin ja Raamatun ilmoituksen).
Tässä vielä lisää ennustuksia siitä, millaisia ihmisiä on maailmassa ja kirkoissa ennen kristuksen toista tulemusta:
2.Timoteuksen kirje:
3:1 Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
3:2 Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
3:3 rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
3:4 pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
3:5 heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.
Ruotsin ristiretkeläiset toivat juuri näin saastuneen kirkon mukaisen kristillisyyden Suomeen.
http://www.idealista.fi/3-asiaa-joita-et-tiennyt-borgioista/?_ga=1.134659897.917822452.1477677540
Matteus 16
28 Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakuntansa kuninkaana."
Joko Ihmisen Poika on jo tullut tai sitten jossain päin maailmaa elää vielä muutamia 2000 vuotta vanhoja ihmisiä, jotka omilla korvillaan kuulivat tämän Jeesuksen puheen.
Ihmisenä Jeesuskin oli erehtyväinen.
"Isä JUMALA YKSIN tietää"