Valtio ottaa yhä enemmän suomen kansalaisilta, vähentää rahoitusta monista kohteista, siis "vain" suomen kansalaisilta.
Saman aikaisesti tuhlaa valtavia summia rahaa vaikeassa taloudellisessa tilanteessa esimerkiksi pakolaisten asuttamiseen. Lisäksi on ne rahat, joita valtio antaa kehitysyhteistyöhön vieraisiin valtioihin, satoja miljoonia joka vuosi.
Sitten ihmetellään, vähätellään miksi monet suomalaiset ovat huolissaan? Olisikohan syy siihen, ettei koulutettu Suomalainen voi ymmärtää miksi meidän lapset eivät saa ensin, sitten vasta muut? Onko oikein, että Suomen kansan äidit, isät menettävät palkasta osan tai jopa työpaikan, joka mahdolisesti myöhemmin tarjotaan maahan muuttaneelle pakolaiselle?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.