Suomen velka ylittää tänään synkän 100 miljardin rajan 26.11.2015 !
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
#(Mutta velka ei koske pääministerin "virallisen avustajan" (lue "joku muu") palkanlisiä kansan kustannuksella! Lesta-veljet ja sisaret kannustaa toisiaan vaikka kansan velan kustannuksella!)
Torstai 26.11.2015 klo 08.20
Helmikuusta lähtien Suomelle on kertynyt uutta velkaa yli puoli miljoonaa euroa tunnissa.
_http://www.iltalehti.fi/talous/2015112620729891_ta.shtml
Valtion velan 100 miljardin raja ylittyy tänään torstaina kello 15.35.
Suomen valtio ottaa joka minuutti noin 10 000 euroa uutta velkaa. Vuorokaudessa tämä tekee 14,5 miljoonaa.
- Jokaisella suomalaisella on valtion velkaa henkilöauton verran, Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä sanoo.
Valtion velkasumma on seitsemässä vuodessa lähes kaksinkertaistunut. Suomen talouden kasvunäkymät ovat teollisuusmaiden alhaisimpia - velkaantumisen tahti on ollut kova. Syynä on väestön ikääntyminen. Suomesta on myös pitkään jatkuneen laman aikana kadonnut merkittävä määrä teollista tuotantoa.
Keskuskauppakamari toi velkakellon näkyville helmikuussa 2015. Velkakello on esillä kauppakamarien Rytminmuutos-tapahtumassa Finlandia-talolla.
Velkakellon tikitystä voi seurata osoitteessa: http://www.velkakello.fi/
JENNI HARMANEN
[email protected]

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.