Pelkkää utopiaa?

***Tosi kristityt saavat siis nykyään olla hengellisessä paratiisissa. Mitä tähän paratiisiin sisältyy? Pääasiassa kaksi seikkaa. Ensimmäinen on tosi Jumalan, Jehovan, puhdas palvonta. Hän on siunannut meitä palvonnalla, joka on vapaa valheista ja vääristelyistä. Hän on siunannut meitä hengellisellä ruoalla, jonka ansiosta meidän on mahdollista oppia tuntemaan taivaallinen Isämme, miellyttää häntä ja päästä häntä lähelle. (Johannes 4:24.) Toinen hengelliseen paratiisiin liittyvä seikka koskee ihmisiä. Jesajan ennustuksen mukaisesti Jehova on ”päivien lopulla” opettanut palvojilleen rauhan teitä. Hän on poistanut keskuudestamme sotimisen. Hän auttaa meitä puutteistamme huolimatta pukemaan yllemme ”uuden persoonallisuuden”. Hän siunaa ponnistuksiamme pyhällä hengellään, joka tuottaa meissä kaunista hedelmää. (Efesolaisille 4:22–24; Galatalaisille 5:22, 23.) Kun työskentelet sopusoinnussa Jumalan hengen kanssa, sinä todella kuulut hengelliseen paratiisiin.
Jehova on koonnut tähän hengelliseen paratiisiin sellaisia ihmisiä, joita hän rakastaa: niitä jotka rakastavat häntä, jotka rakastavat rauhaa ja jotka ovat ”tietoisia hengellisestä tarpeestaan” (Matteus 5:3). Tällaiset ihmiset saavat nähdä omin silmin vielä näyttävämmän ennallistuksen, kun ihmiskunta ja koko maapallo saatetaan ennalleen. (Kirja: Lähesty Jehovaa, sivut 80,81)

Noin "komea" määritelmä on annettu "hengellisestä paratiisista". Tuokin kirjamme antaa ymmärtää, että eläisimme jo nyt "hengellisessä paratiisissa". Mutta miten on? Mitä tosiasiat sanovat? Ehkä on tarpeen raaputtaa pintaa myös tuosta asiasta.

"tosi Jumalan, Jehovan, puhdas palvonta on vapaa valheista ja vääristelyistä". Kaunis ihanne sinänsä. Puhdasta ja oikeaa palvontaa vailla valhetta ja vääristelyä. En aio kovin paljon repostella tätä puolta, mutta totean, että nykyinen Vartiotorniseuran edustama palvonta ei suinkaan ole puhdasta ja vapaata valheista ja vääristelystä. Muistellaanpa vain sitä epäpyhää liittoa YK:n järjestön kanssa, josta luovuttiin heti, kun asia tuli laajemmin tietoisuuteen. Ensin Vartiotorniseura oli syyttänyt katolista kirkkoa kuulumisesta tuohon YK:n järjestöön, ja sitten meni itse mukaan. Mitä kaksinaismoraalia! Liittymällä tuohon järjestöön Vartiotorniseura sitoutui edistämään YK:n pyrkimyksiä ja tiedottamaan siitä positiivisesti. Puhdasta palvontaa ei ole myöskään ollut se, että toistuvasti on annettu ymmärtää Harmagedonin tulevan jonain tiettynä vuotena, vaikka raamatun mukaan tuollainen ennustelu oli mahdotonta, koska vain "Isä" tietää lopun ajankohdan. Kaikkien pieleen menneiden ennustusten jälkeen on selitelty asiaa niin, että "eihän me oikeasti sitä vuotta ennustettu", tai vastaava ajatus. Valhetta ja vääristelyä on myös ollut oppimuutoksissa. Puolueettomuus oli aikanaan ehdoton edellytys Jehovan todistajille. Kunnes kelkka kääntyi kokonaan, nyt esim. Venäjällä Jehovan todistajia on siviilipalveluksessa jopa kasarmialueilla. Näyttää hyvin puolueettomalta. ;) Oma lukunsa on sitten ne kaikki muuttuneet opit. Oppi sukupolvesta. Oppi vuohista ja lampaista. Vartiotorniseura yrittää peittää nämä virheet mm. kieltämällä samojen kirjojen ja lehtien julkaiseminen internetissä, joita saa paperiversiona. Tämä ilmeisesti juuri siitä syystä, että suuri yleisö ei saisi tietää näistä virheistä ja oppiseikkailuista. Sähköinen hakuprosessi on nopea ja tehokas, myös havaitsemaan virheet.

"Jehova on ”päivien lopulla” opettanut palvojilleen rauhan teitä. Hän on poistanut keskuudestamme sotimisen." On hyvä, että Jehovan kansa ei nosta miekkaa ketään vastaan. Sotimista ei sinänsä ole Jehovan kansan keskuudessa, ellei nyt sitten oteta huomioon niitä huhuja osakkeenomistuksista sotateollisuudessa.

"Hän auttaa meitä puutteistamme huolimatta pukemaan yllemme ”uuden persoonallisuuden”. Hän siunaa ponnistuksiamme pyhällä hengellään, joka tuottaa meissä kaunista hedelmää." Tuo uusi persoonallisuus ei ikävä kyllä aina tuota parempaa ihmistä, jos osoitamme vain ns. "periaatteeseen perustuvaa" rakkautta, joka on tietysti perusedellytys. Mutta jos siinä on kaikki, se vain merkitsee sitä, että "periaatteessa" rakastamme veljesseuraa, siis emme tapa ketään, jos ajattelemme käänteisesti. Usein lavalta on kuultu puheita, joissa on varoiteltu tunteiden olevan vaarallisia, onhan sydän petollinen. Jos oikein tosissaan haluaa varoa tunteita, siitä seuraa karmeaa jälkeä. Tekohymyä, "mitä kuuluu" -kysymyksiä ilman aikomustakaan kuunnella ja suunnatonta teeskentelyä Valtakunnansalilla. Aito rakkaus on tipotiessään. Se sadas lammas saa hävitä vaikka Aasian aaltoihin, kukaan ei kaipaa sitä. Kun ja jos joku uupuu hengellisen elämän ihmistekoisiin rasitteisiin, eikä henkilö enää jaksa "rutiineja", hän on hylätty, näin se vain valitettavasti on. Siitä on hengellinen paratiisi kaukana.

Mihin on kadonnut tienraivaajien kasvoilta se hymy, joka joskus oli nähtävissä? Miksi kokouksissa suurin osa on uupuneita ja väsyneitä? Eihän hengellinen paratiisi ole väsyttävä ja uuvuttava! Miksi hengellisen paratiisin tuottamat sivuvaikutukset lisääntyvät? Mielialalääkkeiden käyttö räjähtää kohta käsiin Jehovan kansan keskuudessa. Osa ihmisistä on sairastunut niin pahasti, että tarvitsevat jopa sairaalahoitoa, terapiat ovat arkipäivää monien kohdalla. Kummallista, eihän hengellisen paratiisiin pitänyt tällaisia seikkoja pitää sisällään! Miksi Jehovan todistajien avioliitot särkyvät lähes muun väestön tahtia, vaikka raamatun ohjeet ovat käytössä. Hengellisessä paratiisissa ei yksikään avioliitto hajoa. EI YKSIKÄÄN. Hengellisessä paratiisissa ei satu yhtäkään pedofiilitapausta. EI YHDEN YHTÄKÄÄN! Hengellisessä paratiisissa ei olisi edes tarvetta peitellä pedofiilitapauksia. Yhtään televisio-ohjelmaa ei tarvittaisi siitä aiheesta, jos Jehovan todistajien keskuudessa olisi jo nyt olemassa hengellinen paratiisi.

Kaikki todisteet osoittavat, että "hengellinen paratiisi" on vielä kaukaista utopiaa Jehovan kansan keskuudessa. Hengellinen paratiisi tulee raamatun mukaan joskus olemaan todellisuutta. Mutta tuo aika ei ole vielä käsillä.
5743
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pitää taasen raaputtaa UT:n pintaa, koska muistamme, että hän innoissaan kirjoittelee monesti sellaistakin mikä on hieman "lööppi kamaa".

>>>Kaikki todisteet osoittavat, että "hengellinen paratiisi" on vielä kaukaista utopiaa>Hän auttaa meitä puutteistamme huolimatta pukemaan yllemme ”uuden persoonallisuuden”>Tämä ilmeisesti juuri siitä syystä, että suuri yleisö ei saisi tietää näistä virheistä ja oppiseikkailuista.>Miksi Jehovan todistajien avioliitot särkyvät lähes muun väestön tahtia, vaikka raamatun ohjeet ovat käytössä. Hengellisessä paratiisissa ei yksikään avioliitto hajoa. EI YKSIKÄÄN.>Täydellisessä hengellisessä paratiisissa ei yksikään avioliitto hajoa. EI YKSIKÄÄN.

Äänestä
  • puhuit asiaa.

    Äänestä

  • Mukava nähdä, että kirjoitukseni herätti fger:n kirjoittamaan tänne suomi24:ään, toimettomuutta olikin jatkunut jo liian kauan. ;)

    >>Missään ei kuitenkaan mainittu, että eläisimme jo täydellisessä hengellisessä paratiisissa

    Ei lukenut niin, enkä sitä tarkoittanutkaan. Mutta jos kuitenkin eläisimme hengellisessä paratiisissa, asiat menisivät jatkuvasti PAREMPAAN SUUNTAAN, eikä niinkuin nyt, jatkuvasti HUONOMPAAN SUUNTAAN. Täydellisyys tulee vasta sitten ennen tuhatvuotisen valtakunnan loppua.

    >>Vielä haluaisin hieman tietoja siitä eroamisprosentista, koska pikainen lukija voi jäädä siihen ajatukseen, että niissä prosenteissa mahdollisesti ole paljon mitään eroa. Tässä pitää myös huomioida se, ettei Jt:illä ola avoliitto järjestelmää käytössä. Jos kaikki yhdessä asuminen ja eroaminen rekisteröitäisiin, prosentit eroaisivat entisestään. Väitänkin että UT:n sutkautus oli lähinnä provosointia.

    Noin parikymmentä vuotta sitten oli ERITTÄIN harvinaista ainakin Suomessa, että kenenkään Jehovan todistajan aviolitto hajosi, toki sitäkin tapahtui, mutta se oli melkein sensaatio. Nyt on aivan arkipäiväistä se, että Jehovantodistajaperheen jäsenet pakkaavat laukkunsa ja suunnistavat eri suuntiin. Laskin tässä päivänä muutamana, että itsekin tiedän parikymmentä eroa, vaikka en niin hirmuisesti tunne ihmisiä. Ja tuo eroamisvauhti kiihtyy, sen myöntävät kyllä jopa kierrosvalvojat.

    Avoliittoasiaan on turha vedota, nyt oli puhe avioliitoista. Ja jos hiuksia aletaan halkoa, Joosef ja Mariakin olivat avoliitossa, ei heitä mitenkään vihitty, ainakaan raamattu ei sitä kerro. He vain muuttivat yhteen asumaan. (Tai jos joku raamatulla toisin todistaa, niin otan sanani takaisin ja myönnän erehtyneeni)

    Kun ja JOS hengellinen paratiisi on ollut todellisuutta jo vuosikymmenet, pitäisi näkyä tuloksia, jotka ovat kiistatta näkyvissä. Väitän kyllä, että tässä suhteessa tämä "paratiisi" on rappeutunut hyvin pahasti. Kukaan ei juuri välitä toisista, jos hiukan karrikoidaan. Teokraattinen kalenteri on niin täynnä muodollisia juttuja, että todelliselle ystävyydellekään ei enää jää aikaa. Ystävyys on ehdollista, ystävä on ystävä vain niin kauan kuin muodolliset rutiinit ovat hallinnassa, sen jälkeen tuo "ystävä" onkin sitten entinen ystävä ja hyvin nopeasti, jos pientäkään ongelmaa tulee. Tosi ystävä ei jätä edes hädän hetkellä eikä varsinkaan hädän hetkellä. Sukulaiseni kohdalla olen surullisena huomannut, että "hurskaat" sukulaiseni hylkäsivät virheen tehneen sisarensa heti, kun vaikeudet alkoivat. Ystävyys oli TÄYSIN EHDOLLISTA. He olivat ystäviä vain niin kauan kuin se heille sopi.

    Hengellinen paratiisi ei ole (eikä sen ainakaan pitäisi olla) kulissi, joka vain näyttää hyvältä. Raamatun tarkoittama hengellinen paratiisi on TODELLINEN ja aito yhteisö, jossa kaikki rakastavat toisiaan ehdoitta. Toisia ei yritetä pakottaa tiettyy muottiin, joka on ainoa oikea muotti.

    Äänestä

  • UskoToivo kirjoitti:

    Mukava nähdä, että kirjoitukseni herätti fger:n kirjoittamaan tänne suomi24:ään, toimettomuutta olikin jatkunut jo liian kauan. ;)

    Tiesit varmaan mihin tarkoitukseen ;)

    Äänestä

KULLI JA PILLU OVAT KIVOJA LEIKKIKALUJAKiira Linda Katriina Korpi sanoo. (s. 26. syyskuuta 1988 Tampere) on suomalainen taitoluistelija ja kaksinkertainen EM-pronssimitalisti. Hän on Tapparan taitoluistelukoulun kasvatti ja edustaa seuraa edelleen. Korven valmentajina toimivat Maaret Siromaa ja Susanna Haarala. Hänen koreografinsa on ollut Nelli Hagman. Kauden 2010–2011 lyhytohjelman koreografian teki jäätanssin entinen maailmanmestari Shae-Lynn Bourne ja vapaaohjelman koreografian teki David Wilson, joka on vastannut muun muassa olympiavoittaja Kim Yu-Nan aiemmista ohjelmista[2]. Korpi on suorittanut ylioppilastutkinnon Tampereen Sammon urheilulukiosta vuonna 2008 ja hän opiskelee Tampereen yliopistossa kauppatieteitä.

Vuosien 2007 ja 2011 pronssimitalien lisäksi Korpi on sijoittunut EM-kisoissa kuudenneksi vuonna 2006, viidenneksi 2008 ja 2009 sekä neljänneksi 2010. MM-kilpailuissa hän on ollut yhdeksäs Göteborgissa 2008, kymmenes Calgaryssä 2006 ja neljästoista Tokiossa 2007. Torinon olympialaisissa 2006 hän luisteli kuudenneksitoista. Vuoden 2009 talviuniversiadeissa hän sijoittui kolmanneksi[3].

SM-kilpailuissa Korpi on voittanut kultaa ennätyspistein kausilla 2008–2009 ja 2010–2011, hopeaa kausilla 2004–2005 ja 2007–2008 sekä pronssia 2005–2006. Juniorisarjoissa hän saavutti Pohjoismaiden ja Suomen mestaruudet vuonna 2004 sekä sijoittui MM-kisoissa kymmenenneksi 2005.

Torinon olympialaisissa Korpi yritti ensimmäisen kerran kolmois-kolmoisyhdistelmää ja selviytyi siitä kaatumatta, mutta jälkimmäinen hyppy tuli alas kahdelle jalalle ja kirjattiin sen vuoksi tuloksiin kolmois-kaksoisyhdistelmäksi. Kuukautta myöhemmin MM-kisoissa yhdistelmä sujui paremmin; ensin karsinnoissa Korpi hyppäsi puhtaan kolmois-kolmoishypyn ja toisti saman vielä seuraavana päivänä lyhytohjelmassaan. Vapaaohjelmassa Korpi joutui kuitenkin ottamaan ylimääräisen askeleen hyppyjen välissä, ja kolmois-kolmoisyhdistelmäksi aiotusta hypystä tuli näin ollen hyppysarja. Calgaryssa Korvesta tuli kuitenkin ensimmäinen suomalainen naisluistelija, joka MM-tasolla onnistui kolmois-kolmoisyhdistelmässä. Aikaisemmin kyseisiä yhdistelmiä ei oltu suomalaisnaisilta nähty EM-tasoa korkeammalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UskoToivo kirjoitti:

***Tosi kristityt saavat siis nykyään olla hengellisessä paratiisissa. Mitä tähän paratiisiin sisältyy? Pääasiassa kaksi seikkaa. Ensimmäinen on tosi Jumalan, Jehovan, puhdas palvonta. Hän on siunannut meitä palvonnalla, joka on vapaa valheista ja vääristelyistä. Hän on siunannut meitä hengellisellä ruoalla, jonka ansiosta meidän on mahdollista oppia tuntemaan taivaallinen Isämme, miellyttää häntä ja päästä häntä lähelle. (Johannes 4:24.) Toinen hengelliseen paratiisiin liittyvä seikka koskee ihmisiä. Jesajan ennustuksen mukaisesti Jehova on ”päivien lopulla” opettanut palvojilleen rauhan teitä. Hän on poistanut keskuudestamme sotimisen. Hän auttaa meitä puutteistamme huolimatta pukemaan yllemme ”uuden persoonallisuuden”. Hän siunaa ponnistuksiamme pyhällä hengellään, joka tuottaa meissä kaunista hedelmää. (Efesolaisille 4:22–24; Galatalaisille 5:22, 23.) Kun työskentelet sopusoinnussa Jumalan hengen kanssa, sinä todella kuulut hengelliseen paratiisiin.
Jehova on koonnut tähän hengelliseen paratiisiin sellaisia ihmisiä, joita hän rakastaa: niitä jotka rakastavat häntä, jotka rakastavat rauhaa ja jotka ovat ”tietoisia hengellisestä tarpeestaan” (Matteus 5:3). Tällaiset ihmiset saavat nähdä omin silmin vielä näyttävämmän ennallistuksen, kun ihmiskunta ja koko maapallo saatetaan ennalleen. (Kirja: Lähesty Jehovaa, sivut 80,81)

Noin "komea" määritelmä on annettu "hengellisestä paratiisista". Tuokin kirjamme antaa ymmärtää, että eläisimme jo nyt "hengellisessä paratiisissa". Mutta miten on? Mitä tosiasiat sanovat? Ehkä on tarpeen raaputtaa pintaa myös tuosta asiasta.

"tosi Jumalan, Jehovan, puhdas palvonta on vapaa valheista ja vääristelyistä". Kaunis ihanne sinänsä. Puhdasta ja oikeaa palvontaa vailla valhetta ja vääristelyä. En aio kovin paljon repostella tätä puolta, mutta totean, että nykyinen Vartiotorniseuran edustama palvonta ei suinkaan ole puhdasta ja vapaata valheista ja vääristelystä. Muistellaanpa vain sitä epäpyhää liittoa YK:n järjestön kanssa, josta luovuttiin heti, kun asia tuli laajemmin tietoisuuteen. Ensin Vartiotorniseura oli syyttänyt katolista kirkkoa kuulumisesta tuohon YK:n järjestöön, ja sitten meni itse mukaan. Mitä kaksinaismoraalia! Liittymällä tuohon järjestöön Vartiotorniseura sitoutui edistämään YK:n pyrkimyksiä ja tiedottamaan siitä positiivisesti. Puhdasta palvontaa ei ole myöskään ollut se, että toistuvasti on annettu ymmärtää Harmagedonin tulevan jonain tiettynä vuotena, vaikka raamatun mukaan tuollainen ennustelu oli mahdotonta, koska vain "Isä" tietää lopun ajankohdan. Kaikkien pieleen menneiden ennustusten jälkeen on selitelty asiaa niin, että "eihän me oikeasti sitä vuotta ennustettu", tai vastaava ajatus. Valhetta ja vääristelyä on myös ollut oppimuutoksissa. Puolueettomuus oli aikanaan ehdoton edellytys Jehovan todistajille. Kunnes kelkka kääntyi kokonaan, nyt esim. Venäjällä Jehovan todistajia on siviilipalveluksessa jopa kasarmialueilla. Näyttää hyvin puolueettomalta. ;) Oma lukunsa on sitten ne kaikki muuttuneet opit. Oppi sukupolvesta. Oppi vuohista ja lampaista. Vartiotorniseura yrittää peittää nämä virheet mm. kieltämällä samojen kirjojen ja lehtien julkaiseminen internetissä, joita saa paperiversiona. Tämä ilmeisesti juuri siitä syystä, että suuri yleisö ei saisi tietää näistä virheistä ja oppiseikkailuista. Sähköinen hakuprosessi on nopea ja tehokas, myös havaitsemaan virheet.

"Jehova on ”päivien lopulla” opettanut palvojilleen rauhan teitä. Hän on poistanut keskuudestamme sotimisen." On hyvä, että Jehovan kansa ei nosta miekkaa ketään vastaan. Sotimista ei sinänsä ole Jehovan kansan keskuudessa, ellei nyt sitten oteta huomioon niitä huhuja osakkeenomistuksista sotateollisuudessa.

"Hän auttaa meitä puutteistamme huolimatta pukemaan yllemme ”uuden persoonallisuuden”. Hän siunaa ponnistuksiamme pyhällä hengellään, joka tuottaa meissä kaunista hedelmää." Tuo uusi persoonallisuus ei ikävä kyllä aina tuota parempaa ihmistä, jos osoitamme vain ns. "periaatteeseen perustuvaa" rakkautta, joka on tietysti perusedellytys. Mutta jos siinä on kaikki, se vain merkitsee sitä, että "periaatteessa" rakastamme veljesseuraa, siis emme tapa ketään, jos ajattelemme käänteisesti. Usein lavalta on kuultu puheita, joissa on varoiteltu tunteiden olevan vaarallisia, onhan sydän petollinen. Jos oikein tosissaan haluaa varoa tunteita, siitä seuraa karmeaa jälkeä. Tekohymyä, "mitä kuuluu" -kysymyksiä ilman aikomustakaan kuunnella ja suunnatonta teeskentelyä Valtakunnansalilla. Aito rakkaus on tipotiessään. Se sadas lammas saa hävitä vaikka Aasian aaltoihin, kukaan ei kaipaa sitä. Kun ja jos joku uupuu hengellisen elämän ihmistekoisiin rasitteisiin, eikä henkilö enää jaksa "rutiineja", hän on hylätty, näin se vain valitettavasti on. Siitä on hengellinen paratiisi kaukana.

Mihin on kadonnut tienraivaajien kasvoilta se hymy, joka joskus oli nähtävissä? Miksi kokouksissa suurin osa on uupuneita ja väsyneitä? Eihän hengellinen paratiisi ole väsyttävä ja uuvuttava! Miksi hengellisen paratiisin tuottamat sivuvaikutukset lisääntyvät? Mielialalääkkeiden käyttö räjähtää kohta käsiin Jehovan kansan keskuudessa. Osa ihmisistä on sairastunut niin pahasti, että tarvitsevat jopa sairaalahoitoa, terapiat ovat arkipäivää monien kohdalla. Kummallista, eihän hengellisen paratiisiin pitänyt tällaisia seikkoja pitää sisällään! Miksi Jehovan todistajien avioliitot särkyvät lähes muun väestön tahtia, vaikka raamatun ohjeet ovat käytössä. Hengellisessä paratiisissa ei yksikään avioliitto hajoa. EI YKSIKÄÄN. Hengellisessä paratiisissa ei satu yhtäkään pedofiilitapausta. EI YHDEN YHTÄKÄÄN! Hengellisessä paratiisissa ei olisi edes tarvetta peitellä pedofiilitapauksia. Yhtään televisio-ohjelmaa ei tarvittaisi siitä aiheesta, jos Jehovan todistajien keskuudessa olisi jo nyt olemassa hengellinen paratiisi.

Kaikki todisteet osoittavat, että "hengellinen paratiisi" on vielä kaukaista utopiaa Jehovan kansan keskuudessa. Hengellinen paratiisi tulee raamatun mukaan joskus olemaan todellisuutta. Mutta tuo aika ei ole vielä käsillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu