Nato on demokraattisten maiden puolustusliitto. Se toimii, jos jäsenmaahan kohdistuu ulkopuolisen valtion hyökkäys.
Sellaista ei ole toistaiseksi tapahtunut.
Sellaista ei ole toistaiseksi tapahtunut.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Nato-järjestön tavoite on auttaa jäseniään SOTILAALLISEN HYÖKKÄYKSEN SATTUESSA!
Mistään terrorismin vastaisesta taistelusta maiden sisällä ei Nato vastaa vaikka Valkeakosken Tiltu yrittää näin itsepintaisesti väittää! Sitä varten on kullakin maalla oma poliisi ja turvallisuuselimet!
sivuutettu millään lailla.
Vastoin tiltujen väitteitä mitään EU:n puolustusta ei ole olemassa.
Lissabonin turvalauseke toteutetaan sotilastoimien osalta vain Naton kautta.
Ranska rakentaa poliittista liittoa ISISTÄ vastaan. NATO ei voi toimia oman alueen ulkopuolella. Siksihän ISISTÄ vastaan on rakennettu USA:n johtama koalitio.
Ranska rakentaa nyt omaansa, jossa Venäjä olisi mukana.
"Turkin muslimipresidentti Erdogan antoi lausunnon, että Venäjän hävittäjä tuhottiin, koska se oli Syyrian muslimivelien oikeuksien puolustamista."
Kyseessä ei ollut Naton toimi, vaan Turkin. Se ei tee Natosta muslimiliittoa.
Eikä ollut Naton toimi, kun Yhdysvaltojen koneet loukkasivat kesäkuussa Suomen ilmatilaa. Se ei tee Suomesta Natomaata.
Kun johonkin Nato-maahan hyökätään, niin kestää monta viikkoa ennenkuin muut Nato-maat saavat tehtyä päätöksen osallistumisestaan sotaan.
Turkissa ja Kreikassa on muslimeja, samoin Italiassa, Espanjassa, Ranskassa, Saksassa, Iso-Britanniassa, USA:ssa ja muissakin Nato-maissa on uskonnoltaan muslimeja. Joten kyllä se Nato on muslimienkin sotilasliitto.
Hyökkäyksen kohdetta autetaan välittömästi jo uhan aikana.
Missään Nato-maassa Turkkia lukuun ottamatta ei ole muslimipuoluetta.
NATO ei ole vähimmässäkään määrin muslimiliitto muualla kuin tiltujen valeissa.
Ei siinä tarvita mitään erillisiä muslimipuolueita, kun Nato-maissakin asuu muslimeja.
Nato on muslimienkin sotilasliitto aivan samoin kuin se on muidenkin vähemmistöjen ja enemmistön liitto.
Onhan Nato-maiden armeijoissakin sotilaita, jotka ovat muslimeja.
On kaikissa maissa myös mustalaisia eikä se silti tee Natosta mustalaisten sotilasliittoa!
Valkeakosken Tiltun tyhmyys tiivistyy ja hän yrittää keksiä mielikuvituksellisia vetoja, joissa ei ole päätä eikä häntää!
Romanien haukkuminen mustalaisiksi on rasismia NATO-kannattajalta.
Ei voida puhua sivistyneiden valtioiden sotilasliitto Natosta, kun amerikkalaisista vain alle 70 % osaa lukea.
Mistähän muuten johtuu, että Natoon kuuluvien maiden armeijoissa on paljon homoja?
28 maailman kehittyneimpiin ja demokraattisimpiin kuuluvaa valtiota.
Niissä homoillakin on sama ihmisarvo kuin kaikilla muillakin.
Armeijoissa ei juuri ole homoja kuin tiltujen mielikuvituksessa.
Samalla lukutaidon mittarilla, millä tuo 70% amerikkalaisista on määritelty (eli ymmärtää tietyn tasoisen tekstin sisällön) suomalaisista osaa lukea vain 60%, Euroopan keskiarvo oli hieman yli 40%.
Ja Tiltun hau7kkuminen PELKÄSTÄÄN tyhmäksi on kunnianosoitus Tiltulle NATO-kannattajalta!
sekä tyhmyyttään että kieroutuneen luonteen pakotuksesta.
Turkki ja Kreikka ovat demokraattisista demokraattisimpia natomaita. Erdogan on turkissa poliittisen kannatuksen uuno, mutta kreikassa ei Kultainen Auringonnousu saanut äärioikeistolaisuutta nousuun, vaikka EU pakotti rahapolitiikallaan maahan uudet vaalit Sirizan voitettua murskaavasti edelliset.