Jokohan olisi aika?

Nyt, kun Naton merkitys on huikeasti kasvanut ja Nato tiivistyy edelleen vahvistumisen ohella ja samaan aikaan Venäjä pyrkii siirtämään länsimaiden kiinnostuksen pois Ukrainan sodasta ja Krimin miehityksestä sotimalla Syyriassa tukemalla Syyrian veristä diktaattoria, voisi alkaa olla sopiva hetki Natoon liittymiselle.

Syyrian sota loppuu aikanaan tai ainakin Venäjä poistuu sieltä, kun tilanne käy sille tukalaksi, näinhän kävi Afganistanissakin. Häntä koipien välissä pakoon paniikissa, kun ensin oli saattanut koko maan sekaisin ja terrorismin kotimaaksi. Länsimaat ja Nato jälleen kerran on paikkaamassa jälkiä ja tuhoja täysin luhistuneessa maassa. Homma ei ole helppo. Syyrian tulevaisuus näyttää täysin samankaltaiselta.

Siten Natoon ennenkuin Venäjä taas siirtää 'toimintansa' painopisteen Eurooppaan.
1855
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kyllä olisi. Ainakin varautua nopeaan hakemuksen jättämiseen. Ennakkoonkin voisi valmistella natomaita tulevasta hakemuksesta, niin osaisivat varautua.

Äänestä

NATOon pitäisi liittyä vaikka heti!

Turvallisuushyödyt ovat todella merkittävät eikä mitään riskiä liittoutumisesta seuraa.

Jos Venäjä päättää hulluuttaan haastaa länttä niin NATO on se joka kykenee Venäjän hoitelemaan LEIKITEN - noin 15-kertaisella ylivoimalla. SE MUUTEN RIITTÄÄ ;)

Äänestä

pitäisi ensin saada Naton kannalle.

Äänestä
  • Faktat ratkaisevat loppupelissä eikä pelottelu tai propaganda.

    NATO-jäsenyyden hyödyt ovat huomattavasti mahdollisia haittoja suuremmat.

    On aivan turhaa väittää Venäjän hyökkäävän tänne välittömästi jos Suomi liittyy NATOon. Ei hyökännyt pieneen Viroonkaan eikä Venäjä uskalla NATOa haastaa.

    Kauppasuhteet ( ne olemattomatkin ) menisivät poikki? Eivät mene sillä sekä USA että muutkin NATO-maat käyvät kauppaa Venäjän kanssa.

    Oma armeijamme rämettyisi? Ei rämettyisi eikä asevelvollisuusjärjestelmäämme tarvitse koskea. Se on aivan hyvä tuollaisenaan.

    Kustannukset kasvaisivat? Eivät juurikaan.

    TURVALLISUUS sensijaan kasvaisi valtavasti emmekä kriisitilanteessa olisi koskaan yksin. Turvanamme olisi myös NATOn ydinsateenvarjo.

    Ilman NATOa Suomen uskottava puolustus ydinaseilla uhittelevaa Venäjää vastaan tarkoittaisi OMAA YDINASEPELOTETTA. Kuka sellaiseen haluaisi lähteä vaikkei ydinkärkien valmistus ole edes vaikeaa. :)

    Äänestä

Natolla tuntuu nyt olevan jäsenmaidensa sisällä ja rajojensa ulkopuolella niin paljon puuhaa ettei se ehdi Euroopan asioita juuri nyt enempää sekoittamaan
Venäjä ne rauhoitti.
Aloittaja ei sitten saanut katseltua eilen illalla tv;n Amerikkatekoista dokumenttia jossa näytettiin Syyrian levottomuuksia. Ne aloitettiin täysin samalla kaavalla kuin Kiovassakin.
Amerikkalainen haastattelija ei läytänut Assarin alueelta yhtäkään häntä vastustavaa ihmistä.
Amerikan vain pyydettiin lähtemään.
Ehdotan että Natottajat katsotte sen ohjelman. Jos sen jälkeen vaikenette on Natolla vielä toivoa. Jos sen sijaan teidän Länsimaisten arvojen kehuminen jatkuu olette tervehtymisen mahdollistavan pisteen ohittaneet.

Äänestä

Olihan se USA Vietnamissa useita vuosia taistelemassa, mutta ei pärjännyt paikallisille sotilaille.

Ranskan ja Saksan johtajat eivät ole USA:n johdon kanssa samaa mieltä Natosta ja sen tavoitteista.

Ranska oli vuosina 1966-2009 pois Naton sotilaallisesta toiminnasta, kun se katsoi sen hyödyttömäksi itselleen.

Äänestä

Venäjän trollien ymmärrys länsimaisesta demokratiasta ja sen toiminnasta on kovin puutteellinen. Se eroaa täysin Putinin itsevaltiuteen, sensuuriin, voimakkaaseen propagandaan perustuvasta hallintotavasta. Länsimaissa se ei edes olisi mahdollinen, koska vallitsee mediavapaus, mielipiteenvapaus, hallitus ja muut poliittiset johtajat valitaan VAPAISSA vaaleissa säännöllisin väliajoin. Yleensä 4-6 vuoden välein eikä kukaan voi olla varma jatkopaikastaan.

Tämä ymmärryksen puute näkyy näissä trollien kirjoituksissa selvimmin siinä, että trollien kummallinen vahingonilo perustuu jatkuvasti siihen, kun länsimaissa on useita erilaisia mielipiteitä, jopa vastakkaisiakin, julkisuudessa. Venäjällähän eikä muissa diktatuuri- tai itsevaltaisissa maissa tällainen ei ole mahdollista. Trollien mielestä tämä osoittaa heikkoutta tai jopa hajoamista, no ymmärrettävää kokemuksen ja ymmärryksen puutteesta johtuvaa.
Tosiasiassa se on vahvuus, joka tekee länsimaista täysin ylivoimaisia jokaisella elämänaloilla diktatuureihin tai itsevaltaisiin maihin nähden. Kuten nyt on nähty vaikkapa Venäjään verrattuna. Talous, tekniikka, yhteiskunnat, ihmisten koulutus, osaaminen ja moraali, puolustusvoimat, elintaso, terveys, jne, jne.
Vahvuus perustuu tietysti siihen, että asiassa kuin asiassa on aina olemassa oppositio, jolle joutuu perustelemaan tekemisensä ja ottamaan muutenkin huomioon muut kuin omat näkemyksensä. Tästä johtuu lännen ylivoima käytännöllisesti katsoen kaikessa.

Äänestä
  • Länsimedia on vapaa olemaan täysin puolueellinen. Siksi niin häämmästyin kun Amerikkalainen toimittaja teki dokumentin Amerikan sekoittamasta Syyriasta.
    Länsimedia tuo esiin Venäjän toisinajattelijoiden täysin päättömiä mielipiteitä.
    Jos sieltä kerrotaan uutinen se on joskus asiallinen, mutta sitten pyydetään esim. UPI:lta kommentointia joka onkin sitten taustojen osalta puuta heinää.
    Tulee sentään yhdet uutiset, Novosti YLE, joissa kerrotaan vain asia ja kuulija muodostaa käsityksensä, siellä ei uutistoimituksen mielipiteet tule esiin.

    Riemastukaa Natottajat.

    Äänestä

  • Tiltuhantässä kirjoitti:

    Länsimedia on vapaa olemaan täysin puolueellinen. Siksi niin häämmästyin kun Amerikkalainen toimittaja teki dokumentin Amerikan sekoittamasta Syyriasta.
    Länsimedia tuo esiin Venäjän toisinajattelijoiden täysin päättömiä mielipiteitä.
    Jos sieltä kerrotaan uutinen se on joskus asiallinen, mutta sitten pyydetään esim. UPI:lta kommentointia joka onkin sitten taustojen osalta puuta heinää.
    Tulee sentään yhdet uutiset, Novosti YLE, joissa kerrotaan vain asia ja kuulija muodostaa käsityksensä, siellä ei uutistoimituksen mielipiteet tule esiin.

    Riemastukaa Natottajat.

    Totta. Länsimedia on täysin vapaa olemaan puolueellinen. Ihan vapaasti voi valita mitä mieltä on mistä tahansa asiasta. Voi vapaasti ylistää ja arvostella ketä tahansa. Putinia, Obamaa, Merkeliä, Niinistöä... Sellaista on vapaus. Jotain rajoituksia toki on henkilöön kohdistuvissa jutuissa ja valehtelunkin osalta, jos siitä seuraa vahinkoa jollekin. Tällaisiakaan varten ei ole ennakkosensuuria, vaan jälkikäteen istutaan oikeudessa.

    Kuulijalle jää vastuuta. Onneksi löytyy aina useita medioita, jotka uutisoivat vapaadti samoista uutisista. Valehtelija tai vääristelijä jää jossain vaiheessa kiinni valheestaan ja se onkin sitten menoa uskottavuuden kanssa.
    Länsimainen vapaus on uutisten osalta vaativaa, mikäli ristiriitaisissakin uutisoinnista haluaa saada totuuden selville.

    Venäjällä on ihan toisenlaiset säännöt. Ne poikeavat täysin edellämaituista nykyisin Putinin aikana. Siellä on etukäteen päätetty totuus ja yksi totuus eikä se ole ristiriidassa Putinin politiikan kanssa. Tavoitteenahan ei olekaan antaa vastuuta uutisten osalta kansalaisille päättää mitä tai ketä uskoo, saati ilmaista omia poikkeavia mielipiteitä. Ei todellakaan.
    Jos tyytyy ja uskoo näitä virallisen tahon tuottamia uutisia kritiikittä, niin elo on helppoa. Tosin siinä realistinen maailmankuva jää kyllä kehittymättä ja jos joskus liikkuu Venäjän ulkopuolella voi tulla melkoisia yllätyksiä. Näiden ihmisten manipulointi mihin tahansa on melkoisen helppoa. Myös sodan käynnistämiseen.

    Yle Novosti on ihan ok. Se tuottaa samoja uutisia kuin muutkin Yle-uutiset, toki painottaen venäjänkielisen vähemmistön mukaan kuten muutkin vastaavat eli viittomakieliset, alueuutiset, saamenkieliset, ruotsinkieliset, englanninkieliset jne. Asiasisällön osalta, mutta ei poliittisen mielistelyn osalta.
    Toivottavasti Yle Novostia seurataan myös Venäjällä ja venäläiset. Siitä puuttuu venäläisille uutisille tyypillinen 'sopivien' uutisten valikointi ja poisjättäminen ja mielistely virallisen politiikan mukaisesti.

    Äänestä

  • Kunnioittavat kiitokset.
    On mukava lukea kiihkotonta tekstiä.
    En muuhun osaa puuttua kuin länsimedian valehtelun seurauksiin.
    Sotaa ja taas sotaa, ja mitään oikeutta ei valehtelijoita sen paremmin kuin sotilaitakaan vastaan käydä. Se on jo Amerikan laeissa.
    Hienoa oli sekin että länsimedian kritikkiä et automaattisesti käännä Venäjän kehumiseksi.
    Ei meillä olisi mitään syytä hyökätä Venäjää vastaan kun (juuri) kukaan ei ole vaatimassa liittoon menoa.
    Sensijaan lännen moittiminen on hyvinkin suotavaa että nähtäisiin minkälaisiin arvoihin ollaan sitoutumassa.

    Äänestä

Ruotsi menee vauhdilla kohti Natoa ja Suomen pitää olla valppaana ja valmis hyppäämään nopealla aikataululla samaan kelkkaan.

Äänestä

Jo olisi aika alkaa vakavasti harkita. Tilanne voi muuttua nopeasti.

Äänestä
  • Pelkäätkö että sota alkaa yllättäen, niin että emme pääse mukaan, kun emme ole valmiiksi sotakoneen jäseniä.

    Äänestä

Mitään "sotakomnetta" EI Natolla ole, mutta suuri yhteisö on mahtava turva, joka estää meidät joutumasta sotaan!

Äänestä
  • Se sinun yhteisösi juuri vie meidät turmioon.
    EU johtajat halusi Ukrainan hallintaansa ja suoritti haltuunoton niin kuin arvettavissa oli,- sytyttämällä Eurooppaan sodan
    Turkki arvatenkin mielistelläkseen Amerikkaa pudotti Venäjän koneen.
    Se ampui konetta vieraan maan alueella johon se oli tervetullut ja pyydetty.
    Natojäsenenä ja jo isäntämaan allekkirjoittaneena, olemme näissä järjettömyyksissä mukana vaikka meillä ei järjenmukaan ole mitään tekemistä näiden asioiden kanssa.
    Nato on sotakone joka mahtavalla voimallaan turmelee Suomalaisten rauhantilan.

    Äänestä

TODELLISUUDESSA USA, Nato ja EU eivät ole olleet paikalla Ukrainassa. Venäjä on ollut sitäkin enemmän!

Turkin ilmavoimat pudotti venäläiskoneen oman johdon käskystä!

Suomi ei kuulu Natoon ja Isäntämaa-sopimus koskee vain rauhanakjan harjoitusjoukkojen huoltoa!

Nato ei turmele yhtään mitään! Esim. jäsenmaissa kuten Tanska ja Norja ei ole Nato-joukkoja tai tukikohtia!

Äänestä
  • Eikä Afganistanissa !

    Äänestä

  • Afganistanissa on Naton johtama YK:n tukioperaatio, jonka tavoite on afgaanien pärjääminen omin voimin terroristeja vastaan.

    Afganistan ei ole Naton jäsen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyvä_hetki_nyt kirjoitti:

Nyt, kun Naton merkitys on huikeasti kasvanut ja Nato tiivistyy edelleen vahvistumisen ohella ja samaan aikaan Venäjä pyrkii siirtämään länsimaiden kiinnostuksen pois Ukrainan sodasta ja Krimin miehityksestä sotimalla Syyriassa tukemalla Syyrian veristä diktaattoria, voisi alkaa olla sopiva hetki Natoon liittymiselle.

Syyrian sota loppuu aikanaan tai ainakin Venäjä poistuu sieltä, kun tilanne käy sille tukalaksi, näinhän kävi Afganistanissakin. Häntä koipien välissä pakoon paniikissa, kun ensin oli saattanut koko maan sekaisin ja terrorismin kotimaaksi. Länsimaat ja Nato jälleen kerran on paikkaamassa jälkiä ja tuhoja täysin luhistuneessa maassa. Homma ei ole helppo. Syyrian tulevaisuus näyttää täysin samankaltaiselta.

Siten Natoon ennenkuin Venäjä taas siirtää 'toimintansa' painopisteen Eurooppaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu