PERSUNAISILLA MITTA TÄYTEEN: LINDSTRÖM TÖIHIN

Perussuomalaiset naiskansanedustajat: "Mitta on täynnä. Kuka puolustaa Suomen naisia ja tyttöjä?"
Verkkouutiset
Raiskauksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkotusprosessia pitää kiireisesti nopeuttaa. Meidän pitää antaa selvä signaali, vaativat perussuomalaiset naiskansanedustajat.

– Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan Lähi-idästä ja Afrikasta tulleet ovat selkeästi yliedustettuina raiskaustilastoissa. Puolueemme on kantanut tästä jo pitkään huolta. Meillä on nyt paljon uusia tulijoita sieltä päin maailmaa. Tilannetta ei voi hyssytellä. Jokainen raiskaus on liikaa, sanoo kansanedustaja ja Perusnaisten varapuheenjohtaja Ritva Elomaa tiedotteessaan.

Hänen mukaansa tarvitaan suomalaismiehiä kertomaan turvapaikanhakijoille, mitkä ovat naisen oikeudet Suomessa ja että seksuaalinen häirintä on aina väärin.

– Miehen sanomana viesti menee paremmin perille, Elomaa uskoo.

Hänen mukaansa perussuomalaisten naisedustajat eivät halua kuulla enää yhdestäkään raiskauksesta.

– Mitta on tullut täyteen. Vastuun kantaminen ei voi merkitä Suomelle, että vanhemmat joutuvat pelkäämään lastensa puolesta. Länsimaisessa oikeusvaltiossa tällaista ei voi sietää, Elomaa sanoo.

Kategoriat: Suomenkieliset uutiset
1270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

No niin, aletaampa kantamaan vastuuta välillä omista kansalaisita. Ei tarvitse säätää mitään uusia lakeja, nykyisilläkin voidaan panna rajat kiinni, VOK:et valvontaan (asukkaat ml) ja käännytykset käyntiin.
Jos joku DEMLA lakimies urputtää "mutta kun se ja se sopimus" niin pyyhitään sillä sopimuksella persettä (ja sillä lakimiehellä myös).
Ja jos tämäkään ei auta, niin sitten valmiuslait käyttöön ja ongelma ratkaistu.
KYSYMYS ON VAAN TAHDOSTA ei mistään vitun laeista tai sopimuksista.

Äänestä

Go for it ! hyvä persunaiset. Tosin toivoisin tuohon liityvän muidenkin puolueiden naisten!!!

Äänestä
  • Tarjat täällä " Hersyvää naurua " ei kuulu SDP:n agendaan tuollainen naisten puolustaminen. SDP:n malliin: Hyvät Toveri Raiskaajat teidän etuja ajetaan aina ja ikuisesti. Tää on se viimeinen taisto raiskauskulttuurin saamiseksi Suomeen.
    Että silleen.

    Äänestä

Kamalaa että persunaisetkin ovat tuollaisia rasistisikoja.

Äänestä
  • Onko persunaisille kukaan kertonut että persut ovat
    hallituspuolue jolla on hallituksessa mahdollisuus
    hoitaa maan asioita.

    Äänestä

Linström on samanlainen paskanjauhaja kuin Soinikin.Kannatuksen nostamiseksi ollaan taas tekemässä jotain.

Äänestä
  • Taitaa olla oikeampi sanonta " ollaan tekevinään ". Että silleen.

    Äänestä

Hyvä Kike, nyt rupeaa mannerlaatta tärisemään.

Äänestä

Raiskarit linnaan normaalille osastolle ja tuomion jälkeen karkoitus eikä takas ole tulemista.

Äänestä
  • Miksi linnaan? Eikö olisi parempi MUNAT POIS ja karkoitus!

    Äänestä

se Taas mamu oikeen lymyää? Olen hiippaillut hämärissä pakolaiskeskuksien kulmilla ja vähän vihjassu et muo vois tuupata . Viimme yönnä kun hiippailin pettyneenä kämpille niin yhdest bubista tuli ulos jurrissa yks persu ,sellanen ylipainoinen roikkoperse jolla napa loisti ,hän olis kyl halunnu mua mut ei sillä raukalla ottanu eteen se prinsinnakki.
http://naurunappula.com/1190495/tuksun-kevatlook.jpg

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ÄIJÄENERGIAA kirjoitti:

Perussuomalaiset naiskansanedustajat: "Mitta on täynnä. Kuka puolustaa Suomen naisia ja tyttöjä?"
Verkkouutiset
Raiskauksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkotusprosessia pitää kiireisesti nopeuttaa. Meidän pitää antaa selvä signaali, vaativat perussuomalaiset naiskansanedustajat.

– Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan Lähi-idästä ja Afrikasta tulleet ovat selkeästi yliedustettuina raiskaustilastoissa. Puolueemme on kantanut tästä jo pitkään huolta. Meillä on nyt paljon uusia tulijoita sieltä päin maailmaa. Tilannetta ei voi hyssytellä. Jokainen raiskaus on liikaa, sanoo kansanedustaja ja Perusnaisten varapuheenjohtaja Ritva Elomaa tiedotteessaan.

Hänen mukaansa tarvitaan suomalaismiehiä kertomaan turvapaikanhakijoille, mitkä ovat naisen oikeudet Suomessa ja että seksuaalinen häirintä on aina väärin.

– Miehen sanomana viesti menee paremmin perille, Elomaa uskoo.

Hänen mukaansa perussuomalaisten naisedustajat eivät halua kuulla enää yhdestäkään raiskauksesta.

– Mitta on tullut täyteen. Vastuun kantaminen ei voi merkitä Suomelle, että vanhemmat joutuvat pelkäämään lastensa puolesta. Länsimaisessa oikeusvaltiossa tällaista ei voi sietää, Elomaa sanoo.

Kategoriat: Suomenkieliset uutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu