Märäjälahdenkeskus liian kaukana?

Sisäministeri Orpo: Turvallisuuden kannalta väärissä paikoissa olevia vastaanottokeskuksia suljetaan.

Turvallisuuden kannalta väärissä paikoissa olevia vastaanottokeskuksia suljetaan, sisäministeri Petteri Orpo (kok) sanoo.

Esimerkiksi hän mainitsee keskukset, jotka ovat liian kaukana poliisin näkökulmasta. Vielä ei ole tiedossa suljettavia paikkoja.

Samalla valmistelussa on lainmuutos, joka mahdollistaa vartiointiliikkeiden vartijoiden työskentelyn vastaanottokeskusten sisällä. Tällä hetkellä vartijat saavat toimia vain keskusten ulkopuolella.

STT http://www.iltalehti.fi/uutiset/201511270151326_uu.shtml
54154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Niin ni tuota....vartija ei ole näköjään saanut mennä sisälle vastaanottokeskukseen, vaikka siellä olisi ollut kähinä päällä...että siellä on suojeltu vain ja ainoastaan mamuja meiltä pahoilta kantasuomalaisilta....

Äänestä

Nyt onkin turvallisuustilanne heittänyt häränpyllyä.

Suojeltavia onkin suomalaiset. Etenkin alaikäiset tytöt.

Äänestä
  • Suomeen on tullut tänä vuonna rapiat 20000 turvapaikanhakijaa. Raiskausepäilyjä on n. 10, eli alta promille tulijoiden määrästä. Suomessa tehdään tänäkin vuonna n. 1000 rikosilmoitusta raiskauksesta. Iso osa jätetään ilmoittamatt.
    Näistä rikoksista kirkkaasti suurimman osan tekee kantasuomalainen mies, useimmiten läheinen tai tuttu.
    Se ei tunnu kuitenkaan ketään huolestuttavan tai nostavan barrikadeille.
    Jos halutaan oikeasti näiden pääosin naisiin ja lapsiin kohdistuvien rikosten vähentyvän, asialle pitäisi tehdä jotain.
    Naisten ja lasten näkökulmasta turvallisuustilanne ei ole juurikaan muuttunut. Turvattomin paikka on edelleen suomalainen koti.

    Äänestä

  • UPDATE_11334463 kirjoitti:

    Suomeen on tullut tänä vuonna rapiat 20000 turvapaikanhakijaa. Raiskausepäilyjä on n. 10, eli alta promille tulijoiden määrästä. Suomessa tehdään tänäkin vuonna n. 1000 rikosilmoitusta raiskauksesta. Iso osa jätetään ilmoittamatt.

    No niin siellähän se hyysäri ymmärtää taas,.,,,,,-raiskaavathan suomalaisetkin.....

    Ei se oikeuta mamuja raiskaamaan! Lueppa tuo=> Yksi paha ei oikeuta toista pahaa.
    Maahanmuuttokeskustelu
    27.11.2015 12:25
    Maahanmuuttajien on opittava, että suomalaiset eivät voi luopua sukupuolten välisestä tasa-arvosta.

    Eipä tiennyt afganistanilaisnuorukainen, 17, millaisen karhunpalveluksen teki sekä itselleen että kaikille maahanmuuttajille. Tosin Kempeleen raiskausta vasta tutkitaan. Oikeusperiaatteisiin kuuluu, että ketään ei pidetä syyllisenä ennen kuin hänet on tuomittu rikoksesta. Tätä periaatetta on syytä noudattaa silloinkin, kun epäilty on maahanmuuttaja.

    Jos pidätetty osoittautuu syylliseksi, se on kuin taivaan lahja niille, jotka lietsovat rasismia ja muukalaisvihaa. En toisaalta ymmärrä myöskään niitä, jotka ymmärtävät kovasti jo ennakkoon tämän nuorukaisen mahdollista rikosta.

    Nämä ymmärtäjät muistuttavat, että myös suomalaiset raiskaavat ja pahoinpitelevät naisia ja tyttöjä. Niin tekevätkin, mutta se ei tee tippaakaan hyväksyttävämmäksi Kempeleessä tapahtunutta.

    Yksi paha tekee toisen pahan oikeutetuksi -ajattelu on käsittämättömän yleistä. Sitä sovelletaan niin kansainväliseen politiikkaan kuin arkielämän tapahtumiin. Sen tyypillisiä ilmaisutapoja ovat: ”En tue Venäjän presidentin Vladimir Putinin politiikkaa, mutta Yhdysvallat on saanut aikaan paljon enemmän pahaa”. ”Tietenkin Yhdysvalloissakin on vikaa, mutta se ei ole mitään Putinin Venäjään verrattuna”.

    Tämän logiikan tiellä päädytään ennen pitkää puolusteluihin: ”Tietenkin tein väärin, kun pieksin vaimoni, mutta niin tekevät muutkin”. ”Kyllä minä varastin, mutta niin varastavat muutkin”.”Tulinhan minä tappaneeksi naapurin isännän, mutta tappanut on moni muukin, varsinkin kännipäissään ja kun sitä on ärsytetty”.

    En ole koskaan tätä logiikka hyväksynyt. Paha on pahaa, teki sitä kuka tahansa. Yksi paha ei oikeuta toista pahaa.

    Kempeleen tapaus kärjistää väistämättä entisestään maahanmuuttokeskustelua. Rajoja kiinni vaativat saivat hartaasti toivomansa todistuskappaleen. Monet maahanmuuttoa puolustavat taas kiistävät entistäkin ponnekkaammin ongelmat, joita siihen liittyy.

    Maahanmuuttajien asiaa ei palvele myöskään se, että kaikki maahanmuuttoon liittyvät ongelmat kiistetään.

    Äänestä

  • UPDATE_11334463 kirjoitti:

    Suomeen on tullut tänä vuonna rapiat 20000 turvapaikanhakijaa. Raiskausepäilyjä on n. 10, eli alta promille tulijoiden määrästä. Suomessa tehdään tänäkin vuonna n. 1000 rikosilmoitusta raiskauksesta. Iso osa jätetään ilmoittamatt.
    Näistä rikoksista kirkkaasti suurimman osan tekee kantasuomalainen mies, useimmiten läheinen tai tuttu.
    Se ei tunnu kuitenkaan ketään huolestuttavan tai nostavan barrikadeille.
    Jos halutaan oikeasti näiden pääosin naisiin ja lapsiin kohdistuvien rikosten vähentyvän, asialle pitäisi tehdä jotain.
    Naisten ja lasten näkökulmasta turvallisuustilanne ei ole juurikaan muuttunut. Turvattomin paikka on edelleen suomalainen koti.

    Tuossa on OnTheTopille käyrä, josta näkyy matujen tekemien raiskausten määrä suhteessa muihin.

    Äänestä

Paikkakunnan aihe.

Äänestä

Koko laitos suljettava ja matut siirrettävä sinne missä poliisivoimia riittävästi!!

Äänestä
  • Ehdotan Venäjää.

    Äänestä

  • Ei kantsi sulkea; antaa vain "turvapaikkaturistien" meuhkata keskenään. Heillä on käytössä hotellin tasoinen paikka Pielisen maisemineen...Katselkaat vain kaunista Pohjois-Karjalan upeata syystalven maisemaa..Ja kun ja jotkut heistä saanee oleskeluluvan, jos saa.....Mutta suurin osa joutunee palaamaan takaisin heidän rakkaisiin kotimaisemiin onnelisina mutta väsyneinä..Sanovat kotomaassaan, että oli paskareissu mutta tulipahan tehtyä...Se oli hulpea tutustumismatka Sandinaviaan..Turvikset kiittää kovasti saamastaan hyvästä turistiluokan palvelusta teitä Suomalaiset!!!!

    Äänestä

  • nukku.matti kirjoitti:

    Ei kantsi sulkea; antaa vain "turvapaikkaturistien" meuhkata keskenään. Heillä on käytössä hotellin tasoinen paikka Pielisen maisemineen...Katselkaat vain kaunista Pohjois-Karjalan upeata syystalven maisemaa..Ja kun ja jotkut heistä saanee oleskeluluvan, jos saa.....Mutta suurin osa joutunee palaamaan takaisin heidän rakkaisiin kotimaisemiin onnelisina mutta väsyneinä..Sanovat kotomaassaan, että oli paskareissu mutta tulipahan tehtyä...Se oli hulpea tutustumismatka Sandinaviaan..Turvikset kiittää kovasti saamastaan hyvästä turistiluokan palvelusta teitä Suomalaiset!!!!

    Tuohon menee kymmenen vuotta, jos emme me kansa lähetä niitä ennenmin takaisin.

    Äänestä

  • Tervaakoko kirjoitti:

    Tuohon menee kymmenen vuotta, jos emme me kansa lähetä niitä ennenmin takaisin.

    "Me kansa" ei ole oikea kaveri hoitamaan asiaa. Meillä ongelmien ratkaisuun ihan viralliset välineet. Ikävä kyllä sitä eivät kaikki ymmärrä ja rikolliset ottavat vallan omiin käsiinsä, heittelemällä polttopulloja.
    Heillehän asia ei ole tärkein, vaan olennaista on vaan päästä riehumaan.

    Äänestä

Suomeen oli tänä vuonna lokakuuhun mennessä tullut 18500 turvapaikanhakijaa. Nyt luku on jo selkeästi suurempi.
10 sekopäätä epäillää raiskauksesta. Siis reilusti alle promillea. Ja koko porukkaa syyllistetään tästä. Polttopullot lentelee ja ihmisiä hakataan.
Turvapaikanhakijat ovat tulleet tänne asiallisesti, hakeneet turvapaikkaa ja tulevaisuus näyttää mitä heille käy.
Ei näytä uutisten perusteella olo kovin auvoiselta lattiamajoituksissa. Ja täytyy sanoa, että epämääräisen ajan notkuminen epätietoisuudessa asuntoloissa, keskellä ei mitään, on raskasta.
Siellä on monenlaista hakijaa, myös niitä, joilla on jo nyt takanaan kohtuuttomia kohtaloita.
Niitä ei tarvitse tehdä enää kohtuuttomimmiksi.
Me kuitenkin elämme sivistysvaltiossa ja kykenemme kohtelemaan ihmisiä, kuten sivistysvaltiossa kohdellaan, asiallisesti.
Huijarit karsiutuvat, rikolliset saavat tuomionsa ja kunnon ihmisillä on oikeus elää rauhassa. Siihen ei tarvita öykkäreitä ja sekopäitä polttopulloineen ja rasistipropagandoineen.

Äänestä
  • Millä rahalla teet ton? Pakoon pinkoi asiakkaat.

    Äänestä

  • Eritettä kirjoitti:

    Millä rahalla teet ton? Pakoon pinkoi asiakkaat.

    Luuletko, että tulee halvemmaksi polttopulloja heittelemällä. Tämä on tilanne, jonka edessä olemme, halusimme tai emme.
    Ne vuodet, kun olisi voitu auttaa tulijoiden kotimaissa, ovat jo kaukana takanapäin.
    Nyt on tärkeää tehdä tilanteesta paras mahdollinen. Nopeat haastattelut ja ratkaisut. Jääjille mahdollisimman hyvä kotouttaminen.
    Näillä lääkkeillä kulut jäävät pienimmiksi mahdollisiksi ja hyödyt suurimmiksi.
    Muut vaihtoehdot lisäävät työtä, kuluja ja radikalisoitumista.

    Äänestä

Märäjälahti suljettava.

Äänestä

Ehdottomasti helsinkiin pakolaiset, siellä on tyhjiä kiinteistöjä vaikka kuinka paljon, ja työpaikkoja vaikka muille jakaa,,,ja jos eivät muuta keksi niin ottakoon posti heidät töihin, ne ovat orjatyövoimaa vailla!

Äänestä

Helsinki kantaakin ehdottomasti suurimman osan maahanmuuton kuluista, vastuista ja töistä. Siellä kuitenkaan ei ole ongelmana väestökato, eikä työttömyys. Maahantulijoiden kotouttaminen luo työpaikkoja ja hyvin tehtynä myös uusia veronmaksajia.
Tilanteesta, jolle kukaan ei nyt mitään voi, kannattaisi syrjäkuntien ottaa hyöty itselleen.

Äänestä
  • Kautta maan (myös Helsinki), turvapaikanhakijoista on ollut ongelmia.

    Äänestä

  • vartija.HKI kirjoitti:

    Kautta maan (myös Helsinki), turvapaikanhakijoista on ollut ongelmia.

    Kautta maan ja myös muualla maailmassa on suomalaisista ollut ongelmia. Se nyt vaan on fakta, että ihmiset aiheuttavat ongelmia.
    Suomessa on kuitenkin toimivat välineet (lainsäädäntö, koulutus, terveydenhuolto, poliisi, oikeuslaitos...) asioiden hoitamiseen.
    Jos ollaan huolissaan ääri-ilmiöiden leviämisestä (natsit, Isis...), tulisi huomata, että meillä on nyt loistava mahdollisuus tehdä kasvatustyötä (ei käännytystyötä) sellaistenkin kansojen parissa, jossa ihmisoikeudet ja tasa-arvoasiat eivät vielä ole meidän tasollamme. Se on tehokkainta sabotointia Isikselle. Hyvin hoidettu kotouttaminen vähentää radikalisoitumista ja levittää humaania arvomaailmaa maailmanlaajuisesti.
    Me voimme olla osa ongelmaa tai osa ratkaisua. Kuten kuuluisa suomalainen urheilufilosofikin aikoinaan sanoi... se on "up yours". ; )

    Lieksassa esim. somaliväestön kotouttaminen kusi kintuille siinä että heitä kohdeltiin kuin kuninkaallisia. Kantaväestöä ei kuunneltu, kaikki syy oli aina kantaväestössä. Maahanmuuttokeskustelussa Tukipisteellä luotiin perusta sille että kantaväestön suut kyllä tukitaan jos kertovat lukuisista ahdistelutapauksista, rintojen puristelusta, seuraamisesta..... Mamut tiesivät hyvin äkkiä että he ovat nro 1 kaupungin silmissä ja kantaväestö on toisen luokan kansalaisia heihin verrattuna. Heidät opetettiin saamaan sen mitä pyysivät ja hehän saivat. Tästä on lukuisia esimerkkejä elävässä elämässä myös heidän itsensä kertomana.
    Hyysärit natisevat rasismista mutta voin väittää että te itse synnytitte Lieksaan rasismin. Ei kukaan muu.

    Äänestä

  • pitää.kysyä.penalta kirjoitti:

    Amirkhani vaatii turvapaikanhakijoilta kunnioitusta Suomea kohtaan: "Muussa tapauksessa voi painua helvettiin"

    Amirkhani sanoo, että maan lakeja ja kulttuuria pitää kunnioittaa.

    - Muussa tapauksessa voi painua helvettiin Suomesta, hän lataa.

    - Rasistiksi muuttuminen on maailman helpoin asia, se ei vaadi mitään ponnistuksia. Siksi siihen ei saa antaa mahdollisuutta.

    Amirkhani nostaa esiin myös huolen, joka vanhemmilla on nuorista tytöistä.

    - Minullakin on viisi siskoa. En voi luvata, mitä tapahtuisi, jos joku tekisi heille pahaa, hän kertoo."

    Lähde: IL

    Äänestä

  • pitää.kysyä.penalta kirjoitti:

    Lieksassa esim. somaliväestön kotouttaminen kusi kintuille siinä että heitä kohdeltiin kuin kuninkaallisia. Kantaväestöä ei kuunneltu, kaikki syy oli aina kantaväestössä. Maahanmuuttokeskustelussa Tukipisteellä luotiin perusta sille että kantaväestön suut kyllä tukitaan jos kertovat lukuisista ahdistelutapauksista, rintojen puristelusta, seuraamisesta..... Mamut tiesivät hyvin äkkiä että he ovat nro 1 kaupungin silmissä ja kantaväestö on toisen luokan kansalaisia heihin verrattuna. Heidät opetettiin saamaan sen mitä pyysivät ja hehän saivat. Tästä on lukuisia esimerkkejä elävässä elämässä myös heidän itsensä kertomana.
    Hyysärit natisevat rasismista mutta voin väittää että te itse synnytitte Lieksaan rasismin. Ei kukaan muu.

    Rasismi ei synny siitä, että kuntaan muuttaa erivärisiä ihmisiä. Rasismi syntyy peloista, ennakko- ja harhaluuloista.
    Ihan yhtä epäloogista olisi syyttää koulukiusattuja kohtalostaan. "Mitäs tulivat rääkättäviksi."
    Lieksan sosiaalitoimi on tehtävänsä hoitanut asianmukaisesti. Heidän tekemisiään on moneenkertaan kyseenalaistettu, tutkittu, eikä kertaakaan ole löydetty väärinkäytöksiä.
    Lieksassa kotouttaminen on sujunut asiallisesti. Suurin ongelma on ollut pienen rasistijoukon rikollisuus ja heidän kunnalle tuoma negatiivinen julkisuus.

    Et oikein ymmärtänyt mitä tarkoitin.
    Rasismin siemen kylvettiin maahanmuuttokeskustelussa Tukipisteellä jossa huudettiin hyysärin toimesta LOPETA LOPETA kun huolta aiheuttavia asioita tuotiin esille. Jopa vanhan miehen puheista tehtiin rikosilmoitus vaikka hän kertoi omia kokemuksia (syyte hylättiin). Väkivalloin ei lieksalaisten mieliä muuteta, se vain lisää vastustusta.
    Tämän yksipuolisen keskustelutilaisuuden takia rasismin ja vihan kipinä syttyi. Maailmanäitiä leikkivät henkilöt avasivat Pandoran lippaan.

    Uskon että karma toimii ja he löytävät nämä lieksalaisille tekemänsä vääryydet vielä edestään. Miettiköön jokainen hyysäri onko vastoinkäymisiä jo nyt tullut kohdalle? Onko tullut mietittyä omia tekoja?

    Äänestä

  • värillä.ei.ole.väliä kirjoitti:

    Uskon, että ymmärsin. Minä vain ajattelen asiasta toisin.

    On monenlaisia tapoja tuoda huolia esille...
    Jos väline on väärä - rasistinen nimittely ja väkivalta- jää viesti kuulematta. Jos "huolta" käytetäänkin vain välineenä rasistiselle toiminalle, se on yksinomaan häikäilemätöntä.
    Huoli on myöskin eri asia, kuin todellinen riski. Maahanmuuttajien tulo ei ole olennaisesti lisännyt Lieksan väkivaltarikoksia, muuten kuin kantaväestön tekemien osalta.
    Lieksalaisiin rasisteihin kohdistuneesta väkivallasta tai ahdistelusta ei ole nostettu syytteitä.
    Lieksalaislle on myös annettu mahdollisuus tulla kertomaan huolistaan ja osallistumaan keskusteluun asioista. Jos ei osaa näitä mahdollisuuksia asiallisesti käyttää, niin voi syyttää vain itseään.

    Ihan oma lukunsa onkin sitten sosiaalityöntekijäiden ahdistelu ja mustamaalaminen sekä persujen aloitteet "puhtaiden" kokoustilojen saamiseksi ja ely-tuista luopumiseksi. Ne vätävät jo sanattomiksi.

    Äänestä

  • "Tilanteesta, jolle kukaan ei nyt mitään voi, kannattaisi syrjäkuntien ottaa hyöty itselleen."

    Kun nämä syrjäseudulla olevat Vokit ovat turvallisuusuhka. Niitä aletaan siksi sulkea.

    Äänestä

  • Lue-aloitus kirjoitti:

    "Tilanteesta, jolle kukaan ei nyt mitään voi, kannattaisi syrjäkuntien ottaa hyöty itselleen."

    Kun nämä syrjäseudulla olevat Vokit ovat turvallisuusuhka. Niitä aletaan siksi sulkea.

    Poliisi voi olla keikalla Valtimolla tai Juuassa kun Lieksassa räsähtää. Apua ei saa kantaväestö eikä myös maahanmuuttajat. Turvattomaksi on käynyt elämä Lieksassa.

    Äänestä

  • UPDATE_11334463 kirjoitti:

    Uskon, että ymmärsin. Minä vain ajattelen asiasta toisin.

    On monenlaisia tapoja tuoda huolia esille...
    Jos väline on väärä - rasistinen nimittely ja väkivalta- jää viesti kuulematta. Jos "huolta" käytetäänkin vain välineenä rasistiselle toiminalle, se on yksinomaan häikäilemätöntä.
    Huoli on myöskin eri asia, kuin todellinen riski. Maahanmuuttajien tulo ei ole olennaisesti lisännyt Lieksan väkivaltarikoksia, muuten kuin kantaväestön tekemien osalta.
    Lieksalaisiin rasisteihin kohdistuneesta väkivallasta tai ahdistelusta ei ole nostettu syytteitä.
    Lieksalaislle on myös annettu mahdollisuus tulla kertomaan huolistaan ja osallistumaan keskusteluun asioista. Jos ei osaa näitä mahdollisuuksia asiallisesti käyttää, niin voi syyttää vain itseään.

    Ihan oma lukunsa onkin sitten sosiaalityöntekijäiden ahdistelu ja mustamaalaminen sekä persujen aloitteet "puhtaiden" kokoustilojen saamiseksi ja ely-tuista luopumiseksi. Ne vätävät jo sanattomiksi.

    "Ihan oma lukunsa onkin sitten sosiaalityöntekijäiden ahdistelu ja mustamaalaminen sekä persujen aloitteet "puhtaiden" kokoustilojen saamiseksi ja ely-tuista luopumiseksi. Ne vätävät jo sanattomiksi."

    Tästä paskasta voitte syyttää Saastamoista. Kula lie keksi tuonkin ely-tuki jutun? Vaikuttaa yksin Saastamoisen keksinnöltä. Ei kaikki persut ole nuin hölmöjä.

    Äänestä

  • apua.ei.saa.ajoissa kirjoitti:

    Poliisi voi olla keikalla Valtimolla tai Juuassa kun Lieksassa räsähtää. Apua ei saa kantaväestö eikä myös maahanmuuttajat. Turvattomaksi on käynyt elämä Lieksassa.

    Poliisi voi olla keikalla jopa Rautavaaralla, kuuluu Nurmekseen. On vain yksi poliisipartio.

    Äänestä

  • ihme-ukko-puh.johtajana kirjoitti:

    "Ihan oma lukunsa onkin sitten sosiaalityöntekijäiden ahdistelu ja mustamaalaminen sekä persujen aloitteet "puhtaiden" kokoustilojen saamiseksi ja ely-tuista luopumiseksi. Ne vätävät jo sanattomiksi."

    Tästä paskasta voitte syyttää Saastamoista. Kula lie keksi tuonkin ely-tuki jutun? Vaikuttaa yksin Saastamoisen keksinnöltä. Ei kaikki persut ole nuin hölmöjä.

    Ei Saastamoinen ole yksin syyllinen. Saman sopan hämmentäjiä ja innokkaita sellaisia löytyy demareista, vasemmiston edustajasta puhumattakaan.

    Äänestä

  • Poliittinensoppa kirjoitti:

    Ei Saastamoinen ole yksin syyllinen. Saman sopan hämmentäjiä ja innokkaita sellaisia löytyy demareista, vasemmiston edustajasta puhumattakaan.

    ei ole muista puolueista puheenjohtajat nuin möläytelleet kuin saastamoinen

    Äänestä

  • UPDATE_11334463 kirjoitti:

    Kautta maan ja myös muualla maailmassa on suomalaisista ollut ongelmia. Se nyt vaan on fakta, että ihmiset aiheuttavat ongelmia.
    Suomessa on kuitenkin toimivat välineet (lainsäädäntö, koulutus, terveydenhuolto, poliisi, oikeuslaitos...) asioiden hoitamiseen.
    Jos ollaan huolissaan ääri-ilmiöiden leviämisestä (natsit, Isis...), tulisi huomata, että meillä on nyt loistava mahdollisuus tehdä kasvatustyötä (ei käännytystyötä) sellaistenkin kansojen parissa, jossa ihmisoikeudet ja tasa-arvoasiat eivät vielä ole meidän tasollamme. Se on tehokkainta sabotointia Isikselle. Hyvin hoidettu kotouttaminen vähentää radikalisoitumista ja levittää humaania arvomaailmaa maailmanlaajuisesti.
    Me voimme olla osa ongelmaa tai osa ratkaisua. Kuten kuuluisa suomalainen urheilufilosofikin aikoinaan sanoi... se on "up yours". ; )

    On the "blob" Painu nyt jo perseeseen palstalta puolustelemasta noita raiskaaja muslimeja!! Kaiken näköisiä monikulttuuri paskoja se Suomi elättää ,niinkuin sinua !! Paikkasi olisi muslimien keskuudessa panopuuna, saisit monikulttuuria kunnolla, raiskauksien ja väkivallan kohteena, ja lopuksi kivityksen kuoliaaksi kun kaverisi muslimi kyllästyisi väljään perseesi!!

    Äänestä

  • UPDATE_11334463 kirjoitti:

    Uskon, että ymmärsin. Minä vain ajattelen asiasta toisin.

    On monenlaisia tapoja tuoda huolia esille...
    Jos väline on väärä - rasistinen nimittely ja väkivalta- jää viesti kuulematta. Jos "huolta" käytetäänkin vain välineenä rasistiselle toiminalle, se on yksinomaan häikäilemätöntä.
    Huoli on myöskin eri asia, kuin todellinen riski. Maahanmuuttajien tulo ei ole olennaisesti lisännyt Lieksan väkivaltarikoksia, muuten kuin kantaväestön tekemien osalta.
    Lieksalaisiin rasisteihin kohdistuneesta väkivallasta tai ahdistelusta ei ole nostettu syytteitä.
    Lieksalaislle on myös annettu mahdollisuus tulla kertomaan huolistaan ja osallistumaan keskusteluun asioista. Jos ei osaa näitä mahdollisuuksia asiallisesti käyttää, niin voi syyttää vain itseään.

    Ihan oma lukunsa onkin sitten sosiaalityöntekijäiden ahdistelu ja mustamaalaminen sekä persujen aloitteet "puhtaiden" kokoustilojen saamiseksi ja ely-tuista luopumiseksi. Ne vätävät jo sanattomiksi.

    Minne tuolta top seikolijalta on unohtunut mamujen häiriköinti rantalan koulussa? siellä oli somppu kuristanut suomalaista oppilasta niin pitkään että tämä suomalainen oppilas oli jo väriä vaihtanut!! Onneksi siihen oli sitten opettajia tullut!! Että tällaista monikulttuuria nämä somput ja muut muslimipaskiaiset tuovat !! KAIKKI PAKOLAISET JA SOMALIT VÄLITTÖMÄSTI POIS SUOMESTA !!!!!!!

    Äänestä

"Hyysärit natisevat rasismista mutta voin väittää että te itse synnytitte Lieksaan rasismin. Ei kukaan muu."

Hyvää Joulua omantuntonne kanssa.

Äänestä
  • Ja sitten voisi vielä syyttää muitakin rikosten uhreja heihin kohdistuneista rikoksista. "Mitäs olivat olemassa!"
    Ymmärsinkö logiikkasi nyt oikein?

    Äänestä

  • UPDATE_11334463 kirjoitti:

    Ja sitten voisi vielä syyttää muitakin rikosten uhreja heihin kohdistuneista rikoksista. "Mitäs olivat olemassa!"
    Ymmärsinkö logiikkasi nyt oikein?

    Lieksassa on ollut tarkoitushakuista salailua maahanmuuttoasioissa. Viimeisenä tuli oikein lehden kautta ilmi asioiden kaunistelu pakolaiskeskuksessa, kaunistelijana opiston rehtori. Ei ole ihme, jos herättää epäluottamusta virkahenkilöihin.

    Äänestä

  • UPDATE_11334463 kirjoitti:

    Ja sitten voisi vielä syyttää muitakin rikosten uhreja heihin kohdistuneista rikoksista. "Mitäs olivat olemassa!"
    Ymmärsinkö logiikkasi nyt oikein?

    Sinä nyt yleistät tuota ihan oman mielesi mukaan.

    Äänestä

mulle kävisi että vaikka armeijan resurssit hoitaisivat vartioinnin, olisi niilläkin jotain realistista tekemistä.

Äänestä
  • Lieksalaisten rasistien vartioinninko? Fiksumpaahan olisi työllistää pojat vahtimaan toinen toisiaan. Tulisi töitä, verotuloja ja rasisteilla olisi rittävästi tekemistä vaklatessaan toistensa älypuhelimia.

    Äänestä

Asukkaat siirrettävä keskustaan. Vuokrataloilla sata asuntoa.

Äänestä
  • Ei missään tapauksessa. Sitten se vasta hulabaloo alkaa. Mamujen yömekkalointi vain lisääntyy entisestään.

    Äänestä

Kempeleellä on pantu liikkeelle kansalaisaloite, jossa kerätään nimiä alaikäisten turvapaikanhakijoiden asumisyksikön lakkauttamiseksi.

Pitäisikö Lieksassa aloittaa nimienkeruu että tämä hulluus saadaan loppumaan. Ymmärtäisivät poliittiset päättäjät ja 'pinkopehkoset' mikä on kuntalaisten tahtotila.

Äänestä
  • Kirjoitan nimeni heti, kun joku listan esittää.

    Äänestä

Aivan vastuutonta Kristilliseltä opistolta perustaa pakolaiskeskus kuntaan, jossa ei ole kuin yksi poliisipartio, joka voi olla toisella puolen Pielistä tai Nurmeksessa kun jotain tapahtuu. Vaan tietäähän sen kun on tämä yksi vassari mamun vierihoitaja siellä johtokunnassa...

Äänestä

"eräällä paikkakunnalla loppuivat pikkukoululaisten pahoinpitelyt kuin seinään heti, kun lehdistöön vuoti tieto, että paikkakunnalla oli viikon välein pahoinpidelty kaksi alakoululaista. Koulu ja poliisi olivat salanneet tiedon, jonka muuan toimittaja vahingossa kuuli, kun kaksi oppilaiden vanhempaa kuiskutteli siitä keskenään huoltoasemalla. "

Olisiko aika tiedottaa esim. Rantalan koulun tilanteesta

Äänestä
  • Mitäs Rantalassa tapahtuu?

    Äänestä

Lieksan poliisiasema
Käyntiosoite: Urheilukatu 3, 81700 Lieksa
Lieksan poliisiasemalla ei ole poliisipäivystystä.

Lähin poliisipäivystys
Torikatu 9, 80100 Joensuu

https://www.poliisi.fi/ita-suomi/yhteystiedot

Käytännössä Lieksassa ei siis ole partiota aina paikalla.

Äänestä
  • Pohjois-Karjalassa on vain kaksi poliisipiiriä, Joensuun ja Nurmeksen kihlakunnat.

    Äänestä

Kempeleessä taisi ihmisillä ruveta silmät aukeamaan, että mihin tuo hyysääminen johtaa! Ja helsingissä ei ole väestökato, vaan on työpaikkoja, meillä on väestökato, eikä ole työpaikkojakaan? Mitä perkelettä ne mamut tänne jää kun tilanne on mikä on!

Äänestä
  • Jokohan Sipilällä on eksoottiset vuokralaiset? Taisi olla vuosisadan moka häneltä.

    Äänestä

Niinpä. Meillä ei ole työpaikkoja. Työttömiksikö hyysärit heitä haluaa?
Tässäkin ketjussa kun joku lätisi, että nyt pitää syrjäseutujen ottaa hyöty irti.

Äänestä
  • Hyysärin laskuoppi, ihanaa, saatiin esim. 10 työpaikkaa, mutta samalla saimme 100 elätettävää. Siis -90. Tajuatko hyysis tämän laskennon?

    Äänestä

Kyllä nämä vastaanotto keskukes pitää keskittää jonnekin mahdollisimman kauas asutus keskuksista joku inarin jänkä olisi sopiva paikka. Siellä saisivat tapella keskenään ja pois silmistä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Suljetaanko kirjoitti:

Sisäministeri Orpo: Turvallisuuden kannalta väärissä paikoissa olevia vastaanottokeskuksia suljetaan.

Turvallisuuden kannalta väärissä paikoissa olevia vastaanottokeskuksia suljetaan, sisäministeri Petteri Orpo (kok) sanoo.

Esimerkiksi hän mainitsee keskukset, jotka ovat liian kaukana poliisin näkökulmasta. Vielä ei ole tiedossa suljettavia paikkoja.

Samalla valmistelussa on lainmuutos, joka mahdollistaa vartiointiliikkeiden vartijoiden työskentelyn vastaanottokeskusten sisällä. Tällä hetkellä vartijat saavat toimia vain keskusten ulkopuolella.

STT http://www.iltalehti.fi/uutiset/201511270151326_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu