Apinalauma A-studiossa

Suvakkien selittelyilta.
1087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ensin valehtelevat ja sitten lähtevät kotiin katsomaan raiskausvideoita.

Äänestä

Kaikki pojat ovat aivan kauhuissaan näistä uutisista. Ei tulisi mieleenkään. Joku humanoidi ollut asialla.

Äänestä

Mikään ei muuttunut minun päässäni, vaan päin vastoin, sietämättömyyteni vai kasvoi entisestään.
On turha selitellä tehtyjä tekemättömiksi.

Äänestä

En viitsi edes katsoa, annan ylen jo valmiiksi.

Äänestä

Kukaan ei sano julkisuudessa suoraan, mikä on todellinen syy nuorten arabi miesten maahantuloon. SEKSI. Arabimaissa ei saa nuorta naista.
Arabi mies tappaa vaikka itsensä saadakseen vaalean neitsyen.
Toisaalta pakolaisten joukossa on kaikki muslimi homot.

Tämän on hyödyntäneet Suomessa asuvat iraqilaiset ja afgaanit sekä somalit. Ensin he lainaavat rahat matkaan tai rahastavat ne joilla on varaa. Lainarahoista saa hyvän koron.
Toisaalta Suomessa asuvat saavat helpon työn, kun rupeavat tulkeiksi ja muiksi virkamiehiksi. Palkan maksaa suomalainen veronmaksaja.

Kanada tekee viisasta pakolaispolitiikkaa. Ei nuoria miehiä.

Äänestä
  • Tulkit on kantasuomalaisia. Mamut tekee ilmaiseksi vapaaehtoistyönä.

    Äänestä

  • "Arabimaissa ei saa nuorta naista"
    Muuten vain mennään naimisiin 9-vuotiaiden kanssa. Siellä ei saa kyllä sellaisia ihania suomiblondeja, ainoastaan karvaisia koukkunokkia.

    Äänestä

lähi-itä-homogeenejä maahan, mutta perseenkö kautta ne lisääntyy?

Äänestä
  • Kuulemma afrikassa synnytyslaitoksilla joudutaan arpomaan että tuliko lapsi vai valtava paskapökäle.

    Äänestä

Aika paljon samaa mieltä. Mikään suomalaisten tapojen valistus ei muuta raiskaajia. Sama kuin yrität raitistaa puheella alkoholistia. Mitään erityisiä suomalaisia tapoja ei ole, toisen ihmisen kohtaamisissa tavat ovat länsimaissa samanlaiset. En ole käynyt islamilaisissa maissa, paitsi Turkissa. Kyllä naiset liikkuivat siellä vapaasti. Saudi-Arabiasta tiedän- on paha mennä naisena sinne. Nainen elää eristettyä elämää, ei saa ajaa autoa, musta kaapu niskaan ulos mennessä, ei baareja, kahviloita,elokuvia jne. Lieneekö suojelua raiskauksen varalta?? Raiskaajaksi ei synnytä, raiskaaja itse on joutunut pahoinpitelyn uhriksi. Islaminuskoisten ympärileikkaus on kauheinta väkivaltaa. Muka Abrahamin määräys. Ukkeli oli satavuotias, ja varmaan jo hourasi - ja hourupäissään leikkeli itse muniaan. Tätä islamistit nyt seuraavat ohjenuoranaan. Tapahtui useita tuhansia vuosia sitten. Miksi Abrahamia ei oltu leikattu lapsena, ja keksikö hän itse tämän höpsötyksen?Ehdottomasti kiellettävä poikien ympärileikkaus ja tyttöjen alapään leikkely Suomessa! Laki tästä heti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihan.vaan.koskettelua kirjoitti:

Suvakkien selittelyilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu