Kuinkahan paljon täällä on aitoja trolleja

ei siis satunnaisia kirjoittajia, mutta about ammatikseen trollaajia. Välillä mietin, että mitä jos täällä joku pelleilee ihan 6-0 toisten kustannuksella. Kun tuntuu välillä, että hän 8kaivattuni) voisi olla täällä, mutta sitten tajuan, että ei ole edes kovin vaikeaa olla trollikirjoittaja, helpostihan sitä arvailee, mitä lukija haluaa kuulla.
1176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Säälin sivullisia. Trollit nauttii aina :(

Äänestä

On täällä ammattitrollaajia. vuosikausia harjoittaneet. Ottavat just ne peliinsä, jotka tarvii sitä eniten. Älykäs narsisti nykyään tekee hommat netissä koska ei ole mitään riskiä jäädä kiinni. Joku tulee tosissaan purkamaan sydäntä näille palstoille. voi olla yksinäinen, vaikka sairas ihminen tai vähän vanhempi, jolla elämä on kohdellut kaltoin. Hakee viimeisellä oljenkorrellaan ymmärrystä. Joutuu helposti trollien kynsiin. Siinä hommat päätyy äkkiä itsemurhaan. Mutta mitä se haittaa. Eihän kukaan ole vastuussa toisista ihmisistä loppujenlopuksi. Kaikilla vaan kun ei ole väylää esim. IRL purkaa tuntojaan tai joku asia on niin kipeä, ettei voi puhua sitä muualle kuin nettiin.

Äänestä
  • "Ottavat just ne peliinsä, jotka tarvii sitä eniten. "

    Olet itse trolli koska sanot että joku tarvii trollausta.

    Äänestä

  • mitähätoikin kirjoitti:

    "Ottavat just ne peliinsä, jotka tarvii sitä eniten. "

    Olet itse trolli koska sanot että joku tarvii trollausta.

    Tarkoitin ihan vaan, että ovat ymmärryksen tarpeessa, jonka trollit sitten kääntävät pelikseen. Kirjoitin sen tosiaan huonosti. Olen todella pahoillani tästä huonosti kirjoitetusta osasta.

    Äänestä

En trollaa, taidan olla rakastunut suhun nainen... auta mua apua. Soita tai jotain, heti tänään. Ei oo ketään muita kun se oot sinä joka laittoi pääni sekaisin..!

Äänestä

Vastasin huvin vuoksi ekoihin aloituksiin. Tuntuu että oon täällä yksin nyt, lähden kyllä tästä, on tekemistäkin. Mä uskon että suurin osa on trollien tehtailemia. Ne jotka joskus täällä avautuu oikeesti saa huomata että trollit on jo tarttuneet kirjoituksiisi. Onneksi mulla ei ole ketään täällä, en luule sellaisia joten trollit saa olla.

Äänestä

Kaikki on päänne sisällä. Uskotte ja toivotte, että joku oikea vastaa ja muut ovat trolleja. Aloituksethan ovat usein tyyliin "Oletko täällä kulta?", mitä tuohon voi palstalla olija vastata kuin "kyllä olen", sitten kun paljastuu, ettei vastaajista löytynytkään se oikea, niin kaikki on ollut julmaa vedätystä.

Äänestä

Siellä on sellaisiakin trolleja, jotka pääsevät sähköpostienkin sisälle. Siitä on sitten hyvä repiä tuttuja juttuja... BP (Muuten mitäs sulla on mielessä?) Kuulostaako tutulta?

Äänestä

Tyhmä ei ole se joka aloittaa, eikä se joka vastaa. Tyhmä on oikeasti mun mielestä se joka uskoo nämä itselleen..:) sorri vaan. Mä jätän teidät nyt trollien armoille.

Äänestä

mikään trolli, mutta trulli kylläkin. Just kävin luudastani pöläyttämässä syksyn pölyt pois, semmosella 10 kilsan lenkillä. Pitää nääs olla puhdas luuta kun vien sen 10 000 kilsan huoltoon Kyöpelivuorelle ;).

Joo, että lauantaita vaan -), ja olkaa ihmisiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KovaaPeliä kirjoitti:

ei siis satunnaisia kirjoittajia, mutta about ammatikseen trollaajia. Välillä mietin, että mitä jos täällä joku pelleilee ihan 6-0 toisten kustannuksella. Kun tuntuu välillä, että hän 8kaivattuni) voisi olla täällä, mutta sitten tajuan, että ei ole edes kovin vaikeaa olla trollikirjoittaja, helpostihan sitä arvailee, mitä lukija haluaa kuulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu