Kempeleessä mielenosoitus menossa ja

27139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Mielenosoitus alkoi Kempeleessä – alaikäisten turvapaikanhakijoiden yksikkö evakuoitu





(KUVA: Ville Honkonen)

Julkaistu: 28.11. 14:26






   
















Advertisement
Arviolta parisataa ihmistä on kokoontunut mielenosoitukseen Kempeleessä.

Mielenosoituksen järjestäjät kertoivat ennakkoon, että mielenosoitus on järjestetty pääministeri Juha Sipilän hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa vastaan.

Alunperin mielenosoittajien oli tarkoitus kävellä K-supermarketin edustalta alaikäisten turvapaikanhakijoiden asumisyksikön eteen, mutta heti tilaisuuden alussa osallistujien keskuuteen levisi epätietoisuus siitä, minne he voisivat marssivat, sillä asumisyksikkö oli evakuoitu.

Oulun poliisi kertoo Ilta-Sanomille, että Oulun Diakonissalaitos (ODL) vastaa sen tiedottamisesta, minkä vuoksi turvapaikanhakijoiden asuntola on tyhjennetty asukkaista. ODL ei kuitenkaan ole vastannut Ilta-Sanomien yhteydenottopyyntöihin eikä kommentoinut asiaa myöskään STT:lle.



Mielenosoituksen järjestäjät kertoivat ennakkoon, että mielenosoitus on järjestetty pääministeri Juha Sipilän hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa vastaan.

Mielenosoituksen järjestäjät kertoivat ennakkoon, että mielenosoitus on järjestetty pääministeri Juha Sipilän hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa vastaan. (KUVA: Ville Honkonen)

Pienen harkinnan jälkeen väki lähti kaupan parkkipaikalta letkassa kunnantalolle. Letkassa oli arviolta 120 ihmistä.

Kempeleläinen Teija Nikkinen sanoo Ilta-Sanomille, että hän on paikalla mielenosoituksessa, koska haluaisi palauttaa turvallisuudentunteen sekä lapsille että aikuisille.

– Meillä on ihana ja turvallinen maa, jota ei saa pilata höpsöillä poliittisilla päätöksillä.

Lisää aiheesta hetken kuluttua.

Heidi Hietala

Äänestä

Onhan se hyvä, että edes jotakin tehdään, mutta eihän se auta. Hallituksen kanta pakolaiskriisiin ei muutu, koska eivät uskalla tehdä vastoin Merkelin tahtoa vaikka mitä tapahtuisi. Toista olisi, jos emme oli EU:ssa, silloin voisimme itse määrätä ulkorajoistamme ja tänne pyrkivistä.

Äänestä
  • Hallituksen kanta ei muutu, ennen kuin kansa alkaa väkivaltaiseksi, vähintäänkin alkaa polttaa vielä tyhjillään olevia vastaanottokeskuskiinteistöjä urakalla. Mielenosoitukset eivät auta tässä asiassa ollenkaan.

    Äänestä

Onkonan nuo partalapset siirretty pääministerin tarjoamaan asuntoon?

Äänestä
  • Luulis että nyt viimeistään Sipilä peruu että ei anna sitä taloa turvapaikanhakijoille

    Äänestä


  • Muuttuuko teidän Arhimmäen kanta, tai Niinistön kanta tai Rinteen kanta, hehän ovat marssineet Helsingissä pakolaisten puolesta. Kuvatkaa joku keitä siellä teillä marssii,ei varmasti marssi kuin näiden puolueiden edustajia jotka heitä eniten haluavat.

    Äänestä

Kempeleessä noin 300 osoittaa mieltä
Tänään klo 14:43

Kempeleessä osoitetaan parhaillaan mieltä pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa vastaan.

Paikalla on kolmisensataa ihmistä Oulun alueelta. He aikovat marssia keskustan marketilta turvapaikanhakijoiden tukiasumisyksikön luo.

Tunnelma paikan päällä on rauhallinen ja poliiseja ei näy paikalla juurikaan.

Mielenosoitus on ensimmäinen pääministeri Sipilän kotikunnassa Kempeleessä. Taustalla on Kempeleessä tapahtunut alaikäisen epäilty raiskaus, josta epäillään tukiasumisyksikön asukasta.

STT

Äänestä
  • Kuitenkin toivon Rajat Kiinni liikkeltä

    Ei marsseja 5-7.12.20015 näin osoitamme ettemme rähinöi vaan kerromme vain mielipiteemme.
    Media uutisoi vastamielenosoituksen rähinnöinnit Rajat Kiinni aikaan saamaksi.

    Äänestä

Pitäkää puolenne kempeleläiset!

Äänestä
  • Rinta rottingille kempeleläiset! Hengessa mukana Stadista!

    Äänestä

  • Stadissa marssitaan puolesta,vihervasemmisto ja demarit, joita varmasti sielläkin marssii,kuulutte varmasti suurin osa näihin , joten marssitte todellisuudessa pakolaisten puolesta, koska äänestättekin näitä.

    Äänestä

  • 2323 kirjoitti:

    Stadissa marssitaan puolesta,vihervasemmisto ja demarit, joita varmasti sielläkin marssii,kuulutte varmasti suurin osa näihin , joten marssitte todellisuudessa pakolaisten puolesta, koska äänestättekin näitä.

    Ihan sulle vaan tiedoksi stadissa vihataan näitä matuja. Unelmahöttö mielenosoitukseen kesällä saatiin väkeä vain kaikenmaailman iskelmälurittelijoiden voimalla. Unelmatilaisuus ei totuutta oikeasti kertonut.
    Vuosaari kaunis merellinen kaupunginosakin on näille paskoille lahjoitettu!
    Se on tietysti epämiellyttävää, että nämä Sipilän erikoissuojeluksessa olevat partalapsi-ipodimatut siirretään tietysti Helsinkiin turvaan.

    Äänestä

Kukahan tekisi palveluksen Suomelle ja uutisoisi tämän vaikka jollekkin arabiankielisell sivustoille? Voisi myös kertoa, että talo annetaan Sipilän talo annetaan todennäköisesti joidenkin syyrialaisten mallipakolaisten käyttöön.(Heidänhän hätäänsä vedottiin silloin, kun pakolaistulva alkoi).Eiköhän tarina jatku samalla kaavalla eteenpäinkin.

Äänestä

Tunnelma on rauhallinen, mutta Suomessa on harvoin nähty kylttiä 'saatanan pääministeri' ja vieläpä nimeltä mainittuna.

Äänestä
  • Tuskin Suomen historiassa on koskaan ollut näin vihattua päämisteriä, mitä Sipilä on tällä hetkellä.

    Äänestä

Se on hyvä että ihmiset ainakin yrittää ja toivoo että nämä helvetin ministerit lopettaa maan pilaamisen,
En usko että autaa eihän ne kuule järkevää puhette.
PR kiimaisia ministeriä jotka tekee ja lupaa tuolle saksan huoralle tehdä kaikki mitä se vaatii.
Omilla akoilla ja pentuilla on verorahoilla aisaitut vahdit ettei "pakolaiset " niitä raiska synti he pitäis joukkoraiskata silloin oppis.

Äänestä
  • Kutsu itsenäisyyden kannattajille:

    http://itsenainensuomi2015.fi/tervetuloa-tapahtumamme-kotisivulle/

    Jo mukana olevia toimijoita ovat:

    Rajat Kiinni! -kansanliike

    Perheiden hyvinvoinnin puolue ry

    Erotaan EU:sta kansanliikke

    ’Irti EU’:sta kansalaisaloite

    Kansanliike pakolaispolitiikkaa vastaan

    ’Hallitus alas’-ryhmä

    Itsenäisyysfoorum ry

    1990-luvun laman uhrit Itsenäisyyspuolue (IPU)

    Äänestä

Hyvä kempeleläiset! Joku edes yrittää pitää suomalaisten alaikäisten puolta.

Matujen pennuthan siirrettiin heti piiloon viranomaisten toimesta etteivät vaan tunne oloaan ei-toivotuiksi.

Äänestä

Mikähän on todellinen osallistujamäärä? Matujen vastaisten protestien määrää aina vähätellään, kun taas suvakkimarssien osallistujamäärää liioitellaan. Tämä on todistettu jo moneen kertaan.

Äänestä

Taistele Sipilä vastaan että saat lisää noita apinoita suomeen

Äänestä

Vale turvapaikanhakijaryntäyksen aikana elokuusta alkaen on jatkuvasti Yle ja valtamedia valehdellut ja vääristellyt törkeästi.
Turvapaikanhakijoista uutisoitaessa mainittu aina Syyrian sota ja pakolaiset.
Valetta; Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista on 2 % syyrialaisia.
Turvapaikan hakijoiden juttuja kuvitettaessa kuviin haetaan aina naisia ja lapsia.
Valetta: Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista on 85 % yksin tulevia miehiä.
Valehdellaan,että turvapaikanhakijat tulevat kriisialueilta ja sotaa pakoon.
Valetta: Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista 90 % Eli 25 000 ovat tulleet Irakista ja Somaliasta.Nämä maat on esim.Ruotsissa katsottu turvallisiksi joten ei suojelun tarvetta.Missään tapauksessa näissä maissa ei ole sotaa.On turvallisia alueita
Tähän vääristelyyn on eniten syyllisiä : YLE Iltasanomat Iltalehti MTV.
Kaleva, Savon sanomat Aamulehti

Pyydänkin kaikkia boikotoimaan näita tiedotusvälineitä: Ei osteta näitä lehtiä irtonumeroina ja perutaan tilauksia. YLE: n ohjelmapolitiikan tulee olla tasapuolista.
On törkeää että me kustannetaan pakkoverolla YLE:n toiminta ja YLE syöttää meille muunnettua totuutta, valehtelee ja pimittää tietoja.Jos monikulttuurisuus on tätä ,siitä pitää luopua.

Äänestä

Moi, kaikille. Kun Sipilã on tarjonnut hänen kotinsa Kempeleessä pakolaisille, olin sitä huolissani, ja puhuin minun naapurini ja ystäväni kanssa tästä aiheesta ja kerroin että kun pakolaiset tulevat Kempeleeseen, heti alkavat raiskaukset ja murhat. Naapurini ei uskonut.... He kylmäverisesti ja julmasti leikkaavat pois ihmisten päät ja vartalojen osat. Sen tiedän ihan varma, koska joskus karkasin pois nimenomaan semmoisesta maasta, jossa raiskaukset on ihan tavallinen asia, ne helposti leikkaavat ihmisiä osiin kuin lampaita..
Valitettavasti, se ei ole minun vallassani sulkea Suomen rajat ja potkia kaikkia tästä pois, jotta voisimme elää rauhassa, kuin ennen.
Hirveästi pelkään ja olen huolissani minun tytärestäni ja tyttärentyttärestäni, jotka asuvat Oulussa ja lapsenlapsi käy alakoulussa. Oikein pelkään heistä ja kaipaan rauhallista suomalaista elämää, kuin oli ennen sitä katastrofia.
Kyyneleitäni eivät kuivuu, näin kova pelko nyt tuli meidän rauhallisen talomme, meidän ihanan Suomeen.

Äänestä

"Saatanan Sipilä" luki pääministerin kotikylän asukkaiden kyltissä! Miten osuittekin naulan kantaan. Voimia Kempeleeseen asianne puolesta!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


vokki-evakoitu kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1448679530581.html

...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu