Jumala on antanut

Jumala antaa jokaiselle ihmiselle oman maansa ja valta-asemansa, kuten Israelille. Piru pyörii ja koettaa varastaa niitä ihmisten itsekkyyden kautta, että he tulevat muka suureksi omassa mielessänsä. ei ole hyvä varastaa toisen omaa, eikä tehdä vääryyttä.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

juu sama myös koskee parisuhteita ja kaikkea muutaki.. hienompaa on se mitä jo on eikä se mitä toisel on

Äänestä

Jumalan kalu sykkii kun katsoo uskonsotia.

Äänestä
  • Kerjäät siis sodat ja terroriteot Jumalan Suomelle antaneelle maapalstalle PILKKAAMALLA JA HÄPÄISEMÄLLÄ Häntä?
    Hän ei tahtoisi...mutta joskus Hänen Pyhyytensä vaatii Häntä sallimaan?

    Ehkä joku toivoisi Hänen aloittavan -sinusta? Olisiko oikein, saisitko ansiosi mukaan?Mieti sitä, jos osaat ajatella.

    Äänestä

Ei ole antanut, vaan se on psykolginen perimä jonka olemme syntymässä saaneet kannettavaksemme eli perisynti joka määrittelee ja ohjaa tekojamme, piilotajuisesti siihen suuntaan mikä tuo perimä.

Toki voimme elämämme aikana itse vaikuttaa tuohon valinnoillamme, jolloin seurakset lieventyvät
VOIMME MYÖS VAPAUTUA tusta syyn ja seuraksen ketjusta ymmärtämällä, miten ja miksi se on menneisyydessä syntynyt, ja miksi se periytyy

Se on monien sukupolvien ketju jota me tässä elämässämme toteutamme

Syyllä on aina seurauksensa, eivätkä voi päättyä fyysisessä kuolemassa, siksi niiden on jatkettava uudessa tulevassa elämässä jossa pieni viaton lapsi saa ne kannettavakseen

Jumalalla ei ole sen kanssa mitään tekemistä, se on vain syntynyt väärinkäsityksenä tuon lain toiminnasta

Äänestä

niin on. Viimeinen taistelu Israelin vuorilla on alkanut.Jumala on koonnut maailman armeijat Lähi-Itään. Harmagedonin taistelu käydään siellä. Huonosti taitaa käydä ahneelle ihmiskunnalle. Mutta ei kaikki tuhoudu. Sen takia näitä päviä on lyhennetty. Odotellaan vielä hetki. Silti se tulee kuin varas yöllä. Seke.

Äänestä
  • Siis JEESUS. Senjälkeen räjähtää...pilkkarit ja uskottomat jäävät katsomoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Taneko kirjoitti:

Jumala antaa jokaiselle ihmiselle oman maansa ja valta-asemansa, kuten Israelille. Piru pyörii ja koettaa varastaa niitä ihmisten itsekkyyden kautta, että he tulevat muka suureksi omassa mielessänsä. ei ole hyvä varastaa toisen omaa, eikä tehdä vääryyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu