JSN puh.joht.:”Todella kyseenalaista”

Jyrähdys hallintarekisteristä Ylellä: ”Todella kyseenalaista”

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen katsoo, että valtiovarainministeriö on tieottanut hallintarekisterilain valmistelusta tavalla, joka rikkoo valtionhallinnon tasapuolisen tiedottamisen periaatetta.

Hän luonnehtii Ylen haastattelussa koko hallintarekisterin valmistelua ”todella kyseenalaiseksi”.

Aamulehti paljasti lauantaina, että valtiovarainministeriö listasi toimittajia, joita haluttiin kutsua tekemään haastatteluita hallintarekisteristä ja päätti vuotaa valmistelun taustamateriaalia yhdelle tiedotusvälineelle. Ministeriön viestintäosaston laatimaan muistioon kirjattiin myös viestinnällisiä karikoita.

– Viestinnässä on kolme miinaa: Viranomaisten tiedonsaannin vaikeutuminen (asiallisesti vaikein), Euroclearin aggressiivinen lobbaus, osakeomistusten julkisuus (substanssimielessä helpoin, mutta saanee eniten palstatilaa), ministeriön viestintäosaston muistiossa todetaan.

Valtiovarainministeriön viestintäjohtaja Liinu Lehto kertoo Ylelle, että viestintäsuunnitelman laatiminen on normaalia toimintaa.

Se, että ministeriö on pyrkinyt ohjaamaan viestintää ja julkista keskustelua haluamaansa suuntaan, ei ole Uimosen mukaan yllättävää. Mutta kokonaisuus yhdessä muiden valmistelussa tehtyjen kömmähdysten kanssa ylittää Uimosen mukaan kohtuuden rajat.

– Ensin valtiovarainminiseriön vero-osaston [kriittistä] muistiota ei saatettu julkisesti saataville sillä tavalla kuin se olisi pitänyt saattaa, ja sitten valtiovarainministeri kertoi eduskunnalle väärää tietoa. Ja sitten vielä paljastuu muistiosta, että asioiden tarkoituksenmukainen esittäminen perustuu selvään viestintästrategiaan. Nämä kaikki yhdessä tekevät tästä todella kyseenalaista, Uimonen toteaa Ylellä.

Uimonen jättää Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan tehtävän vuodenvaihteessa. Puheenjohtajan tehtävät ottaa vastaan Elina Grundström.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Vaan Valehtelijoiden klubista on näköjään nyt tehty uusintaversio, mutta sitä ei näytetä enää Maikkarilla viikonloppuisin, vaan suorana lähetyksenä eduskunnan kyselytunnilta (Yle) - sekä pääministerin legendaarisesta vetoomuksesta kansalle (Yle)."
IL:Tommi Parkkonen

Äänestä

Saako hallitus tosiaan sekaantua tällaisiin asioihin ja vaikka julkisesti viranomaiset niihin puuttuvat se jatkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Loppu_tällaiselle kirjoitti:

Jyrähdys hallintarekisteristä Ylellä: ”Todella kyseenalaista”

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen katsoo, että valtiovarainministeriö on tieottanut hallintarekisterilain valmistelusta tavalla, joka rikkoo valtionhallinnon tasapuolisen tiedottamisen periaatetta.

Hän luonnehtii Ylen haastattelussa koko hallintarekisterin valmistelua ”todella kyseenalaiseksi”.

Aamulehti paljasti lauantaina, että valtiovarainministeriö listasi toimittajia, joita haluttiin kutsua tekemään haastatteluita hallintarekisteristä ja päätti vuotaa valmistelun taustamateriaalia yhdelle tiedotusvälineelle. Ministeriön viestintäosaston laatimaan muistioon kirjattiin myös viestinnällisiä karikoita.

– Viestinnässä on kolme miinaa: Viranomaisten tiedonsaannin vaikeutuminen (asiallisesti vaikein), Euroclearin aggressiivinen lobbaus, osakeomistusten julkisuus (substanssimielessä helpoin, mutta saanee eniten palstatilaa), ministeriön viestintäosaston muistiossa todetaan.

Valtiovarainministeriön viestintäjohtaja Liinu Lehto kertoo Ylelle, että viestintäsuunnitelman laatiminen on normaalia toimintaa.

Se, että ministeriö on pyrkinyt ohjaamaan viestintää ja julkista keskustelua haluamaansa suuntaan, ei ole Uimosen mukaan yllättävää. Mutta kokonaisuus yhdessä muiden valmistelussa tehtyjen kömmähdysten kanssa ylittää Uimosen mukaan kohtuuden rajat.

– Ensin valtiovarainminiseriön vero-osaston [kriittistä] muistiota ei saatettu julkisesti saataville sillä tavalla kuin se olisi pitänyt saattaa, ja sitten valtiovarainministeri kertoi eduskunnalle väärää tietoa. Ja sitten vielä paljastuu muistiosta, että asioiden tarkoituksenmukainen esittäminen perustuu selvään viestintästrategiaan. Nämä kaikki yhdessä tekevät tästä todella kyseenalaista, Uimonen toteaa Ylellä.

Uimonen jättää Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan tehtävän vuodenvaihteessa. Puheenjohtajan tehtävät ottaa vastaan Elina Grundström.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu