http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015112920747139_uu.shtml
Nujakka ravintolan edessä Paraisilla - mies kuoli tuntemattomasta syystä
Sunnuntai 29.11.2015 klo 14.19
Suomalaisten ja ulkomaalaisten välillä syntyi tappelu tai käsirysy sunnuntain vastaisena yönä Paraisten keskustassa. Rähäkän päätteeksi maahan jäi eloton mies.
- Kyseessä on ulkomaalaistaustainen mies, jonka henkilöllisyyttä selvitetään, kertoo Lounais-Suomen poliisilaitoksen päivystävä tutkinnanjohtaja Matti Ala-Haavisto.
- Miehen kuolinsyy ei ole vielä tiedossa.
Ala-Haavistolla ei ole tietoa vainajan mahdollista vammoista. Välttämättä hänellä ei sellaisia ole. Kyseessä saattaa olla myös luonnollinen kuolema.
- Totta kai, tätä tutkintaan epäiltynä pahoinpitelynä, mutta minä muuna, siitä ei ole vielä käsitystä.
- Tämä on hyvin tuore juttu. Tässä onkin oikeastaan kaikki, mitä voin asiasta kertoa. Paraisten tutkinnanjohtaja osaa ehkä kertoa maanantaina paremmin.
Lounais-Suomen poliisi varautuu kuitenkin mahdollisuuteen, että vainaja olisi menehtynyt väkivallan uhrina.
- Useita henkilöitä on pidätetty, ja heitä kuulustellaan sekä Paraisilla että Turussa.
Tapaus sattui noin kello kolmen aikaan Rantatiellä, jolla sijaitsee useita ravintoloita.
Vainaja ei ole turvapaikanhakija.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.