Sipilä: Keskusta ei ole irtaantumassa hallintarekisteriuudistuksesta
Sunnuntai 29.11.2015 klo 17.14
Keskusta ei ole irtaantumassa hallintarekisteriuudistuksesta sen enempää kuin kukaan mukaan, pääministeri Juha Sipilä (kesk) sanoo.
LUE MYÖS
PS:n Turunen: Näyttää siltä, että keskustakin haluaa kaataa hallintarekisterin
Sipilän mukaan hallitus päättää asiasta yhdessä ensi viikolla. Pääministeri kertoo varanneensa aikaa tiistaille ja keskiviikolle asian käsittelyyn.
Sipilän mukaan uudistusta koskevat lausunnot eivät olleet kovin positiivisia, mutta pöydällä on yhä useita etenemistapoja.
Sipilä sanoo, että valtiovarainministeri Alexander Stubbilla (kok) on pääministerin täysi luottamus. Hallitus ei ole keskustellut, onko Stubbin toiminnasta tarvetta tehdä eduskunnalle selontekoa, kuten oppositiosta on vaadittu.
STT

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.