Mitähän tapahtui Karvetinkatu kolmessa?

Taisi olla Karvetinkatu kolmessa aika tapahtuma rikas viimeyö. Ambulanssi ja poliisi oven alla noin klo 23 aikaan ja yöllä oven edessä seisoi kolme kolme autoa jossa porukkaa ulkona ja metelöivät siinä niin helevetisti että naapuri taloon asti kuului Mitä kummaa siellä taas oikein tapahtui???
181330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

" Naantali Karvetti: Kotihälytys/pelastustehtävä: Porukkaa oli kokoontunut viettämään pikkujoulua erääseen asuntoon ja juhlinta päättyi kahden juhlijan tajuttomuus kohtaukseen. Alkoholilla on ollut osuutta tapahtuneeseen ja myös muita mahdollisia syitä tutkitaan "

Itse epäilen että kyseessä alkoholimyrkytys.

Äänestä

Kyllähän tässä talossakin eilen oli yhdellä kaverilla pikkujoulut, mutta ne loppuivat klo 22 niin kuin järj.säännöissä sanotaan. Olen kyllä siinä uskossa että samat säännöt ovat kaikissa näissä neljässä kerrostalossa ja jos klo 22 jälkeen aikoo pitää juhlia niin siitä pitäisi ilmoittaa selvästi talon muille asukkaille. Jos on todellakin niin sairasta porukkaa että juovat itsensä sairaala kuntoon niin sietää kyllä katsoa peiliin. Itsekkin kuulin yöllä pihalta kamalaa möykkää sekä auton basson rämpytystä ja ihmettelen todellakin miten jotkut älykääpiöt tuollaista tekee. Sietäisitte kunnon saarnan ja opetuksen sillä hiljaisuus klo 22 alkaen KOSKEE MYÖS TALON PIHA-ALUEITA. Toivottavasti tämä nyt jäi tähän kertaan eikä näitä tälläisiä tapauksia täälläpäin enää synny! Sen jälkeen kun huutajasta ollaan päästy eroon niin ei nyt todellakaan kaivata mitään uusia häiriö nilkkejä tänne!

Äänestä

vain urpot asuu karvetin käärmetaloissa.

Äänestä

Aika surkeaa trollia tulee taas samalta hepulta. Mistäköhän kirjoittaja "Lerox" on repäissyt kotihälytyksen? Jos sellainen on edes ollut, ei niitä julkaista missään, eli olet siis keksinyt sen päästäsi kuten koko jutun. Ja kommentoijalle "vitmikämesta", Karvetinkatu 3 ei ole käärmetalo vaan se sijaitsee itäkarvetissa.

Äänestä
  • Olen asunut itse käärmetalossa ja kyllä käärmetalon Karvetinkadun puolta kutsutaan kolmoseksi.

    Äänestä

  • Metelöijät ja basson rämpyttäjät ovat selvinneet sillä samat tyypit olivat Sunnuntai yönä Taimossa. Kyse on pahamaineisen Redheadvenin kakaran porukasta joka aikoinaan piinasi myös Karvetinkatu vitosessa.

    Äänestä

Vaikuttaa sille että on sekoitettu Käärmetalo Karvetinkatu 2:ssa ja Karvetinkatu 3:

http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Karvetinkatu 3 Naantali&srs=EPSG:3067&y=6715056&x=228148&lang=fi

"kyllä käärmetalon Karvetinkadun puolta kutsutaan kolmoseksi"

Sitä voidaa kutsua vaikka Seikkaksi mutta kuten karttalinkki osoittaa niin sen Käärmetalon osoite ei ole se, vaan Karvetinkatu 2.

Äänestä

karvetti, taimo nuhjala, tammisto, yäk huumehörhöjä, autovarkaita ym loisia pullollaan. samanlaisia kuin resossa faxinmäki, vajasaari, narkkipolku, ja petosmäki. kunnan elätit häiriköivät ihmisiä jotka edes yrittävät tehdä töitä. kaikki hörhöt pitäisi välittömästi karkoittaa asunnoistaan ja koko kunnasta jos syyllistyvät rikoksiin. kaikki kunnat käytyään läpi ei asuntoa löytyisi mistään, sitten seuraisi maasta karkoitus, ja päästäisiin loisista eroon. tämän jälkeen suomi olisi mukavampi paikka asua.

Äänestä
  • Vastauksesi perusteella tunnut itse olevan varsin suuren avun tarpeessa, ja selvästi kuulut varsin heikosti koulutettuun ja vähälahjaiseen väestönosaan.

    Kun luet oman kirjoituksesi huolella ja ajalla läpi niin olen varma että olet samaa mieltä kanssani?

    Äänestä

  • okei sama mieltä sun kanssa mutta olet velallinen vai miksi haluat kaikki sun kaverit nyt heti velattomiksi kun et sit' sinäkään ole naantali maksaa kyl

    Äänestä

Redheadvenin kakara taitaa olla nykyisin jo 16 vuotias ja nyt kun saanut mopoauton käyttöön niin voitte arvata millaista kruisailua ja basson rämpytystä se on. Lähes joka viikonloppu jossain päin Naantalia öisin tätä tapahtuu.


Sitten vielä sellainen kurisioteetti että Käärmetalon Karvetinkadun puoli ei ole kolmonen eikä kakkonen vaan nelonen.

Äänestä
  • Onko se poika vähän... Pullukka?
    Meinaan yks poika lippa vinossa jumputtava menemään ja se näyttää NIIIN naurettavalta touhulta..
    Iso poika, joka änkee itsensä pikkuiseen mopoautoon..
    Kyllä on monet naurut saatu. Näyttää niin idioottimaiselle!

    Äänestä

  • Torikadulta kirjoitti:

    Onko se poika vähän... Pullukka?
    Meinaan yks poika lippa vinossa jumputtava menemään ja se näyttää NIIIN naurettavalta touhulta..
    Iso poika, joka änkee itsensä pikkuiseen mopoautoon..
    Kyllä on monet naurut saatu. Näyttää niin idioottimaiselle!

    Se iso poika ei välttämättä ole "Torikadulta" niin idiootti kuin sinä kateelinen
    joka et ilmeisesti omista autoa,ja lippakin saa olla vinossa,pas..ks`se sulle kuuluu!

    Äänestä

Tässä nyt asemakaavan mukaan Karvetinkadun numerot.

1. Päiväkoti
2. Skeittilauta
3. Kastimäen kiinteistö
4. Käärmetalon kiinteistö
5. Karvetin vuokrayhtiö
7. Länsi-Karvetin huolto

Eli merkittävää on huomata että Karvetinkatu kutosta ei ole olemassa ja lisäksi 2 ja 4 ovat väärässä järjestyksessä, mutta kai tähänkin jokin selitys on.

Äänestä
  • Hyvä ja kiitos korjauksesta. Ei näy olevan uskomista edes Maanmittauslaitoksen omiin sivustoihin.

    Äänestä

Redheadvenin kakaralla ei pitäisi olla mitään siteitä Karvetinkatu kolmeen joten ihmettelen että miksi hän siinä oven alla olisi käynyt, mutta eihän se ole mikään este sillä yleinen häiriötekijä hän on.

Äänestä
  • Redheadvenin kakara terrorisoi Karvettia muutamia vuosia sitten tuomalla mm. kiinteistöjen rappukäytäviin ja hisseisin romua sekä heittämällä kiviä ikkunoihin ja ohi ajaviin autoihin Karvetinkadulla. Hänen porukkansa tukikohta oli Karvetinkoulun takapihalla. karvetinkatu kolmessa asui ennen hänen yksi kaverinsa jonka kanssa tekivät kaikkia pahojaan mm. suttasivat kiinteistön seiniä.

    Äänestä

  • Naantali on aina ollut rauhaton paikkakunta,kasvakaa aikuisiksi,
    harrastakaa jotain yleis-sivistävää,vaikka kivien keräilyä,joka tahtoo kyllä mennä
    heittelyksi MOUKAT!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Meteliä_ja_valitusta kirjoitti:

Taisi olla Karvetinkatu kolmessa aika tapahtuma rikas viimeyö. Ambulanssi ja poliisi oven alla noin klo 23 aikaan ja yöllä oven edessä seisoi kolme kolme autoa jossa porukkaa ulkona ja metelöivät siinä niin helevetisti että naapuri taloon asti kuului Mitä kummaa siellä taas oikein tapahtui???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu