Virtain vaarallisimmat kaupunginosat ?

pohjosenpoika2

Olen muuttamassa Virroille töiden perässä ja mietin mitkä ovat vaarallisia/rauhattomia kaupunginosia siellä?

56

3269

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Virt

      Eiköpä se ole itsestäsi kiinni?
      Virrat on ihan paikkana mukava ja ihmiset hiukan vaikeasti lähestyttäviä alussa, mutta pärjää kyllä niiden kanssa kunhan tutustuu paremmin.
      Ainoa vaara on että aito virtolainen kateus iskee varsinkin jos töitä olet saanut!
      Vitsi vitsi. Kuppila tarjonta huonoa ja tanssipuoli talvella vallan olematonta. Päiväkotia ja upeaa kirjastoa löytyy ja maisemia missä samoilla. Kalavesiä joka puolella.
      Asuntoja varmaan alun kolmatta sataa saatavalla pelkästään vuokralle, eikä ostaenkaan kalliita joskin virtain palkkataso on pitkälle alle valtakunnallisten tilastojen brutto palkkana vuodessa. Se taas selittyy kun lukee keitä on ja istuu yhä kunnan valtuustoissa mikä taas kiertää työpaikkoihin.
      Eli uusien yritysmuotojen ja yrittäjien tulohan on torpattu parikymmentä vuotta jottei syntyisi työvoima pulaa ja tästä taas johtuen joutuisi maksamaan jopa kinnon palkkojakin ihmisille.
      Lue Virtain kunnalis mafiasta ja koulutusta virroilla ym niin pääset ainakin vähän selville likasangon syvyydestä kaupungin talolla ym kähminnästä.
      Keituri, keskusta ja Nallela on vuokrakasarmeita täynnä. Killinkoskella jopa kerrostaloja tyhjänä on siis mistä valita. Sivu kyliltä voi saada hyvänkin talon edullisesti. Koulut ovat kirkon ja kirjaston vieressä eli hyvä on perheellisen ainakin asua ja olla.

      • Siitä_kiinni

        Onko VOK tai neemuja?


    • SppPA15

      Vaarallisin kaupunginosa rantakeituri siellä voi sairastua luulotautiin.

    • Sleepy

      Virrat kaikkiaan on vaarallinen, täällä voi pitkästyä hengiltä.Ei oo edes kunnon spurguja enää.

    • ifi

      Niin on hiljanen kylä,ettei siellä paljon jakseta edes riehuta....

      • klib

        Sinne sitte vaan,saa aaa ajaa loikkarilla...


    • Löpoikjuhy

      Killinkoski on virtain naapuri city

    • KänniääliötUhoaa

      Tori viikonloppuyönä.

    • tervetuloavaan

      Ei täällä taida kovin rauhattomia kaupunginosia ollakaan. Jos käyt lukemassa keskustelut, joita nimimerkki "Virt" kehotti, ota huomioon, että ne kaikki pidemmät puheenvuorot ovat yhden ja saman henkilön kirjoittamia. Hänen lisäkseen muutamat hänen työtoverinsa ovat osallistuneet keskusteluun. Eli ei niistä kyllä kovin kattavaa kuvaa saa virtolaisista tai virtain meinigeistä, pienen piirin marinaa.

      Eikä täällä kyllä mitenkään torpata yrityksiä, ainakaan enää. Eikös kaupunki justiinsa rakenna jotain hallia, että mahdollisella uudella yrittäjällä olisi paikka, jossa alkaa toiminta....

      • Hupinsa

        Hallia nousee , kuntalaset maksaa ja halvalla menee.
        SSS sanomissahan jotain puhetta oli että tuulet olisivat kääntyneet yrittäjä myönteiseksi, eihän paikallisillä yrittäjillä ole siinä mitään ongelmia ollut. Mutta uusien kannalta, olisiko vain 20 v liian myöhään?
        Täyttä asiaahan joita kukaan ei pysty kumoamaan ko jutut ovat, joten lienet eivät ihan yhden kirjoittelemia, kannatuskin jo kertoo ettei ihan pieni ryhmä ole epäkohtiin tarttunut.
        Koska ainoat itseensä ja tilanteeseen tyytyväiset taitavat asua vesistöjemme ääressä ( plus pepun nuolijat), joten eiköhän 7500 paikkakuntalaista enempi tai vähempi köyhää tajua miksi Virrat on tässä jamassa kaulaansa myöden. Tai no, valtuustoon valittujen mukaan ei kyllä taida älytä.
        Hyvä jos uuttakin tulee ja aina parempi että yrittäjiä löytyisi muualtakin kuin paikkakunnan pikkurotary clupilta.
        Parasta toivoen ja onnea uusille tulijoille toivottaen.


      • epätietonen

        Voisitko vähän avata, että missä jamassa Virrat on? Itse olen keskituloisten luokitteluasteikon alapäässä, en ole mukana politiikassa, en nuoleskele ketään enkä asu vesistön äärellä. Enkä käsitä yhtään, että mikä täällä niin kamalan huonosti on.


      • sepetys

        Älä välitä noista lietsojista, ne on justiinsa sellasia, että kovasti syytellään yrittäjiä ja päättäjiä ja ketä millonkin mieleen tulee. Itse ei koskaan olla syypäitä mihinkäään. Vaikka tosiasiassa jo pelkkä positiivinen asennekkin vois olla hyvä alku oman tilanteen paranemiseen. On varmaan menny sekasin Virrat ja oman työpaikan tilanne mielessä, niin siinä käy kun koko ajan vatvoo ja syyttelee muita. Syyttelemisen sijasta olis varmaan hyödyllisempää keksiä kehittäviä parannusideoita, lähteä liikkeelle niin kun positiivisen kautta nääs!


      • Ex-virtolainen
        epätietonen kirjoitti:

        Voisitko vähän avata, että missä jamassa Virrat on? Itse olen keskituloisten luokitteluasteikon alapäässä, en ole mukana politiikassa, en nuoleskele ketään enkä asu vesistön äärellä. Enkä käsitä yhtään, että mikä täällä niin kamalan huonosti on.

        Se, että siellä ei tapahdu yhtään mitään.
        Ikävä kyllä kuihtunut tuppukylä.


      • epätietone

        No tuo tapahtumattomuus ja tekemisen keksiminen on kyllä pitkälti itsestä ja omasta asenteesta kiinni.

        Olen asunut täällä jo kauan, ja silti olen sitä mieltä, että kyllä täälä sentäs jotain tapahtumia on. Ei siinä määrin kuin isommissa kaupungeissa, mutta noin niinkun muuten. Kyläyhdistykset järjestää tapahtumia, musiikkiopisto, seurakunta, jopa kaupunkikin joskus.


    • eikitune

      Kotalan kulmat aikas pahoja kun välillä havaintoja susista ja karhuist...!

    • Yrittäny

      Kaikki poliitikot vaihtoon ja kylä yrittäjä ystävälliseksi. Riskejäkin kannattaa ottaa. Uimahalli kylään ,kuuluu perus asioihin.

      • epätietonen

        Miksi poliitikot pitää vaihtaa, mitä heiltä siis odotetaan? Mitä tarkalleen ottaen heidän pitäisi tehdä eri tavalla kuin nyt? Tuo mantra "poliitikot vaihtoon" näyttää nimittäin toistuvan täällä keskustelusta toiseen, vuodesta toiseen. Eikä sitä oikeasti ole kunnolla perusteltu. Itse tiedän politiikasta vain sen, mitä suomenselänsanomat kertoilee, olisin siis mielissäni, jos joku kertoisi mikä on vialla. Ja tosiaan, jos joku voisi selventää tuon "jaman", eli missä jamassa Virrat on?


      • lamaladingdong

        Huonossa.


      • epätietonen

        No tuo ei selvennä asiaa yhtään, nimenomaan haluaisin tietää, että miten niin huonossa?


      • Hupinsa

        Kirpputori, kirpputori, Baari, parturi, Baari, parturi, militarykirppis, parturi, kahvila, kuppila, kahvila, pitzeeria, kahvila, parturi, nakkikioski, parturi, nakkari,narkkari, parturi, tyhjiä tiloja, parturi, tyhjiä vuokra-asuntoja, parturi, kahvila, kohta vain pari kauppa ketjun edustajaa, tyhjä tori, R.kioski, palanut pitzeeria.
        Luterilais kirkko-Helluntai-Jehova-Vapaakirkko.
        Ei tosiaankaan niitä puliukkojakaan taida enää olla.
        Puuttuu vain se risupuska mitä jäinen tuulentuiverrus kuljettaa autiolla kadulla.
        Onneksi on Alko, jokunen firma mikä on hyvä asia, kun itsellekin olisi sitä työtä ja ( sadoille?) muille Virtolaisille.
        Mutta uskoahan pitää olla ja toivoa, joten sitä kaikkea nyt sitten vain rutkasti.
        Auttaisikohan jos ostaisi sitä kotimaista ja omalta paikkakunnalta eikä Tuurista?


      • epätietonen

        Kiitos vastauksesta. Tuo työttömyys on paha juttu juu, jonkin viikon lehdessä oli prosentiksi mainittu 13, se on paljon se. Eli siis pitäisi saada paikkakunnalle yrityksiä, jotka työllistäisivät. Sen kun vielä joku keksisi, että miten se tehdään.

        Virroilta ostaminen on asia, jossa voisin itse ainakin parantaa. Liian usein tulee tilattua netistä jotain, vaikka vastaavan tuotteen voisi useimmiten saada täältäkin.


      • Sleepy
        Hupinsa kirjoitti:

        Kirpputori, kirpputori, Baari, parturi, Baari, parturi, militarykirppis, parturi, kahvila, kuppila, kahvila, pitzeeria, kahvila, parturi, nakkikioski, parturi, nakkari,narkkari, parturi, tyhjiä tiloja, parturi, tyhjiä vuokra-asuntoja, parturi, kahvila, kohta vain pari kauppa ketjun edustajaa, tyhjä tori, R.kioski, palanut pitzeeria.
        Luterilais kirkko-Helluntai-Jehova-Vapaakirkko.
        Ei tosiaankaan niitä puliukkojakaan taida enää olla.
        Puuttuu vain se risupuska mitä jäinen tuulentuiverrus kuljettaa autiolla kadulla.
        Onneksi on Alko, jokunen firma mikä on hyvä asia, kun itsellekin olisi sitä työtä ja ( sadoille?) muille Virtolaisille.
        Mutta uskoahan pitää olla ja toivoa, joten sitä kaikkea nyt sitten vain rutkasti.
        Auttaisikohan jos ostaisi sitä kotimaista ja omalta paikkakunnalta eikä Tuurista?

        Missä niitä baareja ja kuppiloita on?Yks kahvila ja yksi konditoria, sit pari kapakkia, jioista toinen on auki viikonloppuöisin, toinen ei.Ei pysty edes ryyppäämään kuin kotona, ja sehän on tunnetusti pelkkää köyhänapua.


      • Anonyymi

        Sellaista rahareikää kuin uimahalli ei todellakaan tarvitse. Naapurikunnista löytyy altaita lutrattavaksi ja loiskittavaksi yllin kyllin.


      • Anonyymi
        Hupinsa kirjoitti:

        Kirpputori, kirpputori, Baari, parturi, Baari, parturi, militarykirppis, parturi, kahvila, kuppila, kahvila, pitzeeria, kahvila, parturi, nakkikioski, parturi, nakkari,narkkari, parturi, tyhjiä tiloja, parturi, tyhjiä vuokra-asuntoja, parturi, kahvila, kohta vain pari kauppa ketjun edustajaa, tyhjä tori, R.kioski, palanut pitzeeria.
        Luterilais kirkko-Helluntai-Jehova-Vapaakirkko.
        Ei tosiaankaan niitä puliukkojakaan taida enää olla.
        Puuttuu vain se risupuska mitä jäinen tuulentuiverrus kuljettaa autiolla kadulla.
        Onneksi on Alko, jokunen firma mikä on hyvä asia, kun itsellekin olisi sitä työtä ja ( sadoille?) muille Virtolaisille.
        Mutta uskoahan pitää olla ja toivoa, joten sitä kaikkea nyt sitten vain rutkasti.
        Auttaisikohan jos ostaisi sitä kotimaista ja omalta paikkakunnalta eikä Tuurista?

        Kuka hullu käy tuurissa?


    • kikkarekokkare

      Nallela on täynnä manneja

      • nallelamannet.fi

        no jep


      • Virratnousuun

        Ja "kierrätyspuisto" saatu perustettua,vaikka se saatiin aikanaan torpattua.Näyttäs olevan aivan kansainvälisiä yrittäjä.


      • Anonyymi

        Varsinainen tietäjä taas asialla 🤣


    • kankstereita

      Kotalan asemanseutu, ei kannata yksin pimeessä kulkee.

    • Rauhaaaa....ja

      Mahtaa olla provo tämäkin aloitus. Eihän Virroilla ole muuta kuin rauhallisia alueita, vielä rauhallisempia alueita ja sitten niitä joissa ainoa häiriö on linnun laulu.

      Virroilla väestöstä lähes 1/3 osa on yli 65-vuotiaita, ja lopuistakin iso osa työttömiä. Vähäinen väkimäärä on jakaantunut pinta-alataan ympäri isoa kuntaa, joten kovin on hiljaisia kulmakunnat keskimäärin. Keskustassa asuu lähinnä vanhuksia jotka eivät enää mökeissään pärjää. Kaksi autoa on Virtolaisille ruuhka, ja satunnainen mopopoika lapasesta lähtenyttä huliganismia johon pitäisi heti puuttua vähintää erikoisjoukoin.

      Kylähulluja tietysti mahtuu joukkoon, mutta heistäkin suurin osa taitaa "häiriköidä" täällä palstalla. Iso osa rasisteja ja kaikella tapaa ahdasmielisiä, mikä on tietysti ihan odotettavissakin kun näkemystä on saman verran kuin maisemaa keittiön ikkunassa, kuukauden kohokohta päivärahan maksu ja päivän suuri päätös ostaisiko karjalaa vai koffia.

      Ne jotka haluavat möykätä julkisemmin ovat kunnanvaltuussa haukkumassa muita, erityisesti kunnan työntekijöitä. Silloin kun eivät hauku, niin vastustavat kaikkea periaatteen vuoksi. Ja saadakseen nimen paikallislehteen, mikä näyttisi olevan se suurin primus motor monenkin poliittiselle "aktiivisuudelle".

      Siis tervetuloa jos rauhaa etsit. Paitsi jos olet kunnalle tulossa töihin....silloin kannattaa ehkä vielä miettiä toisenkin kerran. Ja taloa täältä ei kannata hankkia, ellet saa ilmaiseksi. Kuolevassa kunnassa asunto on erinomaisen huono sijoitus.

      • pohjosenpoika2

        Kiitos asiallisesta vastauksesta. Mites virtojen yöelämä ? entä vapaat naiset ?


      • löytyy

        Yöelämä on vilkasta ja baarit täynnä vapaita, kauniita, nuoria naisia.


      • pohjosenpoika2

        Hienoa. mites virtolaiseten suhtautuminen ulkopaikkakuntalaisiin/ maahanmuuttajiin ? olisin kiinnostunut tekemään myös vapaaehtoistyötä vastaanottokeskuksessa.


      • suvaitsevaisuuttaon

        Täällä on erittäin myönteinen suhtautuminen molempiin. Koko kylä odottaa malttamattomana, että saisimme tänne vastaanottokeskuksen. Ei rasismin häivääkään koko kaupungissa. Veikkaisin, että tämä on kaikista maahanmuuttoystävällisin kunta Suomessa. Virtain kaupunkikin kuulemma jo kosiskelee yrityksiä ottamaan Irakilaisia maahanmuuttajia töihin, että kototutuminen onnistuisi hyvin ja he jäisivät tänne asumaan. Ikävää, jos joku virtolainen sen seurauksena menettää työnsä, mutta se on sen arvoinen uhraus. Kyllä tänne uutta verta tarvitaan.

        Uskon, että kyllä se vastaanottokeskus pian perustetaan, pääset sitten vapaaehtoistyöhön, sitä ennen voit käydä naapurikunnan puolella parinkymmenen kilometrin päässä, siellä asuu reilusti turvapaikanhakijoita.


      • IFI
        pohjosenpoika2 kirjoitti:

        Hienoa. mites virtolaiseten suhtautuminen ulkopaikkakuntalaisiin/ maahanmuuttajiin ? olisin kiinnostunut tekemään myös vapaaehtoistyötä vastaanottokeskuksessa.

        Uutta virtaa virtolaisiin,sitä tarvitaan....J E P !!


      • tefaanus
        pohjosenpoika2 kirjoitti:

        Kiitos asiallisesta vastauksesta. Mites virtojen yöelämä ? entä vapaat naiset ?

        EI vapaita naisia ,sekin lähti tampereelle!


      • Anonyymi

        Mitäpä näkemystä itse oletat edustavasi?


    • valinari

      Valivali, nirinari,marinaa marinaa, muoviamätyöstän, kaikkionhuonosti, muittensyy...

    • muuteelo0

      ´Niin olen minäkin Virtaille tulossa nyyttineni.....
      40 vuotta on vierähttänyt muualla....

      • Apteek

        Nii, eläkeläisiä täällä juuri kaivataankin.


    • GuggenheimVirrat

      Mee pois. Anna koko paskan kuolla.

    • VoiJuku

      Kerran näin Virroilla ihmisen kävelevän keskustassa,oli pelottava kokemus.

      • Anonyymi

        Itse säikähdin kun näin kaksi, oli helpotus huomata että toinen olikin vain varjo


    • Tervetuloo

      Toivottavasti tulis ees vastaanottokeskus,olis jotain vaihtelua keskustan kuolevaan näkymään.

    • GuggenheimVirrat

      Koska te hyväksytte sen tosiasian, että Virroilla ei ole tulevaisuutta?

      • haluuntietää

        Ja entä sitten? Mitä sitten tapahtuu, jos hyväksytään se tosiasia? Miten toimitaan?


      • Penkkivuori

        Häivy vi......n.


      • sepetys

        Ai sitäkö nämä tämän palstan marisijat haluaakin, että kaikki muuttais pois? Eikö kannattais ite lähteä, jos niin kamalaa on.


    • olispajokesä

      Ollaan etsimässä virroiöta asuntoa eläkepäivien viettoon. Kesällä olid tarkoitus muuttaa luonnonrauhaan.

    • Voijuku

      Keiturissa ja Ranta-Keiturissa joutuu katteleen naapureitten jatkuvaa huoraamista. Ei sinne...

    • Junttura75

      Perjantaiöisin ei kannata pääkatua ylittää - voi jäädä mopoautokolonnan yliajamaksi.. litsis.

    • Susipekka

      Killinkoski siellä on susia

    • Ooopppiiiiiuuuum

      Rantakonkurssikeituri,kaikilta rahat loppu.

    • Mammonanperässä

      Sinäpä sen sanoit Rantakonkurssikeituri. Kalliita taloja velkarahalla. Tulee työttömyyttä tai sairautta tai korot nousee niin voi monelta mennä koko omaisuus. Siellä on eroperheitä ja lasten pahoinvointia. Onnenonkijoita nähty talojen liepeillä. Ne yrittää sinne säärtä pitkin.

    • Jukka-setä

      Olen asunut ainakin parilla kymmenellä paikkakunnalla ja jokaisella on ollut omat hyvät ja huonot puolensa, täydellisen viatonta paikkakuntaa tuskin onkaan, joten viihtyminen lienee omien arvostusten ja toiveiden täyttymysten summa. Itselleni Virrat on osoittautunut miellyttäväksi paikaksi, niin ympäristön kuin ihmisten suhteen. Keväällähän päästään äänestämään kuntaan uusia päättäjiä, joten toivossa on hyvä elää muidenkin kuin lapamadon!
      Vaarallisin paikka Virroilla on Sairaalantien ja Rinnetien väli, jossa on moni saanut puukosta ja useita kuollut!

    • PIKKU-MAINEN

      TULE TÄNNE NALLELAAN TERVETULOA KANSAINVÄLISEEN ASUMISEEN !

      • kulttuuripläjäys

        Jep,löytyy mannejakin kotimaisia.ruottalaisia ja romanialaisia.


    • Ruinaossi

      Vaarallisin paikka on kaupungintalo.

    • nallella

      nallela

    • Anonyymi

      TikTok kallut selitti tästä paikasta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      136
      4215
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      323
      2126
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      1944
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1851
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1780
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      446
      1739
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      477
      1594
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      55
      1375
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      464
      1300
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1296
    Aihe