Linjaliike Rajala Oy

BR145

60/70/80-luvun linja-autoyritys. Ajoi Helsingistä Jyväskylään pikavuoroa kahta puolta Päijännettä. Autot vihreän/keltaisen/oransseja Kutter-Scanioita. 70-luvulta enimmät Scanian takatuuppareita, joku hetkukin paikallis/vakiovuoroajossa. Wanhaan aikaan jopa 2-3 autoa pikavuoroilla letkassa ja autoemäntä vaihtoi tienpäällä autosta toiseen rahastamaan ja myymään mehuja. Siistit oli autot. Hyvin muistan 7-8-9-Kutterit varsinkin. Rajan Scaniat oli mielestäni hiljaisempi autoja kuin Sukulan mahuri-Volvot, jotka vuorotteli noilla Päijänteen kieroilla.

19

2901

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • BR145

      No lipsahti. Kyllähän Rajala toki paljon vanhempi yhtiö oli, jo 20-luvulla perustettu ja sota-aikaan rekisteröity osakeyhtiönä tuolle Linjaliike....nimelle. Sitä kai yritin sanoa, että itselä muistumat Rajalan autoista noilta sanotuilta vuosikymmeniltä. Ja omissa muistikuvissa ehdottomasti parasta aikaa ne 70/80-luvun vaiheet, kun K8/BR145 ja K9/BR116 autot painoivat pikavuoroilla. Hienoa oli kyyti. Voisi oikeastaan kiitoksia laitella heille, jotka Rajalassa päivä (ja väliin yö) työn tekivät. Kuskien ja rahastajatyttöjen/autoemäntien tekemisiähän sitä vaan pääsi näkemään. Ja tietysti huoltopuolen siinä mielessä, että puhtailla ja siisteillä autoilla aina pääsi matkustamaan. Itselleni tosiaan ne "oikeimmat " Rajalan autot oli ne Kutter 8 -koriset V8-Scaniat (BR145) ja ehkä vielä enemmän seuraavat eli Kutter 9-koriset ja niistä nimenomaan ne alkuperäiset matalat ysit. Kun ysin korin korkeuttaa alettiin kasvattamaan, niin jotakin siitä sulavalinjaisuudesta katosi. Onnekseni en sitten enää ollut on-site näkemässä Rajalan alasajoa eri vaiheineen. Mutta edelleen jonkinmoisella haikeudella niitä "huippu?"aikoja muistelen.

    • BR145

      Ketä siellä oli töissä? Muistaako kukaan niitä kauniita autoemäntiä? Entä kuskit? Joku sellainen nuorempi kaveri, ajoi paljon noita pikavuoroja, reippaalla otteella. Yhdenkin lähdön Vääksystä talvikelillä Helsingin suuntaan, pitkä Kutter 9, kyllä senkin nykytermein sai "driftamaan" eli perä heitti mukavasti sivulle, kun käänsi siihen silloiselle valtatie neljälle eli eurooppa-neloselle.

    • BR145

      Oikeesti hei, eikö kukaan nykyään enää muista (vai halua muistella?) Rajalaa? Tai Sukulaa? Tai Mannerkiveä? Minua nuo kaksi eli Rajala ja Sukula kiinnostaisi kovin, mutta ...

      • sälinköö

        Olisko ollut Lokari kuskina?


      • Mukavaukko
        sälinköö kirjoitti:

        Olisko ollut Lokari kuskina?

        Kyllä Lokarin kyydissä tuli oltua monet kerrat koulureissulla yleensä sälinkäälle päin.


      • sälinköö
        Mukavaukko kirjoitti:

        Kyllä Lokarin kyydissä tuli oltua monet kerrat koulureissulla yleensä sälinkäälle päin.

        Millainen oli tuo sankari?


      • Muistelua

        Lyhkänen vanha ukko. Oikein mukava äijä. En tiedä mistäpäin oli, mutta oliko Koskisen linja, minkä autoja ajoi. -70 luvun lopussa -80 luvun alussa...


      • 145_V8

        Muistan Tuomisen Linjan (karjavaunuiksi kutsuttiin) yhden lyhyen vanhan kuskin. ajoi varmaan Sälinkäälle koululaisia...oliskohan sitä kuskia sanottu "Lokariksi" ?
        Oli kuskin lätsä päässä. :)


      • Anonyymi

        Matkustin 60 luvun puolessa välissä Pieksämäen linjalla. Sitä ajoivat sekä Vesanen ja Rajala. Lähtoaika Helsingistä oli 1730. Kello oli noin 22 ja oltiin jo ohitettu Kangasniemi ja matkustajia oli enää kaksi. Autoemäntä tässä Rajalan autossa oli kaunis tyttö joka saapui takaosastoon ja polttelimme tupakoita ja juttelimme niitä näitä. On jäänyt mieleen...


      • Anonyymi

        80-luvulla kuljettiin koulukyytejä kirkolle noilla. Se mitä mieleen on jäänyt, on että kuskit olivat komentelevia, omahyväisiä ja hyvästä asiakaspalvelusta ei ollut usein tietoakaan. En kaipaa noita aikoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Matkustin 60 luvun puolessa välissä Pieksämäen linjalla. Sitä ajoivat sekä Vesanen ja Rajala. Lähtoaika Helsingistä oli 1730. Kello oli noin 22 ja oltiin jo ohitettu Kangasniemi ja matkustajia oli enää kaksi. Autoemäntä tässä Rajalan autossa oli kaunis tyttö joka saapui takaosastoon ja polttelimme tupakoita ja juttelimme niitä näitä. On jäänyt mieleen...

        Sitä kutsuttiin lepakoksi tätä rajalan linjaa Hki-pieksu välillä mun systeri oli rahastajana sillä linjalla pääsin joskus mukaan nuorena juippina oli kivaa Siinä oli kuskina semmonen kaveri joka rakensi itselleen auton vanhoista osista oli joskus kuvakin siitä autosta paikallis lehdessä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        80-luvulla kuljettiin koulukyytejä kirkolle noilla. Se mitä mieleen on jäänyt, on että kuskit olivat komentelevia, omahyväisiä ja hyvästä asiakaspalvelusta ei ollut usein tietoakaan. En kaipaa noita aikoja.

        Teille perseilijöille sai ollakkin.


    • janiinjoulujoutui

      Joopa, minäkin vuosina -79 - 83 varmasti näis Rajalan busseis kuljin Hki- Jlä ja toisinpäin. Olin Helsingissä töissä, ja lomille kotiin Keski-Suomeen. Mukavaa kyytiä oli. Hyvät Joulut vielä kaikille!

    • BR145

      Sellainen nuorempi kuski, jolla oli räväkkä ote. Ajoi 70/80-lukujen taitteessa ainakin, pikavuoroja. Oli aika usein ajohanskat kädessä. Samanoloinen kaveri ajoi vähän myöhemmin Vantaan Liikenteellä Helsingin-Myyrmäen alueen vuoroja. Sai pitää penkistä kiinni, kun tämä ajohanska kaartoi vauhdilla Hämeenlinnan moottoritien rampilta pois Kaivokselan liittymästä. Sama kaveri vai sen sukulainen?

    • Vhtre

      Onkohan Ranskasta tehty historiikkia. Olisi sen arvoista. Vanhat kuskit ei nettiä käytä.

    • anonyymi_lBF

      Minä muistan kuinka tekun kesinä 1980-luvun alussa matkustin Kotkasta keski-Suomeen kesätöihin. Viikonlopuksi sitten kotiin Kotkaan ja nimenomaan Rajalan ja Vilkkaan Kutter 9:llä. Muistan kerran kun käytävän toisella puolella istui vanhempi mies joka jutteli maireasti nuoren kauniin naisen kanssa. Toivottelipa Lahteen tullessa neitoselle vielä jumalansiunaustakin. No ei siinä mitään, mutta mentyäni Lahden linjuriaseman yleisökäymälään sama herra oli jonossa edellä. Lätkäisi markan tiskiin WC-mummulle ja tokaisi: "yksi kusi!" Siunauksista ei enää puhettakaan...?

    • rajalanmetsuri

      Rajala oli paras paikka olla töissä kuljettajana, tykkäsin kovasti vaikka palkka ei nyt kummanen ollut,
      hyviä muistoja yli 20v, Koivistolla jonkun aikaa, siitä ajasta ei kertomista

      • Mukavia muistoja matkustajana. Nuorena kossina tuli kuljettua Rajalan autoilla paljon Hki-Kärkölä- Lahti väliä joka suuntaan Autot oli siistejä . ja parhaimpina jäi mieleen ne 8 koppaset takatuupparit . Kaikista tuota väliä ajaneista kuljettajista jäi erittäin positiivinen muistikuva. Myöhemmin kun ikää oli karttunut ja jostain syystä myös l-a kuljettajaksi ajautuneena,tapasin muutaman kerran töiden merkeissä yhden näistä entisistä kyydittäjistäni . Akun kanssa nähtiin lasin läpi silloin tällöin. Se alkoi olla jo sitä aikaa että Rajalan loppusoitot taisi olla jo nuotitettu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1222
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe