Mitä te ortodoksit ajattelette, ihan oikeasti, meistä kaikista jotka olemme kirkostanne kiinnostuneita? Mitään hätäisiä ratkaisuja tuskin monikaan on tekemässä ja tämä tie on kilvoittelua jo ennen kuin tekee päätöksen kirkon ovesta sisälle astumiseen, mutta haluaako ort.kirkko käännynnäisiä? Onko kääntynyt jotenkin kumminkin...ei nyt huonompi mutta jotenkin vähäisempi kuin sellainen joka on syntynyt kirkkoon. Olen kuullut, että jotkut vanhat ort.ihmiset puhuvat "Lutterin sikiöistä".
Vaikka ei tämä minua haittaa. Jos vain saan varmuuden, että olen lähellä totuutta, tai alkuperäistä, kestän kai pilkankin.
Ort.kirkko ei kuitenkaan tee lähetystyötä sillä tavalla kuin me lutterin siköt sen ymmärrämme. Agressiivinen käännyttäminen ja itsensä esilletuominen on minusta kammottavaa mutta eikö kuitenkin odoteta ja eikö ole hyvä asia se, että kirkko kasvaa?
Joskus vain tulee sellainen tunne, että halveksitte sellaista, joka on kovin innokas näissä asioissa. Onko se vain taktiikkaa jolla toppuutetaan liian innokasta?
Vaikka ei tämä minua haittaa. Jos vain saan varmuuden, että olen lähellä totuutta, tai alkuperäistä, kestän kai pilkankin.
Ort.kirkko ei kuitenkaan tee lähetystyötä sillä tavalla kuin me lutterin siköt sen ymmärrämme. Agressiivinen käännyttäminen ja itsensä esilletuominen on minusta kammottavaa mutta eikö kuitenkin odoteta ja eikö ole hyvä asia se, että kirkko kasvaa?
Joskus vain tulee sellainen tunne, että halveksitte sellaista, joka on kovin innokas näissä asioissa. Onko se vain taktiikkaa jolla toppuutetaan liian innokasta?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Luterilaisen kirkon ja ortodoksisen kirkon suurin ero on perinne. En tunne ketään, joka on kirkkoon kävellyt sisään ja liittynyt. Tuntemani kirkkoon liittyneet ovat tulleet kirkkokuoron, ikonimaalauksen tai Vaalimaan kautta. Venäläiset eivät ole tunteneet oloansa kotoisaksi, mutta en muista kenenkään muun liittyneen eronneen. Aikaisemmin moni valitti, että uuden on vaikea löytää paikkaansa. Tilanne on parantunut, kun yhä useampi on muuttanut tänne ja kukaan ei enää tunne edes kaikkia "alkuperäisiä" ortodokseja. Jotkut vanhoista pitävät etäisyyttä uusiin. Varmaan kaikki paikkakuntalaiset tiedämme, kuka on Sergei Okulovin sukulainen :-) Kyllä ajan kanssa jokainen löytää paikkansa. Uuteen valtuustoon valittiin suurimmalla äänimäärällä "käännynnäinen", joka tosin on toiminut aktiivisesti seurakunnassa kymmenkunta vuotta.
80-luvun lopussa laskeskeltiin, että kirkkokunnan väestömäärä putoaa lähes puoleen 30 vuodessa. Väestön ikärakenne oli hyvin vinoutunut, sillä seka-avioliittojen lapset menivät yleensä luterilaiseen kirkkoon. Onneksi kirkkoon liittyneitä lienee aina ollut enemmän kuin eronneita.
Väite ettei ortodoksinen kirkko tee lähetystyötä on toki virheellinen. Täälläkin on valitettu moskovalaisten aktiivisuutta.
Varmaan kenelläkään ei ole mitään uutta, aktiivista seurakuntalaista vastaan. Luterilaisesta kirkosta ollaan tekemässä Ruotsin mallin mukaan kansankirkkoa, vapaat suunnat näkevät itsensä Jumalan kirkkona. Toivottavasti ortodoksinen kirkko haluaa olla enemmän kuin toinen valtionkirkko.
Kirjoitit, että jotkut vanhoista pitävät etäisyyttä uusiin. Mistähän tämä johtuu? Itselläni on myönteinen kuva "vanhoista", siis ihmisinä. Mutta jos ortodoksi uskoo, että hän on oikeassa kirkossa, miksi hän ei haluaisi sinne muiden tulevan? Pelkääkö "vanha", että uudet ihmiset "muuttavat" kirkkoa väärään suuntaan?
Niin, mikä on kansankirkko. Jumalaa ja pysyvyyttä kai ihmiset hakevat kun tulevat ort.kirkkoon. Luterilainen kirkko muuttuu koko ajan, se haluaa olla ihmisille mieliksi ja nämä karismaattiset piirit...no, siellä haetaan sitä fiilistä, sanovat, että se on pyhä henki, mutta se onkin suggestiota.
Etsivää ja turvatonta tämä ei tyydytä.
> Onko kääntynyt jotenkin kumminkin...ei nyt huonompi mutta jotenkin vähäisempi kuin sellainen
> joka on syntynyt kirkkoon. Olen kuullut, että jotkut vanhat ort.ihmiset puhuvat "Lutterin sikiöistä".
Suomen ortodokseilla on ensi vuoden alusta lähtien viisi piispaa. Heistä neljä on alkuaan kuulunut luterilaiseen kirkkoon.
jotkut väheksyvästi puhuneet lännenkin katolisen kirkon puolella.
Ja kuitenkin virallisesti ei ole kyse kääntymisestä, vaan Pyhän Kirkon täyteen yhteyteen palaamisesta. Tämä pätee kaiketi myös idän katoliseen kirkkoon?!?
kutsun kirkkoamme jo Suomen ort-ev.lut. kirkoksi.
Sääli, koska ajan mittaan tulee toinen piispan johtama ort kirkko Suomeen. Perinteiset ort
ihmiset liittyvät jo nyt uuteen kasvavaan kirkkoon ja hyvä niin.
mies mitä kirjoitat! Ajattele kirkkoisiä, joista monet olivat pakanoita ja ottivat kasteen vasta aikuisina. Korkean filosofisen koulutuksenkin olivat monet saaneet. Ei sillä synnynnäisyydellä ole mitään tekemistä ortodoksisuuden kanssa, vaan sillä nöyryydellä, jolla kirkon opetusta lähestytään.
Monet syntyortodoksit ovat täysin vieraantuneita kirkostaan. JA monet käännynäiset todella nöyriä ja aktiivisia.
Kysymys ei ole siitä milloin on liittynyt kirkkoon vaan siitä, että näillä uusilla on polttava tarve uudistaa kirkkoa omien päämääriensä mukaiseksi.
Tältäkin palstalta poistetut kirjoitukset koskevat pääosin näiden käännynästen toimien arvosteluja.
Mielestäni heiltä puuttuu sitä nöyryyttä, jossain määrin, mikä kirkonpalvelijalla tulisi olla kirkkoamme kohtaan.
En tahdo mitään muuttaa, muuta kuin itseäni. Tahtoisin palata, jos näin voi sanoa, takaisin. Palaaminen onkin parempi sana kuin kääntyminen.
Enkö voi? Olenko uhka? Onko tämä pelkoni sittenkin totta? Ehkä jään katselemaan sivusta vielä toviksi.
tuota kirjoittaessasi. Tällä viikolla täällä kirjoitti eräs (esikoilais- tai oliko hän vanhoillis-) lestadiolainen, joka yhtyi epäasiallisesti arvostettuja pappejamme arvostelevaan kirjoitukseen ja samalla ilmoitti, että hänen on pakko harkita vielä kirkkoon liittymistään, kun papiston toimet eivät häntä miellyttäneet. No hyvä että harkitsee jo tässä vaiheessa.
Muistan Ruotsista tapauksen muutaman vuoden takaa. Siellä oli pohjoisen meänkielinen mies liittynyt ortodoksiseen kirkkon ja koska hän oli kotipuolessaan toiminut jonkinlaisena lestadiolaissaarnaajana, hän anoi heti pappisvikimystä KP Tukholman metropoliitalta Pavlosilta, joka ei tietenkään suostunut vihkimään häntä papiksi. Mies arvosteli julkisesti metropoliitan toimintaa, se kun ei ollut hänen mieleensä mukainen - ja osoitti tietenkin samalla, miten oikeassa ja kaukaa viisas metropoliitta olikaan ollut.
Itsensä muuttaminen on oikea asenne ja oikea suunta. Jokaisen Kirkkoon liittyvän tulisi nähdä itsensä tuhlaajapoikana, joka katumuksella palaa Isänsä helmaan.
On totta, että nk. "käännynnäisten" joukossa on paljon niitä, jotka eivät ole tehneet pesäeroa entiseen. Yhtä totta on kuitenkin myös se, että monien lapsena kastettujen tilanne on hyvin paljon vastaava.
Tämä johtuu pitkälti siitä, että molempia vaivaa sama ongelma. He eivät oppineet tarkastelemaan ortodoksista uskoa Kirkosta käsin. Heidän näkökulmansa on enemmän tai vähemmän maailman näkökulma. Tämän voin sanoa jo omastakin kokemuksesta, sillä olen itse aikanaan tehnyt saman perustavaa laatua olevan virheen. Nk. "syntyortodoksien" asema tässä asiassa on sikäli huonompi, että heidän tehtävänsä olisi ohjata myös Kirkkoon liittyviä.
Kirkkoon liittyminen on oman elämänsä ristiinnaulitsemista ja kuolemista vanhalle. Tämän merkkinä on kaste, jossa ihminen upotettaessa kuolee, mutta ylösnoustessaan syntyy uuteen elämään.
Koska kyseinen keskustelu on poistettu, todettakoon sitä näkemättömille, että olen todennäköisesti se maximin mainitsema henkilö (Taustani on muuten esikoislestadiolainen, ja siinä on vissi ero vanhoillislestadiolaisuuteen, vaikka molempia lestadiolaisiksi liikkeiksi kutsutaankin).
Reaktioni oli ehkä hieman yliampuva, mutta se johtui siitä että olin shokissa ja järkyttynyt. Ortodoksinen kirkko korostaa, ja myöskin tällä palstalla on kerta toisensa jälkeen korostettu, oikeaa oppia ja sitä, että ortodoksit eivät puhu niinkään omia mielipiteitään kuin sitä, mitä kirkko opettaa. Ja myöskin kirkkoon liittyviltä vaaditaan kirkon oppiin sitoitumista.
Siksi olin vähitellen alkanut ajatella, että asia oikeasti olisikin niin. Siksi olin hyvin järkyttynyt huomatessani, että jopa ortodoksisen kirkon papit voivat julkisesti esittää tukensa asioille, jotka ovat ortodoksisen kirkon opin vastaisia. Olin kuvitellut, että jos kirkkoon liittyviltä edellytettiin kirkon oppiin sitoutumista, niin samaa sitoutumista olisi edellytetty sitten vähintään ainakin kirkon palveluksessa olevilta papeilta, jotka kuitenkin ovat tietynlaisena esimerkkinä ja opettajina seurakuntalaisille. Mutta niin ei sitten ollutkaan...
Kuvitelmani oli kuitenkin näin jälkeen päin ajatellen hyvin hyvin tyhmä, koska myös ortodoksinen kirkko koostuu vain ihmisistä, ja ihminen on aina erehtyväinen. Ja sitä paitsi jo jakamattoman kirkon sisällä olivat "pyhät ja pahat" sekaisin, ja oikea ja väärä oppi sekaisin. Tiettyinä aikoina jopa väärä oppi (areiolaisuus) näytti jopa vievän voiton.
Kirkkokuntakuuluvuudessa ei ole kysymys mistään pikkuasiasta, vaan se liittyy ihmisen pelastukseen. Siksi kirkkoon liittyminen edellyttää luottamuksen syntymistä. Eikä kirkon opista poikkeavien pappien olemassaolo ainakaan mitenkään lisää sitä luottamusta. Mutta kuten sanottu, ihminen on erehtyvä, eikä liene realistista olettaa, että jossain olisi edes yksi ihminen, joka on kaikissa opillisissa asioissa oikeassa, puhumattakaan että löytyis kokonainen yhteisö joka olisi keskenään yksimielinen ja vielä oikeassa.
-------------------
Maximin mainitsema pohjoisruotsalainen mies on oletettavasti Bengt Pohjanen. Hän on entinen Ruotsin luterilaisen kirkon pappi, ja kuului itälestadiolaiseen herätysliikkeeseen (vastaa suomen rauhansanalestadiolaisuutta). Sittemmin hän liittyi ortodoksiseen kirkkoon, mutta hänen myöhemmistä vaiheistaan minulla ei ole tietoa.
Tein googlella haun Bengt Pohjasesta, ja löysin seuraavan keskusteluforumille kirjoitetun kirjoituksen, jonka mukaan siis hänet on nyt vihitty ortodoksisen kirkon papiksi ekumeenisen patriarkaatin Pariisin venäläisen jurisdiktion arkkipiispan Gabrielin toimesta. Ilmeisesti vihkimys on varsin tuore tapaus, joten aika monta vuotta Pohjanen joutui odottamaan...
Skrivet: 08:07 2004-12-15 Rubrik: Författaren Bengt Pohjanen prästvigd
--------------------------------------------------------------------------------
Författaren Bengt Pohjanen, ledare för det ortodoxa kulturcentrumet Sirillus (www. sirillus. se)i Överkalix, har prästvigts av ärkebiskop Gabriel av Paris (Ekumeniska Patriarkatets ryska Paris-juridiktion, till vilken också Kristi Förklarings församling i Stockholm hör) Fader Bengt fortsätter sitt arbete i Överkalix, och kan nu som präst tjäna den växande skaran av ortodoxa troende i området.
Närvarande vid prästvigningen var också förrre kyrkoherden för hel. Anna av Novgorods församling, Ignatios Ek, numera tilllhörig Kristi Förklarings ryska församling i Stockholm.
Luin taannoin Pohjasen kirjoittaman teoksen "Helvetin peräseinällä - samalla leirillä kuin Solzenitsyn". Kirjan lopussa oli lyhyt esittely kirjailijasta sekä hänen menneisyydestään ja nykyisyydestään. Aivan hienoinen viittaus ortodoksisesta kirkosta oli havaittavissa. Nettisivuilla (lukuunottamatta el kirahwin esittämää linkkiä) en ole löytänyt mitään viittausta ortodoksiseen kirkkoon kuulumisesta.
Kirkossa tulee nimittäin Kristuksen toiseen tulemiseen asti olemaan niin jyviä kuin rikkaviljaakin. Tuolloin Kristus itse puhdistaa pöydän. Jokaisen tulee tietenkin pitää huolta siitä, ettei itse kuulu rikkaviljan vaan jyvien joukkoon.
Valitettavasti elämme kirkollisesti vaikeaa aikaa. Hyvin usein maailmalliset opit ja ideologiat määrittävät jopa monien kirkonmiesten asenteita ja opetuksia. Kirkon oppi ja etiikka eivät kuitenkaan ole muutettavissa, sillä niiden tehtävänä on muuttaa meitä Jumalan kuvan ja kaltaisuuden mukaiseksi. Ne ovat ankkuroituneet iankaikkisuuteen. Langennut ihminen haluaisi "luonnostaan" muuttaa Kirkon opin ja etiikan oman kuvan ja kaltaisuutensa mukaiseksi.
Kykenemättömyyden seurata Kirkon opetusta pitäisi lisätä meidän katumustamme, mutta hyvin herkästi alammekin puolustella itseämme. Ja kohta musta on valkoista ja valkoinen mustaa. Kirkon opetuksen puolustajat saavat herkästi tuntea nahoissaan kuuluvansa paarialuokkaan. No, lohdutukseksi voi muistaa, että omathan ne Kristuksenkin saattoivat ristiinnaulituksi.
Juuri tuollainen vakaalla perustalla seisova ortodoksisuus tuntuu turvalliselta. :)
Muistan lukeneeni jostain kirjasta, että kirkossa saatetaan käyttää samaa taktiikkaa kuin luostarissa eli tulokkaita koetellaan, jotta nähdään kuinka vahva halu liittyä joukkoon on. Minä en lainkaan ajatellut, mitä mieltä ne "alkuperäiset" ovat. Liityin kirkkoon, koska tunsin sen olevan se aito ja alkuperäinen. Ikonit ovat kauniita ja kirkkolaulu hurmaavaa, mutta kyllä se kilvoittelu ja "ortodoksinen tie" ovat ne suurimmat syyt. Halusin tuntea olevani kristitty.
Näin minäkin olen ajatellut. Tosin olen aivan alkutaipaleella enkä ole mistään kovin varma. Täällä keskustelupalstalla on keskusteltu monista sellaisista asioista joita en ymmärrä tai oikeastaan en ole edes halunnut ajatella...esim. joistakin hallintoon tai Venäjän ja Kreikan kirkkojen välisiin eroihin tai muihin tällaisiin, en edes osaa kirjoittaa niistä niin hienosti kuin toiset...
Minulla ei ole mitään halua arvostella ketään enkä tunne ketään pappia tai heidän tekemisiään. Olen ollut kiinnostunut vain kirkosta itsessään ja omasta kilvoittelustani uskon tiellä ja tässä maailmassa.