Olen useitakin kertoja erittänyt saada keltavuokkoa kasvamaan kukkapenkissä, mutta aina se on taantunut muutamassa vuodessa.
Valkovuokko ja sinivuokko lähti ensimmäisellä kerralla ja niitä on siirtoistutettukin eteenpäin jo kymmenittäin naapureiden kukkapenkkeihin ja luontoon uusille alueille.
Onko keltavuokolla joku erittäin kriittinen kasvutekijä mikää aiheuttaa sen taantumisen kukkapenkkiin siirrettynä? Valkovuokko lisääntyy erittäin hyvin ja niiden leviämistä joutuu jo hiukan rajoittamaankin. Sinivuokkokin lisääntyy hyvin, eli se tuottaa taimia runsaasti, mutta sen leviäminen on kuitenkin aika hidasta. Sinivuokon taimet lähtee emokasvin alta siirrettyinä hyvin kasvamaan.
Miksi keltavuokko taantuu kukkapenkissä
2
387
Vastaukset
- Kalkkiiiii
Olisiko keltavuokko maan happamuuden suhteen tarkempi verrattuna valkovuokkoon ja sinivuokkoon. Valkovuokko ja sinivuokko kasvaa happamassakin maassa vaikka kalkinsuosijoita nekin on. Kalkkilisää voisi kokeilla, jos siitä olisi apua. Yleensä kukkapenkeissä on ravinteita riittävästi.
- hullunaperennoihin
Sain viitisen vuotta sitten kourallisen keltavuokon alkuja. Nyt n. 6 m x2,5 m hämykuunliljapenkki on keväällä keltaisenaan vuokkoa. Ennen vuokkoa siinä kukkivat skillat, sitten vuokko ja sitten helmihyasintit ja tulppaanit ja sitten kuunliljat peittävät kaikki alleen. Paikka on varjoisa, syvämultainen ja kalkitus lienee tavallisen puutarhamaan. Voisi olla merkitystä keltavuokkojesi alkuperällä. Omani ovat hyvin vanhaa kantaa, jota siirretty pihasta pihaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672435- 661407
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww801263EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje111182- 79885
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19880- 44723
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta92712Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe27699- 30676