30% ensi vuoden alusta. Hallitus on tehnyt asiasta lakimuutoksen SALASSA EDUSKUNNALTA. Meilataa porukalla asiasat kansanedustajille ja vaaditaa tolkuttoman korotuksen peruuttamista. Yleensä maksuja on korotettu vain elinkustannusindeksin mukaan. Tolkuttomasta maksujenkorotuksesta kärsivät eniten taas pienituloiset eläkeläiset ja pitkäaikaissairaat ihmiset. Kaikki mukaan meilaamaan!
Terveydenhuollon kaikkia asiakasmaksuja korotetaan
fkjhgfds
44110
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Se on salaisuus aina , kun köyhiltä viedään ja rikkaille annetaan.
Huippusalaista.
Ollaan aktiivisia nyt tässä asiassa ja meilataan tai soitetaan kansanedustajille. Tolkuton korotus PITÄÄ ESTÄÄ!!!!!
Vaaditaan samalla hallitusta eläkkeitä vuosi vuodelta pienentävästä indeksileikkurin poistamisesta. Nythän on niin että jokainen meistä ikääntyy ja sen myötä myös terveydenhoitokulut kasvavat iän myötä. On nurinkurista että eläkkeet pienevät sitä mukaa kun ikää tulee lisää
Näitä tehdään hissun-kissun. Pikkuuutisina saa lukea. Keliakiaa sairastaville myös ilouutisia: vähän reilun kahdenkympin korvaus poistaan kokonaan. Esim. Kreikassa korvausta makstaan edelleen.Suomella ei ole siihen varaa.Korvauksen ovat saaneet tähän asti Suomessa hyvätuloisetkin: miksi?
Suomi maksaa korvauksen kuten ennenkin mutta kreikkaan.
Niinpä. Keliaakikko menettää noin 250e/v ja sen päälle kaikki muut supistukset. Lääkeomavastuu kasvaa, terveyskeskusmaksut nousevat , moni jättää lääkkeet hankkimatta ja kuolee ennen aikojaan pois. Se on tarkoituskin, että luonto hoitaa tuottamattoman kansanosan poistamisen.
Säästö mukamas valtiolle 150 miljoonaa euroa vuodessa. Tänä vuonna maahamme väkisin tunkeutuneiden matu-loisten elättämiseen on nyt mennyt jo 1,5 miljardia euroa eli 1500 miljoonaa jo tänä syksynä; valtio joutuu lainaamaan sen verran taas lisää rahaa.
Kaikken kammottavin hallitus tämä, ja aiemmin räksyttäneet persut mukana tuhoamassa oman maamme, kansamme ja kulttuurimme.
Ja jopa paperittomat maahantunkeutuneet elukat - MATU-ELUKAT- ohjataan suoraan yksityislääkäreille!
Saaatanan Sipilä, saaatanan SSS-rosvot.
Olkaa aktiivisia nyt eduskuntaan päin jotta saadaan tuo tolkuton korotus asiakasmaksuihin estettyä. Soteuudistuksenhan piti laskea terveydenhuollon kustannuksia ja siten myös pitää asiakasmaksut kurissa. Hallitus ryöstää sairaita törkeällä asiakasmaksujenkorotuksella.
Laittakaa samaan meiliin, että Stubb on ehdottomasti erotettava!
Tapetaan köyhät joilla ei ole muutenkaan varaa mennä lääkäriin.
Juu. Mulla on eri sairauksia. Useammat vaativat erikoislääkärillä käynnin. Ei yhden kerran, vaan monta kertaa. Siihen kun lasketaan lääkkeet päälle, niin aika isoksi alkaa tuo summa kertyä. Saan pienen eläkkeen, mutta en ole sossun asiakas. Kyllä ,olen ollut työelämässä, huonosti palkatussa kylläkin. Välillä oli lasten tekoa, kotona olemista työttömyyttä ja sairautta. Säästöön ei jäänyt ja tässä nyt kituutetaan.
Pahin pelko, että joutuu sairaalaan , eikä tiedä millä sen sitten maksaa. No, ei kai sitten herroja haittaa kun kipeät ja köyhät kuolee pois. Ainoa toive on, jos kuolee, niin että saa kipulääkettä jpos on kovin kivulias lähtö edessä.
Toisaalta jos saisi sen eutanasian, niin voi aikaistaa lähtöään, täältä yhteiskunnan vastuksena olemasta. Onko sekin rikkaille ? Jos otteisi velaksi ja jättäis maksamatta.
Pakolaisille edelleen kaikki on ilmaista, myös huippukalliit eksoottisten sairauksien hoito. Rollaattorimummot ja -papat maksavat!
Näinpä. Kela ja sossu maksavat kaiken.
Sipilän riistohallitus hävetköön! Taas sairaiden kimpussa!
30 % on SIKAMAINEN korotusprosentti tällaisena aikana!
Aivan.
Meiliä ja soittoja kansanedustajille terveydenhuollon asiakasmaksujen tolkuttomasta korotuksesta. Kaikki mukaan!
ok.
Mamuille ilmainen yksityisellä. Suvaitkaa ja maksakaa, perkeleen rasistit.
Sotea on sentään veivattu kallispalkkaisten toimesta jo vuosia, täytyyhän kehityskulut aina saada takaisin.
up up
Porvaripaskat ovat päästään sairaita mulkkuja.
Kelan kirjekuori- ja postimerkkisäästöistäkään ei ole liiemmin julkisesti elämöity. Ensi vuoden alusta lähtien työmarkkinatuen anoja ei saa enää palautuskuorta ja postimaksua talon puolesta, vaan joutuu kustantamaan ne itse olemattomasta perusturvastaan.
Vuositasolla satojentuhansien eurojen säästö kohdistetaan Kelan isopalkkaisten herrojen etujen sijasta kaikkein pienituloisimpiin asiakkaisiin. Yksikään kansanedustaja ei ole nostanut asiasta meteliä. Pankkien palvelumaksuista elämöitiin kyllä huonolla tuloksella.
Missä ovat vuosia sitten päätetyllä työnantajien Kela-maksun poistolla syntyneet työpaikat? Jotkut saivat miljardin.
Työpaikat, hah! Loputkin hommat lähtevät. Yritysten miljardit ovat veroparatiiseissa, ulkomaisten hallintarekisterien kautta verottajilta piilossa. Kiitos Kataisen, Urpilaisen ja samaa jatkaa Sipilä & kumppanit, vaan pahemmin käyneet köyhien kimppuun. Lindström järjestelee töitä matuille, siis mitä töitä, häh?
Lievä nesteenheitto on asianomistajain vastuu.
Yksittäisen terveyskeskusmaksun absoluuttinen nettoarvo on keskimäärin 950 euroa / kerta. Pistäkää maksamaan kulunne lompakostanne.
Suomen terveydenhuoltojärjestelmä vain pumpataan veronmaksajien harteille ja korkeasta lääketieteellisestä osaamisesta suomalaiset eivät haluaisi maksaa mittän. Tämä on aika ihmeellistä: Kaupasta ostetaan ylihinnoitettua ruokaa, mutta lääketieteellisistä palveluista ei haluttaisi maksaa mitään.
Käykääpä katsomassa, miten kyseinen asia on esimerkiksi USA:ssa. Vakuutukset tulevat mielettömän kalliiksi, olet sairas tai et.
Tässä mielessä suomalainen terveyskeskuspotilas voi toistaiseksi selvitä huippumatalin rahoin, mutta ajat voivat muuttua.
Terveydenhuoltoalan palkat ovat aivan liian korkeita koko kansan keskiansioon nähden. Sairauksien syitä ei tunneta, mutta lääke löytyy kyllä vaivaan kuin vaivaan.
Ihan sama vaikka nousee. Menen lääkäriin kuitenkin. Joo ja olen köyhä.
Kansalaiset maksavat myös veroja joilla mm. terveydenhuoltoa rahoitetaan ja sitten vielä otetaan tolkuton asiakasmaksu. Joku roti rahastukseen!
Juuri näin.
Hyvä kommentti.
Mamuiltakin pitäisi vaatia se 30 euroa ja sen pitäisi olla vielä omalla työllä hankittua.
Rasismikortillako sinutkin höynäytettiin, äänestämään veroparatiiseista kehitettyä PetosjytkyKokoomusta ?
Yritetään ajaa ihmisiä yksityiseen terveydenhoitoon ja tehdä yhtä kalliiksi.
Sipilän hallitus on sairasta sakkia!
Kipeää väkeä ovat ministerimme.
Tämä edesauttaa priorisointia. Hoidetaan enää ne jotka tuottavat voittoa ja kaunistavat tilastoja. Köyhät monisairaat tippuvat terveydenhuollon piiristä koska ei ole enää varaa asiakasmaksuihin, eikä varaa kaikkiin lääkkeisiin jotka on määrätty alkuperäsien sairauteen, määrätyn lääkkeen sivuvaikutuksille , niiden aiheuttamille sivuvaikutuksille jne. Kunnes lääkkeitä on kymmeniä, mistä kukaan ei enää tiedä mihin oikeasti määrätty ja potilas on sekaisin kuin seinäkello.
TÖRKEÄÄ POLITIIKKAA!!!!!
Totta kai PetosjytkyKokoomusKeput käyttävät väkivaltaa, kaikkein heikoimmassa asemassa olevia, puolustuskyvyttömiä vanhuksia, sairaita, vammaisia, lapsiköyhiä ym ihmisiä vastaan.
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3470279-yliopistovaki-osoittaa-tanaan-mielta-hallitus-tieteenteon-este
EK-sss-Veroparatiisihallitus on laiton. Se rikkoo kansalaisten oikeuksia, kunnolliseen toimeentuloon ja perusturvaan, vahvoihin julkisiin palveluihin. Ihmisillä ei ole enää rahaa kunnolliseen ruokaankaan. Kansanmurhaajahallitus, on aika siirtää pois vallasta.
TYRANNI
Tyranni (eli hirmuhallitsija) on nykykielenkäytössä hallitsija, joka harjoittaa väkivaltaisiin keinoihin perustuvaa, kauhua herättävää vallankäyttöä. Tällaisesta hirmuhallinnosta käytetään vastaavasti nimeä tyrannia.
Alkujaan antiikin Kreikassa tyranni tarkoitti henkilöä, joka puoluetaisteluissa anasti kansan avulla vallan itselleen.
Nykyään tyrannilla tarkoitetaan yleensä nimenomaan hirmuhallitsijaa.
Aristoteleelta on peräisin jaottelu valistuneeseen itsevaltiuteen ja tyranniuteen, jossa valtaa väärinkäytetään alamaisten kaltoin kohtelemiseen.
Valistusaikakaudelta lähtien monia vallankumouksia, muun muassa Ranskan suurta vallankumousta ja Yhdysvaltain itsenäistymistä, perusteltiin itsevaltaisen kuninkaan tyrannimaisella vallankäytöllä.
Pöpilä on pahin tyranni Suomessa ja koko Euroopassa ikinä.
Pöpilä ja Pol Pot ovat systemaattisesti ja törkeimmin tuhonneet omaa kansaansa.
Ja ottaa maan täyteen halpatyövoimaa, joka ei liity ammattiliittoihin, pian lakkoase on mennyttä ja sitten vasta saadaan kylmää kyytiä.