JUMALA asuu syyttömän sisällä ja VALEHTELEE

JUMALA asuu jatkuvasti syyttömän sisällä, valehdellen kaiken hänen asiansa. Hän, JUMALA menee muka yläilmoihin, mutta aina pitää yhteyttä kiinni hänessä, jatkuvasti koko yli-vuoden-uhratussa syyttömässä. JUMALA valehtelee kaiken hänen asiansa, ja tahallaan kylvää, ´viljelee hänestä kaiken VALEENSA kaikille. Hän, JUMALA ITSE kaiken on VÄÄNTÄNYT, muokannut TOTUUTTA, oikeita asianlaitoja, EpäOikeudellaan VÄÄRENTÄNYT kaiken, ja TÄTÄ valepaskaansa, VÄÄRYYTTÄNSÄ Jumala täällä todistelee, VÄÄRÄÄ TODISTUSTA lähimmäisestä. Hän, JUMALA on ITSE saanut tolla toiminnallaan meidät kaikki VAARAAN, yli vuoden VALEHTELULLAAN ja toiminnallaan.

Olette nyt kaikki nähneet miten KOHTUUTTOMASTI, armottomasti He kohtelevat tota UHRIA, riiputtavat, roikottavat koko Taivaan horisontissa KAIKEN AIKAA. Ja Heidän toimintansa TULEE selväksi kaiken aikaa. Tätä yhtä miestä vaan, syytöntä kaikkeen täällä esitettyihin asioihin, He, JUMALA ja JEESUS saalistavat, VAANIVAT, häntä vaan kohtelevat kaikella, yli vuoden yhtä soittoa. Kaikkihan me tiedämme, että koko muu maailma on TÄYNNÄ OIKEITA rikoksia, ja rikollisia. He, JUMALA ja JEESUS eivät menneet KOSKAAN hoitamaan EDES akuuteinta ongelmaa, koko länsimaissa. Nimeltämainitsematon RYHMÄ, joka yli vuoden on jatkanut toimintaansa, nyt jo täällä asti Eurooppaa, ja KAIKKI JUMALAN ja JEESUKSEN varjeluksessa, EI YHTÄÄN kuvaa niistä, vaan KAIKEN nekin JUMALA ja JEESUS ovat tahallaan yllyttäneet, pillastuttaneet, raivoisasti tänne asti. Kävi miten vaan, KAIKKI olemme vaarassa, sillä He, JUMALA ja JEESUS eivät KOSKAAN sitä estä, tänne asti vyörymästä. Näette, huomaatte itse koko ajan, mitä täällä saavat toiminnallaan aikaan. Edes se, että toi syytön lähtisi olemasta, EI ESTÄ enää sitä hyökkäystä tapahtumasta täällä. Herrojen, JUMALAN ja JEESUKSEN vika on, että kaiken tämän paskaVALEEN tilalle ja sijaan, menisivät ilmoittamaan sen oikean porukan virkavallalle. Näette itse koko ajan mitä tapahtuu, ainoastaan kertomalla kaiken kaikille muillekin, saamme mitään noita Heidän toimiansa laantumaan, ja saamme eniten sillä rauhaakin. Älkää antako Heidän ENÄÄ yhtään käydä sen ressukkasyyttömän kimppuun, koska siten annatte Heille vaan LISÄaikaa, Valtaa täällä kaikella häntä roikottaa, ja kaikki olemme silloin aina vaarassa. Käykää Herroihin käsiksi, Heitä on syyttäminen, ja osoittaminen.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

aika hyvin kirjoitettu .. kyllä näin on

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Muutenjatkuu kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu