jt apua tarvitaan

Nyt kun näitä aivan yksin tulleita lapsukais-ählyjä ja -neekereitä pukkaa rajan yli kuin 8. Epytkin vitsauksessa, niin nyt olisi jt tilaisuus poistaa näiden joidenkin Saatana vallassa olevien harhaluulo jt auttamishaluttomuudesta. Ottakaa salit täyteen lapsukaisia, jt naiset varmasti mielelään paijaisivat lapsukaisia. Sekä myös pari kolme kotiin. Niin jessuli olisi tehnyt. Nyt olisi aika näyttää, että jessulin oppi lähimmäisen auttamisesta on mennyt perille.

3

<50

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VaroVaaraa

      Niitä siirtolaisia tulisi varoittaa lahkosta.
      Tuottaa Uskontojen uhrien tuki ry:n suurimman asiakasryhmän.
      On väärentänyt Raamatun.
      Haluaa siirtolaisen työpanoksen.
      Nyt myös yksilöi vaatimuksikseen 5,20 € siirtolaiselta, USA -päämajalle lähetettäväksi

    • VaroituksenSanat

      Kirjoitinkin jo tänne, että Lammilla (kuuluu Hämeenlinnaan) noita kielitaidottomia rassukoita jo kuskataan ihan autokyydillä valtakunnansalille. Eikö kukaan voi auttaa heitä?

    • oikeauskovainen

      Jehovan todistajat ovat saatananpalvojia, ählämkansan suurimpia ystäviä. He kaikki joutuvat helvettiin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2260
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      70
      882
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      862
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      548
      781
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      697
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe