Ennustuksia

Tulivuorenpurkaus hävittää La Palman saaren, syöksee miljoonia tonneja kallioperää mereen ja aiheuttaa 650 metriä korkean hyökyaallon.

Hyökyaalto tuhoaa osia Euroopasta Britannian rannikolle saakka ja vyöryy yli Atlantin upottaen Karibian meren saaret ja Yhdysvaltain Itärannikon. Vapauden patsas vajoaa mereen päätään myöten.

Tämä voi kuulostaa tieteisromaanilta, muttei kuitenkaan ole sitä. Brittiläiset ja sveitsiläiset tutkijat pitävät uhkakuvaa mahdollisena, ja asiantuntijat ovat jopa varoittaneet Britannian hallitusta sen varalta, että luonnonmullistus kohtaisi La Palmaa, yhtä Kanarian saarista.

Teneriffan saaren viereisessä merenpohjassa olevat kallionmuodostumat viittaavat siihen, että valtava maanvyörymä 300 000 vuotta sitten aiheutti jättiläisaallon, joka sai tuhoa aikaan useilla mantereilla, kertoi El Mundo -sanomalehti viime viikolla.

BBC:n haastattelemien tutkijoiden mukaan samanlainen katastrofi saattaisi tapahtua meidän aikanamme Teneriffasta koilliseen sijaitsevalla La Palmalla.

La Palman Cumbre Vieja -tulivuori on purkautunut seitsemän kertaa 500 viime vuoden aikana, viimeksi vuosina 1949 ja 1971. Uusi voimakas purkaus tai useat pienemmät saattaisivat heikentää tulivuoren läntistä sivua ja johtaa vuoren sortumiseen, uskoo brittiläinen tulivuoriasiantuntija Simon Day.

Puoli triljoonaa tonnia kiviä vyöryisi silloin valtamereen sveitsiläisten maanvyörymäasiantuntijoiden mukaan.

Kivivyöry laukaisisi ns. megatsunamin eli 650 m korkean hyökyaallon, joka vyöryisi yli Atlantin jopa 720 km tuntinopeudella, tiedemiehet ennustavat.

Saavuttaessaan Yhdysvallat aalto olisi jo vaimentunut, mutta olisi edelleen 50 m korkea ja aiheuttaisi tuhoa jopa 20 km matkalla sisämaassa.

Maailman tähän asti suurin tulivuorenpurkaus Indonesian Krakataun saarella vuonna 1883 aiheutti vain 36-metrisen aallon.

Mutta jopa silloin yli 36 000 ihmistä hukkui, ukkosenjyrinää muistuttava ääni kuultiin aina Australiassa ja Madagaskarissa saakka eikä auringonvalo kyennyt läpäisemään savu- ja tuhkaverhoa kahteen vuorokauteen.
81443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

muistan itsekin tuon tv-dokumentin, jossa kerrottiin tuosta la palman saaren tilanteesta. eikä nyt tunnu enää ollenkaan mahdottomalta tuollainenkaan katastrofi...ajan kysymys vainen...

Äänestä
  • ÖRGH

    Äänestä

hyökyaalto syntyy vasta, kun vesimassat kohtaavat matalan rannikon - sitä ennen aalto tuskin on 650 metriä korkea. Tässä tapauksessa ehkä kolmimetrinen?

Äänestä

No on joo taas aika ufo.

Äänestä
  • No ei toi juttu ole aivan täys ufo (niinku suurin osan tän palstan jutuista). Toi dokumentti esitettiin telkussa joskus parin vuoden sisällä ja siinä selvitettiin tasan tarkkaan, miten tuo voisi tapahtua, jos palman saari romahtaisi mereen. Niinkuin nytkin nähtiin, ei nuo luonnonvoimien aihettamat mullistukset ole ennustettavissa sen tarkemmin.

    Äänestä




Kommentoi aloitusta


Hyökyaalloista kirjoitti:

Tulivuorenpurkaus hävittää La Palman saaren, syöksee miljoonia tonneja kallioperää mereen ja aiheuttaa 650 metriä korkean hyökyaallon.

Hyökyaalto tuhoaa osia Euroopasta Britannian rannikolle saakka ja vyöryy yli Atlantin upottaen Karibian meren saaret ja Yhdysvaltain Itärannikon. Vapauden patsas vajoaa mereen päätään myöten.

Tämä voi kuulostaa tieteisromaanilta, muttei kuitenkaan ole sitä. Brittiläiset ja sveitsiläiset tutkijat pitävät uhkakuvaa mahdollisena, ja asiantuntijat ovat jopa varoittaneet Britannian hallitusta sen varalta, että luonnonmullistus kohtaisi La Palmaa, yhtä Kanarian saarista.

Teneriffan saaren viereisessä merenpohjassa olevat kallionmuodostumat viittaavat siihen, että valtava maanvyörymä 300 000 vuotta sitten aiheutti jättiläisaallon, joka sai tuhoa aikaan useilla mantereilla, kertoi El Mundo -sanomalehti viime viikolla.

BBC:n haastattelemien tutkijoiden mukaan samanlainen katastrofi saattaisi tapahtua meidän aikanamme Teneriffasta koilliseen sijaitsevalla La Palmalla.

La Palman Cumbre Vieja -tulivuori on purkautunut seitsemän kertaa 500 viime vuoden aikana, viimeksi vuosina 1949 ja 1971. Uusi voimakas purkaus tai useat pienemmät saattaisivat heikentää tulivuoren läntistä sivua ja johtaa vuoren sortumiseen, uskoo brittiläinen tulivuoriasiantuntija Simon Day.

Puoli triljoonaa tonnia kiviä vyöryisi silloin valtamereen sveitsiläisten maanvyörymäasiantuntijoiden mukaan.

Kivivyöry laukaisisi ns. megatsunamin eli 650 m korkean hyökyaallon, joka vyöryisi yli Atlantin jopa 720 km tuntinopeudella, tiedemiehet ennustavat.

Saavuttaessaan Yhdysvallat aalto olisi jo vaimentunut, mutta olisi edelleen 50 m korkea ja aiheuttaisi tuhoa jopa 20 km matkalla sisämaassa.

Maailman tähän asti suurin tulivuorenpurkaus Indonesian Krakataun saarella vuonna 1883 aiheutti vain 36-metrisen aallon.

Mutta jopa silloin yli 36 000 ihmistä hukkui, ukkosenjyrinää muistuttava ääni kuultiin aina Australiassa ja Madagaskarissa saakka eikä auringonvalo kyennyt läpäisemään savu- ja tuhkaverhoa kahteen vuorokauteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu