Diabeetikot mittailleet sokureita

Tälleen kirijoottaa diabetesta poteva lääkäri.

" Jokaiselle henkilökohtainen ruokintatalibaanitrainer, joululahjaksiko?

Lukematta artikkelia tunnistan tuskallisen ajatuskulun pohdintoineen.
Me diabeetikot Aurinkorannikolla olemme mittailleet harvakseltaan ja joskus tiiviimpänä ryhmätutkimuksena vuorokautisia verensokerin muutoksia (etupäässä heittelyä) jatkuvana viiden (5) minuutin välein tapahtuvana jatkuvana verensokerin mittauksena ja yksilökohtaisena havainnointina 1 -2 viikon ajalta. Olemme myös pitäneet samalla kirjaa syömisistämme.
Tutkimuksen ainoa haitta on hinta / per potilas eli yli 100€.
Syöty ruoka ja erityisesti sen HIILIHYDRAATTIKUORMA (sokerit) on ainoa löydökseen vaikuttava tekijä. Toinen vaikuttava tekijä oli ILTAINSULIINI tai Insuliinin eritystä lisäävä "pillerilääkitys". Henkeä uhkaavina tekijöinä kumpaankin on puututtava lääkitystä muuttaen.
On siis olemassa verrattain helppo menetelmä kertoa potilaalle, mistä se hirvittävästi heittelevä veren sokerikäyrä aiheutuu. Sekin kuuluu asiaan, ettei asiaa edes haluta tutkia. Useat diabeetikot ovat ottaneet oppiakin mittaustuloksista -> remissio .
Miljardeille ihmisille on syötetty "totuus" T2D-potilaiden terveellisistä elintavoista. Kuitenkin, mikään muu yksittäinen sairaus /sairausryhmä kuin elämää lyhentävät elintapasairaudet eivät ole lisääntyneet samalla tahdilla. Kaikki tilastot tämän osoittavat.
Tilanne repesi käsistä 1972 hallintojuristien päätöksin USA:ssa.
Emme näytä oppivan mitään ja "syylliset" nauttivat uskomatonta arvonantoa ja suuria mediaoikeuksia."
http://www.vhh-terveysravinto.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=36&p=43820#p43820
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Lullero kirjoitti:

Tälleen kirijoottaa diabetesta poteva lääkäri.

" Jokaiselle henkilökohtainen ruokintatalibaanitrainer, joululahjaksiko?

Lukematta artikkelia tunnistan tuskallisen ajatuskulun pohdintoineen.
Me diabeetikot Aurinkorannikolla olemme mittailleet harvakseltaan ja joskus tiiviimpänä ryhmätutkimuksena vuorokautisia verensokerin muutoksia (etupäässä heittelyä) jatkuvana viiden (5) minuutin välein tapahtuvana jatkuvana verensokerin mittauksena ja yksilökohtaisena havainnointina 1 -2 viikon ajalta. Olemme myös pitäneet samalla kirjaa syömisistämme.
Tutkimuksen ainoa haitta on hinta / per potilas eli yli 100€.
Syöty ruoka ja erityisesti sen HIILIHYDRAATTIKUORMA (sokerit) on ainoa löydökseen vaikuttava tekijä. Toinen vaikuttava tekijä oli ILTAINSULIINI tai Insuliinin eritystä lisäävä "pillerilääkitys". Henkeä uhkaavina tekijöinä kumpaankin on puututtava lääkitystä muuttaen.
On siis olemassa verrattain helppo menetelmä kertoa potilaalle, mistä se hirvittävästi heittelevä veren sokerikäyrä aiheutuu. Sekin kuuluu asiaan, ettei asiaa edes haluta tutkia. Useat diabeetikot ovat ottaneet oppiakin mittaustuloksista -> remissio .
Miljardeille ihmisille on syötetty "totuus" T2D-potilaiden terveellisistä elintavoista. Kuitenkin, mikään muu yksittäinen sairaus /sairausryhmä kuin elämää lyhentävät elintapasairaudet eivät ole lisääntyneet samalla tahdilla. Kaikki tilastot tämän osoittavat.
Tilanne repesi käsistä 1972 hallintojuristien päätöksin USA:ssa.
Emme näytä oppivan mitään ja "syylliset" nauttivat uskomatonta arvonantoa ja suuria mediaoikeuksia."
http://www.vhh-terveysravinto.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=36&p=43820#p43820

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu