K. Scriver kertoo kirjassaan ”Sielun aarre” kuninkaasta, joka määräsi poikansa hoitamaan valtakuntaansa jälkeensä. Tätä tehtävää varten pojan piti etsiä koko valtakunnan suurin hullu ja lahjoittaa tälle kultaomena. Poika joutui matkustelemaan paljon valtakunnassa ja opettelemaan tuntemaan kaikki ihmiset, ennen kuin saattoi löytää valtakunnan suurimman hullun. Silloin hän oli mahdollisimman sopiva hoitamaan noiden samojen ihmisten asuttamaa maata. Samalla hän oppi hulluuden, ettei itse sortuisi siihen. Kuninkaan viisas määräys kasvatti tulevaa kuningasta tehtäväänsä.
Elämä on kuin talo, joka vaatii huoltoa ja hoitoa, että siinä pystyy asumaan. Moni päästää kuitenkin tieten tahtoen elämänsä rappiolle, hän on tuulen tavoittelija – ei saa mitään.
Joka talonsa rappiolle saattaa, perii tuulta, ja hullu joutuu viisaan orjaksi -- Snl.11:29.
Hullu on toisten armoilla ja viisas hallitsee hullua. On onnellista olla Jumalan hullu, Jumalan orja.
Kummallista, että uskoon tullutta sanotaan usein kääntymättömien taholta hulluksi, vaikka juuri silloin hän on ensimmäisen kerran elämässään tullut järkiinsä? Hulluus tarkoittaakin erilaisuutta ja poikkeamaa muista. Ihminen pelkää Jumalan vievän häneltä järjen, vaikka Jumala on sen antanut ihmiselle, eikä ihmisellä olisi mitään ilman Jumalaa. Jos ihminen alkaa lukea Raamattua vakavassa mielessä, sanotaan hänelle, että siitä tulee hulluksi ja joutuu mielisairaalaan. Jos niin on, on parempi mennä hulluna taivaaseen kuin järkevänä helvettiin.
Myös uskovien elämää pidetään hulluna ja kääntymättömät arvostelevat uskovien kokoontumisia, lauluja ja tavoitteita. Uskovien rahankäyttöä pidetään hulluna, koska edistämme lähetystyötä, Jumalan sanan levitystä, evankelioimista ja kurjien ihmisten auttamista.
Jeesus rakastaa uskovia, se on myös hullua, eihän meissä ole mitään rakastettavaa. Olemme heikkoja, syntisiä, viallisia ja kaikin tavoin keskeneräisiä. Olemme huonoja mainosmiehiä taivaalliselle sanomalle, Herrallemme. Mutta haluamme kuitenkin olla sydämestämme niitä, jotka taivaallinen Viisas on tehnyt orjikseen.
Jeesus, sanot, että Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset. Haluan olla omasi ikuisesti. Auta minuakin oppimaan niistä ihmisistä, joita tielläni kohtaan.
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/775/hullu_juttu

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.