Tiesittekö työttömät

Ei pelkästään laitonta

19.12.2011 by Saku Timonen |

FacebookTwitter

Eilen kirjoitin siitä, kuinka työvoimapoliittisena toimenpiteenä teetettävä ilmaistyö on vastoin rikoslakia. Facebookissa virinneessä keskustelussa kukaan ei kyseenalaistanut tulkintaani, mutta moni huomautti aiheellisesti, että on se vastoin monta muutakin asiaa. Se on vastoin sellaisia pikkuseikkoja kuin YK:n ihmisoikeusjulistus, EU:n perusoikeuskirja ja Suomen perustuslaki.

YK:n ihmisoikeusjulistuksen mukaan jokaisella on oikeus työhön, työpaikan vapaaseen valintaan, oikeudenmukaisiin ja tyydyttäviin työehtoihin sekä suojaan työttömyyttä vastaan. Jokaisella on oikeus ilman minkäänlaista syrjintää samaan palkkaan samasta työstä. Jokaisella työtä tekevällä on oikeus kohtuulliseen ja riittävään palkkaan, joka turvaa hänelle ja hänen perheelleen ihmisarvon mukaisen toimeentulon.

ILO määrittele pakkotyön työksi, jota joku joutuu tekemään vastoin tahtoaan, palkatta ja rangaistuksen uhan alla.

EU:n perusoikeuskirjan mukaan ketään ei saa vaatia tekemään pakkotyötä eikä muuta pakollista työtä. Suomen perustuslain mukaan jokaisella on oikeus hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla.

Näistä hienoista julistuksista huolimatta Suomessa on lainsäädäntö, joka velvoittaa työttömän tekemään TE-toimiston määräämää ilmaista työtä taloudellisen rangaistuksen uhalla. Lakeja ei ole säädetty edes perustuslain säätämisjärjestyksessä, vaan yksinkertaisella enemmistöllä. Aina kun näitä lakeja kiristetään, kuuluu äänekästä kehuskelua työttömien aseman parantamisesta.

Kaiken muun hyvän lisäksi meillä on joitain kansanedustajia, jotka vaativat koko ajan ilmaisen pakkotyön lisäämistä. Heille ei riitä se, että työtön voidaan määrätä ilmaistöihin työmarkkinatukea vastaan. He vaativat toimeentulotuenkin saamisen edellytytykseksi työpanosta.

Teilläkin on oikeuksia,jos vain niistä yhdessä panisitte valituksen
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Joukkokannetta ei voi tehdä tuollaisesta asiasta, sillä laki rajaa joukkokanteen suurin piirtein kaupasta ostettuihin viallisiin tuotteisiin.
Yrittäjä ja yrittäjän perhekin on Suomessa monessa mielessä lainsuojaton. Työaika on täysin vapaa. Perusturvaa saa vasta, kun lopettaa yrityksen. Suomi on suorastaan saatanallinen hyvävelikehto.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


waler- kirjoitti:

Ei pelkästään laitonta

19.12.2011 by Saku Timonen |

FacebookTwitter

Eilen kirjoitin siitä, kuinka työvoimapoliittisena toimenpiteenä teetettävä ilmaistyö on vastoin rikoslakia. Facebookissa virinneessä keskustelussa kukaan ei kyseenalaistanut tulkintaani, mutta moni huomautti aiheellisesti, että on se vastoin monta muutakin asiaa. Se on vastoin sellaisia pikkuseikkoja kuin YK:n ihmisoikeusjulistus, EU:n perusoikeuskirja ja Suomen perustuslaki.

YK:n ihmisoikeusjulistuksen mukaan jokaisella on oikeus työhön, työpaikan vapaaseen valintaan, oikeudenmukaisiin ja tyydyttäviin työehtoihin sekä suojaan työttömyyttä vastaan. Jokaisella on oikeus ilman minkäänlaista syrjintää samaan palkkaan samasta työstä. Jokaisella työtä tekevällä on oikeus kohtuulliseen ja riittävään palkkaan, joka turvaa hänelle ja hänen perheelleen ihmisarvon mukaisen toimeentulon.

ILO määrittele pakkotyön työksi, jota joku joutuu tekemään vastoin tahtoaan, palkatta ja rangaistuksen uhan alla.

EU:n perusoikeuskirjan mukaan ketään ei saa vaatia tekemään pakkotyötä eikä muuta pakollista työtä. Suomen perustuslain mukaan jokaisella on oikeus hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla.

Näistä hienoista julistuksista huolimatta Suomessa on lainsäädäntö, joka velvoittaa työttömän tekemään TE-toimiston määräämää ilmaista työtä taloudellisen rangaistuksen uhalla. Lakeja ei ole säädetty edes perustuslain säätämisjärjestyksessä, vaan yksinkertaisella enemmistöllä. Aina kun näitä lakeja kiristetään, kuuluu äänekästä kehuskelua työttömien aseman parantamisesta.

Kaiken muun hyvän lisäksi meillä on joitain kansanedustajia, jotka vaativat koko ajan ilmaisen pakkotyön lisäämistä. Heille ei riitä se, että työtön voidaan määrätä ilmaistöihin työmarkkinatukea vastaan. He vaativat toimeentulotuenkin saamisen edellytytykseksi työpanosta.

Teilläkin on oikeuksia,jos vain niistä yhdessä panisitte valituksen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu