Mitä mieltä uskontoverit on uskovasta joka nuorena tulee uskoon ja ymmärtämättömyyttään / maailman ihmisten mukana lähtee takaisin maailmaan ja elää synnissä avoimesti ja luopuu koska luulee ettei kelpaa Jumalalle enää ja vuosia myöhemmin tahtoo palata koska huomaa että se elämä oli täysin turhaa ja pahaa?
Voiko Jumala antaa anteeksi?
Voiko Jumala antaa anteeksi?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Kuinka moni meistä jäisi pelastuksen ulkopuolelle, jos ei armoa enää olisi palata kun usko on kylmennyt vuosien saatossa. Taitaa olla aika yleistä, että näin käy. Ihan takuulla taivas on avoinna katuvalle tuhlaajapojalle tai -tytölle.
Kannattaa lukea Raamatusta vertaus tuhlaajapojasta.
Tuhlaajapoika ja hänen veljensä
Jeesus jatkoi:
"Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Nuorempi heistä sanoi isälleen: 'Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.' Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää. Kun hän oli pannut kaiken menemään, siihen maahan tuli ankara nälänhätä, ja hän joutui kärsimään puutetta. Silloin hän meni erään sikäläisen miehen palvelukseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikopaimeneksi. Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu.
"Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: 'Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.' Niin hän lähti isänsä luo.
"Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. Poika sanoi hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.' Mutta isä sanoi palvelijoilleen: 'Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.' Niin alkoi iloinen juhla.
Vastasin alas
Tämän olen kuullut usein mutta meneeköhön siinä sitten aikaa että tuntee sen sisällään / kuulee pyhän hengen puhetta / kokee johdatusta .. saan päinvastasia viestejä (tai sit vaan otan ne niin) ja AINA kun avaan raamatun niin tulee fariseuskohta että 'kyllä te fariseukset puhdistatte maljan ulkopuolelta mutta antakaa almuksi se mitä on sisällä niin katsokaa,kaikki on teille puhdasta" ja lisäksi milloin ihminen syyllistyy tahalliseen syntiin tai täyttää kohdan
"mahdotontahan on auttaa niitä jotka ovat kerran tulleet osallisiksi pelastuksesta ja maistaneet tulevan maailmanajan? voimia mutta kääntävät nyt selkänsä ja julkihäpäisevät jeesusta.. ja jtn jos elämme synnissä uskoontulon jälkeen ei ole enää mitään uhria synneistämme?" -tunnusmerkit?
15v en muista ees lukeneeni tota kohtaa enkä oo tajunnu näitä asioita niin kongreettiseksi vaan kateissani nuoruuden typeryyksissä lähdin kavereiden mukaan tekemään kaikkea... oon jopa puhunu jeesukseta negatiivisesti mahdollisesti :o apua en mä oo tajunnu
Plus mun unissa syöksyn alamäkee rajusti ja malja menee rikki..
ja nukun jopa mun unessa.. kolmeenosaan revityn viltin alla.. välillä käännän mankansta voluumia alaspäin ja katson pihalle missä kasvaa vedestä niinku bambunpäästä villaa ja jatkan unia.. ja joku hämärä heppu on aina mun unissa.. siinä se on mut en ikinä tunnista sitä
Lisäksi vois kertoo vaikka mitä muuta mitä on tapahtunu mut kongreettisin lienee kun näin (kyllä näin kongreettisesti välitilassa olevan kuvastuksen voimakentän siis ihmisen muotoiset ääriviivat) ilmesesti juuri 'kuolemanenkelin'..., pyysin tajuamattani äitini voitelemaan mut oliivirasvalla jonka jälkeen täytyin pyhällä hengellä? Menin ekstaattiseen hurmokseen en osannut puhua tai tienny melkee mihin meen ja kuulin sisältäni todella selvää puhetta että 'sä oot apostoli, tuut ratsastaa valkoisella hevosella, sullon syöpä, sullon vuosi elinaikaa, anti-kristus on syntynyt, annan sulle aamuntähden.... ? Joo peruskokemukset mut kukaan ei tunnu tajuavan mun kokemusta.. juudas iskariot soi päässä :D haistais huilun ny koko syyttäjä.. ei tää voi olla tottakaan enää..
Jumala todellakin antaa anteeksi, muuten meillä kellään ei olisi toivoa. Hienoa, että olet löytänyt tien takaisin, taivaassa iloitaan tänään!
Ei huolta sillä jumalat, jeesukset, saatanat, synnit, karmat ja helvetit ovat paimentolaismiehen keksimiä mielikuvitusasioita. Nämä mielikuvitusolennot elävät ainoastaan paimentolaismiesten tarinoissa ja niiden painuttua unoholaan eivät edes niissä :)
Se,mitä sinä luulet ei välttämättä ole totuus.
Kyllähän sielunvihollinen yrittää vedota vaikka Kirjoituksiin, estääkseen ketään tulemasta Jumalan luo. Jos mitään toivoa ei olisi ja olisit tehnyt ns. Pyhän Hengen pilkan, niin et enää kaipaisi Jumalan luo. Älä luota tunteisiin vaan usko Jumalan sanaan. Kun olet tunnustanut Jeesukselle uppiniskaisuutesi ja pyydät päästä takaisin Isän kotiin, niin sinut on vastaan otettu. Syntisi on anteeksi annettu.
5. Moos. 12:27 Kun toimitatte polttouhrin, uhratkaa sekä liha että veri Herran, Jumalanne, alttarilla.
Vanhaa testamenttia ei tarvitse kauaa lukea huomatakseen että jumala ei luonut ihmistä omaksi kuvakseen vaan ihminen loi jumalan omaksi kuvakseen. Siksi tämä uhreilla ja verellä mässäilevä narsistinen, sadistinen ja moraaliton jumalaolento on täysin luojansa, paimentolaismiehen kaltainen.
Raamatussa kuitenkin sanotaan päinvastoin kuin mitä sinä väität, ihminen luotiin Jumalan kuvaksi.
Aloittaja me viitaamme kintaalla näiden "kieltäjien" kommentteihin. Vapailla palstoilla saa tietenkin ilmaista mielipiteensä.
Kyllä Jumala aina antaa anteeksi kun vilpittömin mielin anteeksi pyytää.
On hyvä tiedostaa se että Jumala kyllä tietää milloin olet rehellinen sillä vain rehelliset perivät.
Vielä haluan lisätä, että aloittaja on varmasti rehellinen. Aloitus on jo rukousta Jumalan puoleen. Jos ei olisi rehellinen ja kaipaava, niin ei kantaisi sydämellään huolta sielunsa puolesta.
Jos sitä rehellisyyttään jää kaivelemaan, niin aina jää mielessään pikkuisen "aitoudessaan" alakynteen. Siitä se sitten se hätä ja epävarmuus alkaa ja varsinkin siihen ansaa lakihenkinen vajoaa. Ei jaksa uskoa, että Kristuksen armo ja anteeksiantamus riittää.
mistä tietää ei oo vajonnu lihaansa vaan?
Ja jos on tehny tietoista syntiä niin luulis et sellanenki ihminen voi tulla katumuspäälle vuosien jälkeen ku tajuaa mihin se vei.. mikä sit on taistelua syntiä vastaan jos sen on pahaks todennu eikä haluu tehdä?
Voiko saastua niin?
Jatka rakas sitkeästi rukousta. Luota Jumalaan mahdottomallakin hetkellä. Hankkiudu toisten uskovien seuraan ja juttele ja rukoile heidän kanssaan. Armo on vaikeampi ja tuskallisempi ottaa vastaan harharetkien jälkeen, kuin ensimmäisellä kerralla, sen tiedän kokemuksesta. Jumala ei hylkää sinua!
Unesi ja kokemuksesi ja pelkosi kuulostavat hiukan psykoottiselta ja mikäli runsasta päihteidenkäyttöä on ollut, on mahdollistakin että aivotoiminnan palautuessa (voi mennä vuosia) normaaliksi päihteiden käytön jäljiltä erilaisia harhoja ja ns. mystisiä ajatuksia tulee.
Vihollinen toki käyttää tätä heikkoa hetkeä, tilaasi hyväkseen ja syyttelee, pelottelee. Mutta JEESUS ON VOITTANUT KUOLEMAN JA VIHOLLISEN VALLAN! :) olet tervetullut Jeesuksen luo, koska ne jotka katuvat syntejään, saavat ne anteeksi ja niitä jotka tulevat Jeesuksen luo, ei ajeta pois.
Tuossa raamatun kohdassa jossa mainitaan "mahdottomat tapaukset" puhutaan tietääkseni niistä jotka niin kauan ovat olleet maailman menoissa, joskus silti jopa uskonnollisia päälisin puolin, että he ovat paatuneet. Paatunut ihminen ei murehdi pelastumistaan, Jumalsuhdettaan ja parannuksentekoa. Oikeanlainen, Jumalan mielenmukainen murhehan johtaa parannukseen.
Ole rohkein mielin rakas ystävä, kärsivällisesti luota Jumalaan. Jumala on uskollinen vaikka itse emme aina olisikaan, oman kunniansa ja pyhyytensä tähden.
Rukoilen puolestasi!
Voit vaikealla hetkellä huutaa : Herra, minun Herrani, tule avukseni nimesi kunnian tähden! Sinä olet hyvä ja uskollinen, pelasta minut!
Ps. 109:21
Ja mites ku asiat ei tunnu enää samalta :/
Jep ihan totta.. mut siis alukshan olin nii et haluun takas ja nyt vasta ku ei oo kuulunu mitää nii oon ruvennu tuskailee sen kanssa.. omatunto ottanu vissii vähä kolhua... liekkö entisensä enää..
Kun Jeesus antais rakkautta enemmän mut siis noi unet ei oo mitenkää psykoottisia vaa outoja et malja menee rikki tms.. ja ajatukset on pahoja aina ku luulen menettäneeni pelastuksen.. muutenkin toki niitä on.. enemmän ku hyviä?
-Mistä uskova tietää että pyhä henki on hänessä?
Kristillinen usko ei synny ihmisen omista pohdinnoista, vaan sen synnyttäjänä on aina Jumalan Pyhä Henki. Martti Luther kirjoittaa Vähäkatekismuksessaan: ”Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa.” Jos siis uskot siihen, että Jeesus on ristillä kuollessaan sovittanut sinun syntisi, voit olla varma siitä, että Pyhä Henki asuu sydämessäsi ja on tehnyt hyvää työtään.
Ensiksi Pyhä Henki synnyttää uskon Jeesukseen Kristukseen ja ylläpitää sitä. Hän on kuin teatterin valomies, joka kiinnittää katsojan huomion pääosan esittäjään, mutta pysyy itse yleisöltä piilossa. Hän kääntää ihmisen katseen Jeesukseen, joka on ristillä kuollessaan sovittanut koko maailman synnin. Joh. 16: 13–14.
Toiseksi Pyhä Henki vaikuttaa uskovan elämässä Hengen hedelmää: rakkautta, iloa, rauhaa, kärsivällisyyttä, ystävällisyyttä, hyvyyttä, uskollisuutta, lempeyttä ja itsehillintää. Gal. 5: 22–23.
Kolmanneksi Pyhä Henki jakaa armolahjoja ja rakentaa niiden kautta seurakuntaa. 1. Kor. 12: 4–11 ja Room. 12: 6–8.
Pyhän Hengen läsnäolo ja toiminta eivät vaadi, että ihmisestä itsessään tarvitsisi tuntua joltakin erityiseltä siinä hetkessä. Hän toimii Jumalan sanan eli Raamatun kautta. Sana voi olla lähellämme monella eri tavalla: luettuna, opetettuna, laulettuna tai sakramentteina kasteessa ja ehtoollisessa.
Vaikka Pyhän Hengen työtä voi olla vaikea havaita tuntemusten tasolla, se ei kuitenkaan ole salaista. Hänen työnsä jäljet ovat selvästi nähtävissä. Jeesus opetti, että hedelmistään puu tunnetaan. Pyhän Hengen työn tunnistaa siitä, että se aina synnyttää ja vahvistaa uskoa Jeesukseen ja kiinnittää ihmisiä yhä vahvemmin häneen. Hänen työnsä kantaa hedelmänään rakkautta, iloa, rauhaa, kärsivällisyyttä, ystävällisyyttä, hyvyyttä, uskollisuutta, lempeyttä ja itsehillintää uskovan elämään.
http://nuotta.com/helmi/kuka-pyha-henki-on
Jumalan tahto aina hyvä jokaiselle ihmiselle. Samoin vastustajansa tahtoo vain pahaa vaikka näennäisesti voikin antaa näennäisen hyvää.
Kiitos vastauksista rakkaat ihmiset :)
Rukoilen joka päivä ja odotan että herra vastaa.. epöusko hiipii mieleen mut kaipaan kovasti herran luo !
Silti mua huolettaa et missä vaiheessa ihminen vois "menettää pelastuksen".
Esim en oo aijemmin tajunnu tietoisen synnin seurausta ja tehny tietoisesti pahoja asioita jotka nykyään ei tunnu samalta kun ennen ja lisäksi ihan ku mun muisti ois pyyhkiytynyt ajalta kun olin uskossa.. en muista sieltä paljo mitään millanen oon ollu :o
Eli jos oisin pilkannu niin en tahtois herran luo?
Mä tahdon ihan sydämestäni mut oon ihan lukossa näiden kanssa :/
Ota nyt vain ihan iisisti ja luota siihen valtavaan Herran armoon. Suorastaan kellut Jumalan armossa. Luota nyt vain että sinua kuljetetaan eteenpäin "Pyhän Hengen vankkureilla".